Puheenaihe

Kennelliitto piti hätäkokouksen: "Mitä ihmettä Suomessa tehdään koirahyökkäyksille?"

Kennelliitto ja lukuisat rotujärjestöt ovat kokoontuneet miettimään, mitä Suomessa pitäisi tehdä lisääntyneiden koirahyökkälysten estämiseksi.

Sirpa Repo / Arkisto

Kennelliitto ja joukko rotujärjestöjä ja -yhdistyksiä keskustelivat viime tiistaina koirahyökkäysten lisääntymisestä ja keinoista niiden ennaltaehkäisemiseksi. Tilaisuudessa oltiin erityisen huolissaan järjestäytyneen koirankasvatuksen ulkopuolisesta koirien kaupasta.

Kennelliiton koolle kutsumaan tilaisuuteen oli pyydetty edustajia rotujärjestöistä, joiden alaiset rodut ovat viime aikoina olleet esillä hyökkäysten vuoksi tai jotka ovat Euroopan maissa kiellettyjen rotujen listalla. Lisäksi mukana oli näihin rotujärjestöihin kuuluvia yhdistyksiä.

Keskustelussa jaettiin syvä huoli koirahyökkäysten lisääntymisestä. Taustalla nähtiin ihmisten ymmärtämättömyyttä ja vastuuttomuutta niin koirien kasvatuksessa, hankinnassa kuin omistamisessakin. Eri maissa koirahyökkäyksiin on reagoitu eri tavoin esimerkiksi kieltämällä tai rajoittamalla joidenkin rotujen omistamista.

– Suomen Kennelliitto ei perinteisesti ole kannattanut rotukieltoja, sillä ne voivat johtaa laittoman koirakaupan lisääntymiseen ja tehdä koirista statussymboleja, muistuttaa Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Rotujen kieltäminen johtaisi Lehkosen mukaan myös siihen, ettei koirien kasvatusoloja ja hyvinvoinnin turvaamista voida kontrolloida mitenkään. Rotusekoitusten vuoksi kieltojen valvonta olisi käytännössä mahdotonta.

Lisäksi keskusteltiin esimerkiksi Espanjassa käytössä olevista lisensseistä, joita vaaditaan tietyn tyyppisten rotujen omistajilta. Suomen Kennelliitto ja rotujärjestöt voivat suoraan vaikuttaa vain alaiseensa toimintaan.

Tilaisuudessa nostettiin esille myös toimittajien tärkeä merkitys. On kaikkien etu, ettei mediassa lietsota turhia pelkoja tai anneta liian ruusuista kuvaa koirien ominaisuuksista tai omistamisesta.

– Tarkistetuilla faktoilla tuetaan tehokkaasti vastuullista koiranomistamista. Kennelliitto jäsenyhdistyksineen tarjoaa mielellään asiantuntemusta niin toimittajien kuin muidenkin sidosryhmiemme käyttöön, Lehkonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat