Viikkouutiset

Nyt tutustumaan Mommilaan – käy kyläkauppamuseossa tai juhli venetsialaisia

Kyläkierros tarjoaa historiaa, virvokkeita ja musiikkia.

Haminankylän Nuorisoseuran Kotipirttiä on kunnostettu viimeisen seitsemän vuoden ajan niin ulkoa kuin sisältä. Paikkaan pääsee tutustumaan Mommilan kyläkierroksen aikana lauantaina 25. elokuuta kello 10–15, seuran puheenjohtaja Markku Juhola kertoo.

Mia Lagström

Vuonna 1925 käyttöön vihitty Haminankylän Nuorisoseuran Kotipirtti huokuu kodikkuutta ja lämmintä tunnelmaa.

– Isoisät rakensivat tämän, isät ja äidit vaalivat sitä, joten olisihan se huono juttu jo me pojat ja tyttäret ja lapsenlapset emme pitäisi siitä huolta, Haminankylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Markku Juhola tuumaa.

Kotipirtti (Pollinmaantie 13) on yksi lauantaina 25.8. järjestettävän Mommilan kyläkierroksen kohteista.

Kyläkierros on oiva tapa tutustua Mommilaan ja sen kahteen kylään: Haminankylään ja Mommila-Hietoisiin. Kierroksen aikana mukana olevia kohteita voi kiertää oman tahtiin.

Kotipirtissä vietetään tapahtumapäivänä Saidanlahden sahasta kertovan näyttelyn avajaisia. Paikalla voi nauttia myös keittolounaan klo 11 alkaen.

Juhola kannustaa pistäytymään myös Alfred Kordelinin muistomerkillä (2951-tie, noin 1 kilometri Haminankylän tienristeyksestä pohjoiseen).

Köyhistä oloista kotoisin oleva Kordelin rakensi elämänsä aikana suuromaisuuden. Hän omisti muun muassa Mommilan kartanon sekä Jokioisten kartanon.

Kordelin rakennutti myös Naantalin Kultarannan kesäasunnoksi itselleen. Muistomerkki on pystytetty paikalle, jossa hänet murhattiin syksyllä 1917.

– Venäläiset matruusit epäilivät, että Mommilan kartanossa olisi suojeluskuntalaisten asekätkö. Kordelin vangittiin ja häntä lähdettiin kuljettamaan Oitin asemalle. Matkalla venäläisten matruusien ja suojeluskuntalaisten välillä syntyi kahakka ja yksi matruuseista ampui Kordelinin, Juhola kertoo.

Kordelin jätti jälkeensä pysyvän muiston. Alfred Kordelinin Edistys- ja sivistysrahasto jakaa vuosittain merkittäviä summia tieteelle, taiteelle ja kulttuurille.

Mommilan kyläkierroksen aikana pääsee tutustumaan myös Rantalan maitotilaan (Rantatie 14, Mommila) kello 10–14.

Hausjärven seurakunta esittelee Mommilan kyläkirkkoa ja hautausmaata (Mommilantie 2491, Hietoinen) kello 10–15.

Mommilan kyläpuodissa (Kordelinintie 64, Hietoinen) vietetään kyläkierroksen aikana kesän päättäjäisiä, venetsialaisia kello 12–23. Paikalla on mahdollisuus tutustua kyläkauppamuseoon, tehdä ostoksia, nauttia virvokkeita sekä kuunnella mukavaa musiikkia hauskassa seurassa.

Mommilan kyläkierros

Mommilan kyläkierros järjestetään la 25.8. Keskuspaikkana toimii klo 10–15 Haminankylän Nuorisoseuran Kotipirtti (Pollinmaantie 13, Mommila).

Paikalla on myynnissä keittolounas klo 11 lähtien niin kauan kuin riittää sekä kahvia ja virvokkeita.

Muita kierroksen kohteita: Rantalan maitotila, Mommilan kyläkirkko sekä Mommilan kyläpuoti.

Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivää ja Hausjärvi 150-vuotisjuhlaohjelmaa.

Lisää aiheesta

Mikko Harju tekee akustisen keikan Mommilan kyläpuodilla – Naisten iltaan pääsevät myös miehet23.7.2018 16.00
Mommilanjärven rannalla uskotaan uuteen nousuun – lauantaina vesille sujahtaa 450 soutelijaa19.7.2018 15.23
Kordelinin säätiön Hyvinkään rahaston jakopotti kasvaa vuosittain12.4.2017 17.17
Kordelinin maisemat tutuiksi kyläkierroksella lauantaina24.8.2016 20.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat