Paikalliset

Hyvinkään Tähtiraitin laatat paljastettiin – ensimmäisenä tähtensä saivat Outi Mäenpää ja Vesa-Matti Loiri

Hyvinkään Tähtiraitti sai ensimmäiset tähtilaattansa. Red Carpet -festivaali on tullut Hyvinkäälle jäädäkseen.

Outi Mäenpää ja Vesa-Matti Loiri olivat yhtä mieltä siitä, että tähtilaatan saaminen on suuri kunnia. Myös Mikko Leppilampi oli paikalla.

Meeri Männikkö

HYVINKÄÄ  |  Uuden tähtiraitin ensimmäiset tähdet paljastettiin avoimessa tilaisuudessa 30. elokuuta. Järjestäjien otsilla oli havaittavissa muutama hikikarpalo, kun alkoi näyttää siltä, ettei paikalle saataisikaan tilaisuuden arvokkuuden vaatimaa yleisöä. Kellon lähestyessä kriittistä hetkeä paikalle oli ehtinyt kuitenkin kerääntyä jo suuri joukko kiinnostuneita, jotka odottivat innolla tulevaa.

Tähtilaatoista paljastui kaksi elokuvamaailman esikuvan nimeä. Ensimmäiset tähdet menivät kansainvälisestikin palkitulle näyttelijättärelle Outi Mäenpäälle ja viihdemaailman legendalle Vesa-Matti Loirille.

Mäenpää ja Loiri saapuivat paikan päälle Tähtiraitin virallisiin avajaisiin. Paikalla oli myös heidän kollegojaan sekä muita arvovieraita.

– Tämä on todella suuri kunnia ja todella hienoa päästä tähän ensimmäisenä, totesi Loiri.

Mäenpää ja Loiri saivat suuret suosionosoitukset yleisöltä sekä fanfaarin jos toisenkin Hyvinkään Rautatien Soittajien toimesta. Lisäksi molemmat saivat kukkakimput Hyvinkään kaupungilta.

– Tämä on ihanaa ja suuri kunnia myös minun mielestäni. Mikä parasta, saan olla täällä "Veskun" kanssa. Se on niin iso asia minulle. Me olemme näytelleet 10 vuotta sitten yhdessä ja nyt me olemme tässä, Mäenpää kiitti herkistyen.

Uudet tähtilaatat paljastettiin lavan alta. Betonisissa laatoissa oli nimet nelisakaraisten tähtien sisällä. Lisäksi laatoissa oli vuosiluku, Red Carpet -logo sekä käden- ja jalanjäljet. Loiri oli painanut oman jälkensä kengän kanssa ja Mäenpää paljain jaloin.

Lavan alta oli kuitenkin paljastunut myös kolmas laatta. Siinä oli Antti Luusuaniemen eli Red Carpet -festivaalin perustajan ja kehittäjän allekirjoitus sekä jalanjälki. Laatta symboloi hyvin sitä, että Red Carpet -festivaali on tullut Hyvinkäälle jäädäkseen.

Loirin ja Mäenpään poistuttua paikalta vyöryi yleisö tarkastelemaan uusia tähtilaattoja ja ottamaan niistä kuvia.

Tähdet toimivat tunnustuksena niihin valittujen henkilöiden urista. Kadulle aiotaan valaa vuosittain uudet laatat. Tavoitteena on, että laattoja lisätään ainakin kaksi kappaletta joka vuosi.

Tähtiraitti sijaitsee Kauppakeskus Willan ja Kirjastoaukion välisellä jalankulkuväylällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Walk of Fame on hyvinkääläisittäin Tähtiraitti – laatat paljastetaan ensi viikolla23.8.2018 09.10
Red Carpet -festivaali katkaisi Kutomokadun tänään – katu avataan festivaalin päätöspäivänä29.8.2018 18.25
Oman animaation voi kuvata vaikka kännykällä – Red Carpet -perhepäivässä oppii myös muovaamaan hahmoja vaikka mistä28.8.2018 13.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat