Paikalliset

Riihimäen Taiteiden yö pursui tarjontaa

Ohjelmalista sisälsi 61 tapahtumaa ja avoimien ovien tutustumisia, jopa pääsyn 1990 suljettuun Riihimäen Lasin pääkonttoriin.

"Konttoristin salaiselle kierrokselle" jonotettiin ryhmissä Riihimäen Lasin entiseen pääkonttoriin. Tehdas suljettiin 1990.

Kari-Veli Lehtonen

RIIHIMÄKI | Riihimäen kolmas Taiteiden yö avasi ovet lähes 30 vuotta suljettuna olleeseen Riihimäen Lasin pääkonttoriin. Ryhmä kerrallaan kiinnostuneita pääsi Konttoristin salaiselle kierrokselle.

Vanhanajan neiti, tehtaanjohtajan mielitietty Kaarina Nieminen (Maria Heponiitty) opasti suorapuheisesti sanaillen väen sisätiloihin. Muita esiintyjiä olivat konttoristi Impi Vaara (Anna Pikkarainen), siivooja rouva Partanen (Sirpa Pyyhtiä), keittäjä Kerttu (Anne Malinen) ja Gertrud (Nuppu Malinen).

Pop up -kahvio oli tehtaan ex-ruokalassa. Lehmustien Juhlatalossa oli muun muassa Suomi-lauluja ja Petja Heiskasen irlantilaisia juoma- ja rakkauslauluja.

Lasimuseon pihalla Jan Torstenssonilla oli lasinpuhallusnäytös ja Lasistudiossa hytin 1 100-asteisen uunin kuumuudesta Kari Alakoski puhalsi lasten toiveiden mukaisen maljakon. Alueella arvioitiin käyneen 800–1 000 vierailijaa.

Kansalaisopistolla Samuli Parosen seuralla oli Tanssiva metsä -näyttelyssä Mauri Laakkosen ja Sonja Virtasen töitä, tanssikoulu 1stepin esityksiä ja Dany Reiner-Salosen tanssiteos Kuoleva joutsen sekä Laakkosen runoteoksen Tanssiva metsä julkistus. Seura jatkoi iltaa Vihreässä Talossa, missä esiintyivät muun muassa trubaduuri Seppo Lammi, Maantien Ritarit, runoilija Anja Erämaja ja Petja Heiskanen.

Ruuhka jatkui: tarjolla oli muun muassa ikonimaalauksen oppeja Ortodoksipiiri Mineassa, taiteilijoiden tapaamisia Galleria Tärinässä, Sonja M:n kasvomaalauksia Metsästysmuseossa, Dance Artin tansseja Majakassa, seppämestari Eveliina Halosen taontanäytös Taidemuseon patiolla, karhunpoika karkuteillä Tellustorilla, Rampe-Ravella maailmanmusiikkia, Charlotta Kivistöllä yösoittoa, Teppo Järvellä karikatyyripiirroksia ja Kasino Kingsillä musiikkia.

Iltaa jatkoivat Heidi Halosen sanataidetyöpaja, yleisöopastus Seppo Tammisen taidenäyttelyyn, Riihimäen Teatterin Täti ja minä -esityksen avoin harjoitus, Bulldog Barin blues ja rock, Sandels Pubin rock, poppi ja country akustiselta triolta ja yön elokuvana Allinnan montussa Aki Kaurismäen Boheemielämää. Aiempina vuosina esitettiin Kaurismäeltä kaksi muuta filmiä.

Kari-Veli Lehtonen

3. Taiteiden yö Riihimäellä

Järjestäjinä Riihimäen kaupunki, museot, teatterit, seurakunnat, yhdistykset ja yritykset.

Tapahtuma-alueina mm. museot, kaupunginkirjasto, kansalaisopisto, Vihreä Talo, Maantie, Riihimäen vanha lasitehdas, Lehmustien Juhlatalo, Galleria Tärinä, Ortodoksipiiri Minean toimitila, Peltosaaren vanha ostari Telluskadulla, Pieni Nappipuoti, Etelä-Hämeen Tanssistudio, Uusi Kirjakauppa, Peltosaaren tori, Majakka, Juomahuone Laitinen, Bulldog Bar, J.A. Sandels Pub, Lounasravintola Kehrä, Nuorisokeskus Monari, Kutrimo, Kino Sampo, Allinnan monttu, Riihimäen Teatteri sekä Lasistudio Mafka & Alakoski.

Lisää aiheesta

Riihimäelläkö ei tapahdu mitään? – Taiteiden yössä on vara valita, minne mennä6.9.2018 12.09
Tee räsymattoa katuun tai tutustu kummittelevaan Katariinaan – Taiteiden Yö valtaa Riihimäen5.9.2018 04.15
Lasitehtaan hylätty konttori aukeaa yleisölle taiteiden yössä – rappukäytävässä saattaa kummitella 3.9.2018 11.21

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat