Puheenaihe

Katja Tuomi sai 2 500 euron kertakorvauksen – Yle: Kunnissa paljastui jopa 20 miljoonan euron alipalkkaus

Kuvituskuva.

Johanna Halava / kuvituskuva

Suomen kunnat ovat velvoitettuja maksamaan miljooniin euroihin nousevat korvaukset työntekijöilleen vuosia jatkuneen alipalkkauksen takia, kertoo Ylen uutiset.

Tuhansille kuntatyöntekijöille on maksettu liian pientä palkkaa heidän muodollisen epäpätevyytensä perusteella. Alipalkkaus on jatkunut, vaikka se on vastoin vuonna 2012 muuttunutta työehtosopimusta.

Työntekijät joutuvat itse hakemaan palkkojaan takautuvasti, ja riskinä on, että työnsä jo lopettaneet työntekijät eivät saa heille kuuluvaa palkkaa.

Ylen mukaan palkkoja on hakenut takautuvasti ainakin joukko sosiaalityöntekijöitä, lähihoitajia sekä lastentarhanopettajia.

Lähi- ja perushoitajia edustavasta Super-liitosta arvioidaan, että rästissä olevien palkkojen kokonaissumma nousee noin 20 miljoonaan euroon.

Suomen suurin kuntatyönantaja on Helsinki, jossa kyse on monen sadan henkilön tehtävien ja palkkauksen tarkistamisesta, sanoo Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Marju Pohjaniemi Ylelle.

Yksi alipalkatuista työntekijöistä on lahtelainen lastenhoitaja Katja Tuomi, joka sai keväällä tililleen 2500 euron palkkarästit.

– Kyllähän se tuntui ihan mukavalta saada sellainen lisäpotti. Palkat tällä alalla kun ovat muutenkin pieniä ja koen aina antaneeni täyden panoksen työssäni, Tuomi sanoi Ylelle.

Tuomen alipalkkaus kuvastaa, miten outo tilanne on ollut.

Sairaanhoitoon opinnoissaan erikoistunut Tuomi aloitti työnsä samassa päiväkotiryhmässä, jossa päiväkotiavustajana toimi hänen oma tyttärensä.

Tytär sai enemmän palkkaa kuin Tuomi, vaikka hänen vastuunsa olivat selvästi pienemmät.

– Olihan se hassu tilanne. Avustaja ei saa edes olla lasten kanssa yksin ja minä menen vastuuhoitajana hänen parikseen. Sitten hän kuitenkin tienaa enemmän kuin minä, Tuomi kertoo Ylelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat