Paikalliset

Poliisi saanut useita vihjeitä Hyvinkään raiskauksesta – tutkinnassa ei vielä läpimurtoa

Valvontakameran kuva annettiin julkisuuteen viime perjantaina. Poliisi on kiinnostunut kuvassa näkyvästä mieskolmikosta ja heihin liittyvistä vihjeistä.

Itä-Uudenmaan poliisi

Hyvinkään poliisilaitokselle on tullut viikonlopun ja maanantaiaamupäivän aikana useita yhteydenottoja liittyen Hyvinkään raiskaustapaukseen, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.

– Yksikään niistä ei ole vielä johtanut niin sanottuun läpimurtoon.

Lylykangas kertoo, että kaikki asiaan liittyvät vihjeet ovat toivottuja, eikä niin vähäpätöistä asiaa ole, etteikö havainnosta kannattaisi kertoa poliisille.

Se mitä nyt tiedetään on, että kolme vierasta kieltä puhuvaa miestä raiskasi nuoren naisen perjantaina 27.7. Hyvinkäällä Riihimäenkatu 20:n kohdalla metsikössä. Teko tapahtui noin kello kolme yöllä.

Rikoksesta epäillyt miehet tallentuivat kello 02.32 Hyvinkään kaupungin omistamaan valvontakameraan Siltakadulla. Lylykangas kertoo, että kyseinen kamera sijaitsee musiikkiopiston seinässä.

– Tämän jälkeen poliisilaitoksen valvontakamerassa näkyy, että kolme miestä kulkee sen editse. On todennäköistä, että kyseessä ovat samat henkilöt, jotka kulkevat tätä reittiä.

Nämä kuvat ovat toistaiseksi ainoat johtolangat, jotka poliisilla on uhrin eli asianomistajan kertoman lisäksi.

Lylykangas kertoo, että on hyvin todennäköistä, että kolmikko on havaittu kaupungilla ennen tai jälkeen teon. Siksi poliisi myös halusi tiedottaa asiasta mediassa. On paljon mahdollista, että läpimurtoon johtava vihje saadaan julkisuuden kautta.

– Tiedän, että esimerkiksi paikalliset yrittäjät ovat sosiaalisessa mediassa kertoneet, että aikovat käydä läpi valvontakameroitaan, josko jollakin olisi parempaa kuvaa tallentuneena epäillyistä, Lylykangas sanoo.

Hän painottaa, että poliisi ei ole asiasta kertoessaan pimittänyt mitään tietoja tekijöistä, kuten sosiaalisessa mediassa on arveltu.

– Meillä ei ole muuta tietoa kuin se mitä uhri on kyennyt kertomaan sekä tuo valvontakameran kuva.

Lisää aiheesta

Poliisi selvittää raiskaustapausta Hyvinkäällä: Tunnistatko miehet valvontakameran kuvassa?10.8.2018 13.43
Kansalaisaloite raiskauslain muuttamisesta rikkoi heti rajapyykin – seksistä voisi kieltäytyä myös kesken aktin6.6.2018 10.45
Asiantuntijaryhmä pohtimaan raiskausrikosten tunnusmerkistöä – myös rangaistusasteikot kovenevat7.5.2018 11.00
Rikosoikeuden emeritaprofessori STT:lle: Lapsen törkeää raiskausta koskevan pykälän toimiminen edellyttää raiskauspykälän muuttamista15.4.2018 10.37
Uusi ilmiö raiskausepäilyissä: Kerralla paljastuu jopa kymmeniä tapauksia4.2.2018 20.23

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat