Paikalliset

Julkkismuuli Sisu-Salmiakki yritti syödä myös onnittelukorttinsa – nimiäislahjana porkkanoita

KATSO VIDEO NIMIÄISJUHLASTA! Reipas muulivarsa on ehtinyt pistää omistajan puutarhan uusiksi ja antaa potkunäytteen.

Sisu-Salmiakki sai porkkanan kummeiltaan Viivi Niiniojalta ja Siiri Mollbergilta. Keskellä Kirsi Niinioja.

Pia Herme

HYVINKÄÄ| Heponiityn ratsastuskoulun suuri tähti, minimuulivarsa on saanut nimekseen Sisu-Salmiakki.

– Sisu, kun se vaikuttaa niin sisukkaalta ja reippaalta, perustelee Viivi Niinioja.

– Salmiakki tuli heti mieleen, koska emä on Laku, kertoo omasta ehdotuksestaan Siiri Mollberg.

Nimikilpailussa voittaneet Viivi ja Siiri ovat samalla Sisu-Salmiakin kummeja. Kaikkiaan nimiehdotuksia tuli parisataa, joista peräti 13:ssa ehdotettiin Salmiakkia. Niinpä niiden joukosta kummi arvottiin.

Kummit toivat nimenantojuhlaan lauantaina lahjoinaan porkkanoita ja onnittelukortin, jonka Sisu-Salmiakki yritti ensin hamuta suuhunsa ennen kuin keksi porkkanan.

Ratsastuskoulun omistaja Sanna Jahnukainen vakuuttaa, ettei kummeilta edellytetä mitään kasvatuksellista tukea kuten ihmislasten tapauksessa. Tampereella lukiossa opiskeleva hyvinkääläinen Siiri ei tallille usein ehtisikään, mutta lähellä toisessa tallissa vuonohevosella ratsastava Viivi arvelee pääsevänsä kummivarsaansa rapsuttelemaan. Julkkismuulin kummina on tietysti kiva olla. Molemmat tytöt ovat aiemmin ratsastaneet Heponiityn tallilla.

Heponiityn toinen omistaja, Riitta Holopainen kuvailee Sisu-Salmiakkia fiksuksi, nopeaksi oppijaksi, rohkeaksi ja ihmisystävälliseksi – sekä villiksi.

– Se pisti puutarhani uusiksi piehtaroimalla istutuksissa ja laukkaamalla iloisesti niiden läpi, Holopainen kertoo hymyillen silti urheasti.

Aivan pienenä varsa mahtui syliin, mutta enää ei Sisu-Salmiakkia pitele sylissä edes kummi.

– Todennäköisesti se ei kasva emäänsä isommaksi, Jahnukainen arvioi.

Puolasta tuotu Laku-poni oli jo Heponiittyyn tullessaan tiineenä, mutta aasi-isästä ei ole sen tarkempaa tietoa.

– Ilmoitimme tapauksen Kadonneen jäljillä -ohjelmaan, mutta sieltä ei ole vielä tullut mitään vastausta, virnistää Jahnukainen.

Sisu-Salmiakkia hoitaa ja ohjaa Linda Mankki, jonka luo varsa tulee oitis. Heponiityssä nähdäänkin hyvänä, että varsa tottuu pienestä pitäen toimimaan ihmisten kanssa. Sisu-Salmiakki ei arastele ihmisiä lainkaan ja suorastaan nauttii, kun joku löytää kaulan tienoilta oikean rapsutuspaikan.

– Saattaa se totella pian nimeäänkin, Mankki arvelee.

Käsite muulin potku tuli juhlapäivänä hänelle tutuksi.

– Takajalkaa harjatessa se pääsi potkaisemaan. Mutta ei se sattunut – tarkistin vain, ettei hampaita mennyt, nauraa Mankki pieni naarmu leukapielessään.

Juonikas otus on valmiina myös näykkäisemään, jos se pääsee hiipimään Mankin taakse.

– Mutta kun sille ärähtää ei, se kääntyy pois, hän sanoo.

Sellaisia varsat ovat, kuin koiranpentuja. Ne kuten lapsetkin tarvitsevat aluksi tapakasvatusta.

Riitta Holopainen arvelee, että alkuopetuksen jälkeen Sisu-Salmiakkia aletaan koulua ratsuhevoseksi noin viisivuotiaana. Muuleja on Suomessa vähän. Siksi muulivarsa herättää nyt niin paljon kiinnostusta.

– Ranskassa on täysmuulien kasvattajia, ja siellä pidetään niille oikein juoksukisoja. Muulit ovat kestäviä ja perivät vanhempiensa parhaat ominaisuudet.

– Pitäisiköhän siirtyä muuleihin? hän virnistää.

Lisää aiheesta

Heponiityn minimuulin nimi ja muulin kummi paljastetaan lauantaina6.8.2018 16.00
Kadonneen orin jäljillä – Heponiityn ratsastuskouluun syntyneen varsan isästä ei ole tietoa, emä saapui Puolasta talvella28.5.2018 11.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat