Puheenaihe

Tästä automyyjät ovat vaienneet: Verouudistus tuo suosikki-Volvon eri mallien hintoihin 7 000 euron eron – "Ei tämän näin pitänyt mennä"

Autosalvan varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén sanoo Uusimaalle, että muun muassa nelivetoautojen kysyntä laskee.

Jyrki Hämäläinen

Syyskuun alussa voimaan tuleva uusi autoverotaulukko hämmentää kuluttajia ja monia autokauppiaita. 

Kuluttajan kannalta isoin muutos on, että keskimääräistä suuripäästöisempien autojen hinnat nousevat pahimmillaan tuntuvasti, kertoo Uusimaa-lehti. 

Lehden mukaan autoala on ollut muutoksesta varsin hiljaa, koska verotuksesta puhuminen tarkoittaa yleensä markkinahäiriötä.

Autosalvan varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén sanoo Uusimaalle, että muun muassa nelivetoautojen kysyntä laskee. Esimerkiksi Volvon uuden suositun XC60-katumaasturin etu- ja nelivetomallin hintaero revähtää noin 7 000 euroon.

– Tämä on ollut hankala asia viestiä. Kesti varsin pitkään, ennen kuin pelisäännöt tulivat selviksi. Kokonaisuutena tämä on hämmentävä ja ikävä tekijä autokaupalle. Ei sen pitänyt mennä ollenkaan näin, Sirén sanoo Uusimaalle.

Täysin varustellun Toyota Land Cruiserin hinta voi nousta taas jopa 11 000 euroa, sanoo Porvoon Autotarvikkeen toimitusjohtaja Kari Wilkman Uusimaalle.

Syynä hintamuutoksiin on autojen kulutusta mittaava WLTP-päästömittausnormi, joka otetaan nyt käyttöön uutena veroperusteena. Se korvaa vanhan NEDC-normin. 

Autojen kulutus ja päästöt eivät siis muutu, mutta uusi normi vastaa paremmin todellisia arvoja.

Jatkossa kuluttajan on tärkeä tietää, onko auto NEDC- vai WLTP-menetelmällä tyyppihyväksytty. 

NEDC-tyyppihyväksyttyihin autoihin sovelletaan jatkossakin nykyisiä autoverotaulukoita. 

Lue koko juttu Uusimaasta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat