Puheenaihe

Lintsin Mustekala voi saada turvavyöt – 9-vuotiaan tytön turman syy voi jäädä mysteeriksi

Linnanmäen Mustekala on poissa käytöstä.

Arkisto

Linnanmäellä maanantaina sattuneen pikkutytön loukkaantumiseen johtaneen turman syy ei ole selvinnyt.

9-vuotias tyttö joutui leikattavaksi sairaalaan maanantaina pudottuaan Mustekala-laitteesta ja loukattuaan kätensä.

Toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoi tiistaina, että tytön isä on viettänyt yön sairaalassa lapsen kanssa, ja tyttö voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Adlivankinin mukaan huvipuisto on yrittänyt selvittää maanantaina ja tiistaina, minkä takia tyttö pääsi putoamaan Mustekalasta.

Yhden arvion mukaan laitteen turvakaari olisi saattanut pettää. Tälle spekulaatiolle, kuten muillekaan teorioille, ei ole saatu vahvistusta.

– Olemme tehneet useita koeajoja, mutta mitään ei ole selvinnyt. Tiistaina mukana on ollut myös (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) Tukes, Adlivankin kertoo.

Adlivankin kertoo kysyneensä kokemuksia myös pohjoismaisilta huvipuistoilta, joissa on käytössä vastaava laite. 

– Missään muualla ei minun tietojeni mukaan ole sattunut tällaista onnettomuutta.

Tutkimuksia hankaloittaa se, että onnettomuudelle ei ole ilmaantunut silminnäkijöitä.

Mustekala on toistaiseksi suljettuna yleisöltä. 

Adlivankinin mukaan on mahdollista, ettei turman syytä saada selville.

Linnanmäellä pohditaankin siksi mahdollisuutta, että laitteen turvallisuuteen tehtäisiin joitakin lisäparannuksia. Tällöin käyttäjien olo olisi turvatumpi.

– On keskusteltu esimerkiksi turvavöistä. Otamme turvallisuusasiat vakavasti, ja tarkoituksena on, että tarkastuksen tekee laitteeseen vielä ulkopuolinen tarkastaja.

Onnettomuudessa loukkaantuneen tytön perheelle korvataan kaikki hoidosta tulevat kulut. Lisäksi huvipuisto lupaa hyvitystä.

– Niitä katsotaan sitten, kun tyttö pääsee sairaalasta ja perhe pääsee matkustamaan kotiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaikki muistavat Särkänniemen ja Puuhamaan tunnusmusiikit, mutta entäs Linnanmäen? Huvipuisto yrittää nyt muuttaa tilanteen1.8.2018 14.40
Tässä on Linnanmäen uutuuslaite: Maksaa yli 10 miljoonaa – "Taiga pyörittää hurjapäitä moneen suuntaan"22.3.2018 14.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat