Viikkouutiset

Keikkatauolta palannut Hurma tanssittaa Riutanharjulla ja Kolmilammilla – tanssittavaksi taipuvat niin Iron Maiden kuin AC/DC

Hurma palasi juhannuksena tanssi-lavoille. "Suomalaisilla tanssilavoilla on täysin oma tunnelmansa."

Hurma on tullut tunnetuksi erikoisista sovituksistaan. Deep Purplen Burn-kappaleesta syntyi foksi, AC/DC ja Iron Maiden potpurista polkka ja uusimpana Scorpionsin Still Loving You -kappaleesta tango. Kokoonpanon mukaan ohjelmistosta löytyy myös perinteisempää musiikkia.

Mika Toivanen

Iskelmäyhtye Hurman keikkabussissa on hikiset oltavat.

– Laiton juuri ikkunan kiinni, ettei tuuli humise ja häiritse haastattelua. Meillä ei ole täällä lainkaan ilmastointia ja lämpötila on varmasti reilut 40 astetta, bändin laulaja-basisti Jarno Ollikainen kuvailee menoa.

Bändi pitää itsensä viileänä käymällä välillä järvessä. Niitä Suomen maassa onneksi riittää.

– Näillä keleillä vesi ei tosin kauheasti viilennä.

Polte olla tien päällä on kuitenkin suuri. Hurma piti vuoden alkupuolella puolen vuoden keikkatauon. Täysin laakereilla ei oltu silloinkaan. Jokaisella on ollut omia projektejaan. Ollikainen kertoo soittaneensa kuukauden ajan Saija Tuupasen bändissä.

– Talvella sitä pystyi vielä olemaan kotona, mutta kun aurinko alkaa lämmittää asfalttia, vetää veri tien päälle. Tämä on vain sellainen elämäntapa.

Hurma on tullut tunnetuksi yhtenä Suomen ahkerimpana keikkailijana. Nytkin takana on 12 päivän keikkaputki, joka ikinen päivä jossain. Mutta mikäs sitä on kierrellessä Suomen suvessa tanssilavalta toiselle.

– Monet tanssilavoista sijaitsevat järven rannassa, joten ne ovat hienoja paikkoja. Suomalaisilla tanssilavoilla on täysin oma tunnelmansa. Ne ovat palanen historiaa. On hienoa olla osa sitä.

Hurma julkaisi ensimmäisen albuminsa nelisen vuotta sitten. Ollikainen kertoo, että toinen ollut tekeillä jo tovin. Julkaisuajankohtaa hän ei lähde lupailemaan. Keikkakiireiltä on vaikeaa löytää studioaikaa. Tänä kesänä olisi tarkoitus julkaista omaa musiikkia ainakin muutaman kappaleen verran.

Hurma Riutanharjulla ja Kolmilammilla

Hurma esiintyy Riutanharjulla (Rinnetie 1, Riihimäki) la 4.8. klo 20 - 01. Lipun hinta ja tarkemmat tiedot www.facebook.com/Riutanharju.

Hurma esiintyy myös Kolmilammin lavalla (Kolmilammintie 259, Ryttylä, Hausjärvi) su 5.8. klo 18 - 23. Liput 15 euroa.

Vuonna 2010 perustettu Hurma julkaisi esikoisalbuminsa Oletko valmis? vuonna 2014. Kokoonpano on julkaissut myös useita singlejä, kuten Sattuuhan niitä (2010), Marjanpoimija (2013) ja Tahdon (2013).

Hurma on voittanut Vuoden viihdyttäjä 2011 -palkinnon ja esiintynyt Kesäillan valssi -ohjelman housebändinä. Se on palkittu myös vuosien 2011 ja 2012 vuoden tanssittajana.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat