Viikkouutiset

Hyvinkäällä taistellaan arvokkaista ATP-pisteistä – mukana on myös paikallisia tennislupauksia.

Suomessa on vuodessa vain kolme Futures-tasoista turnausta.

Hyvinkäällä nähdään jälleen huipputennistä, kun Hyvinkään urheilupuistossa järjestään WIP Tennis Open. Turnauksen ensimmäinen voittaja oli suomalainen Henrik Sillanpää. Sen jälkeen voitot ovat menneet Chileen, Venäjälle ja Belgiaan, Timo Tuukkanen ja Heikki Kulta Hyvinkään Tennisseurasta kertovat.

Mia Lagström

Hyvinkäälle saapuu lauantaina niin kansainvälisiä kuin kotimaisia tenniksen huippupelaajia. Hyvinkään urheilupuistossa järjestettävä WIP Tennis Open on Suomen kolmanneksi kovin tennisturnaus.

– Jos ajatellaan ATP-rankinglistaa, on kisoissa mukana pelaajia, jotka ovat maailman 500 kärkipelaajan joukossa. Jääkiekkovertauksin heitä voisi pitää kovina NHL-ammattilaisina, kilpailujohtaja Heikki Kulta ja projektipäällikkö Timo Tuukkanen Hyvinkään Tennisseurasta kertovat.

Pelaajia paikalle saapuu niin Amerikasta, Euroopasta kuin Aasiasta. Kauimmaiset ovat Bahamalta ja Chilestä. Luonnollisesti joukossa on myös kotimaisia kärkipelaajia, kuten hyvinkääläislähtöinen, Wimbledonissa poikien nelipelissä voittanut Otto Virtanen sekä ATP-listalla tässä kilpailussa korkeimmalla oleva suomalainen Patrik Niklas-Salminen. Hän on listalla kaksinpelissä sijalla 612 ja nelinpelissä sijalla 317.

Tennis on yksi maailman vaikeimmista lajeista päästä huipulle. Ammattilaisena pelaaminen edellyttää ATP-pisteitä, joita ei ole helppo saada. Siitä syytä suomalaiset arvostavat kotimaisia turnauksia suuresti.

– Meillä on Suomessa vuodessa vain kolme Futures-tasoista turnausta. Näissä kisoissa nuorilla lahjakkuuksilla on hyvä mahdollisuus kerätä näitä tärkeitä pisteitä, mikäli he haluavat lähteä ammattilaisiksi maailmalle pelaamaan, Tuukkanen sanoo.

Huippupelaajien joukossa Hyvinkään turnauksessa nähdään myös paikallisia lupauksia. Kisan järjestäjällä on mahdollisuus antaa villit kortit lupaaville nuorille. Tällä kertaa suoraan pääsarjaan pääsevät pelaamaan Aleksi Tuukkanen ja Verneri Tuomi.

– Paitsi että he edustavat Hyvinkäätä, ovat he hyvin tavoitteellisia pelaajia, jotka kilpailevat aktiivisesti. Kummatkin edustavat myös Suomen kärkeä ja ovat olleet mukana Jarkko Nieminen Davis Cup leirivalmennuksessa, Kulta kertoo.

WIP Tennis Open -pelejä pelataan Hyvinkään urheilupuistossa seitsemän päivän ajan. Kaikkiin peleihin on yleisöllä vapaa pääsy.

Kansainvälistä huipputennistä Hyvinkäällä

Hyvinkään urheilupuistossa järjestetään miesten tenniksen ammattilaisturnaus 4.–11.8.

Pelejä on kahdeksan päivän ajan noin klo 9–10 alkaen iltaan saakka. Finaali nähdään lauantaina 11.8. noin klo 13.

Lisää tietoa aikatauluista löytyy www.wiptennisopen.com.

Turnauksen pääsarjan ja karsintasarjan pelaajat on valittu ATP-pisteiden perusteella ja turnauksen kokonaispalkintosumma on 15 000 dollaria. Lisäksi peleissä on mukana neljä villillä kortilla mukaan päässyttä.

Kaikkiin peleihin on yleisöltä vapaa pääsy

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat