Viikkouutiset

Kesäteatterissa ei anneta sateen häiritä

”Kansa on sitkeää ja varustautunut yleensä hyvin”.

Allinnan Montun lavalla nähdään Saara Lindström, Milja Luokkakallio, Taru Tuominen, Matias Töllinen, Anni Ruokangas, Pinja Rauhala Jussi Karlstedt, Joanna Knuutinen, Hilla Hannonen, Alli Paajanen, Onni Tiukkanen.

Mia Lagström

Allinnan Montun kesä mennään räpin tahdissa, kun kesäteatterin lavalla touhuaa Risto Räppääjä ystävineen. Näyttelijöiden mukaan musiikkia kuullaan tosin muunlaistakin.

– Joukossa on myös sambaa ja tangoa, Elvi Räppääjää esittävä Hilla Hannonen kertoo.

Risto Räppääjän roolista vastaavan Jussi Karlstedtin ja Nelli Perhosen roolista vastaavan Joanna Knuutisen mukaan kesäteatteria on kiva tehdä.

– Allinnan Monttu on paikkana uniikki. On ihan erilaista esiintyä ulkona kuin sisällä, Karlstedt kuvailee.

Kumpikin antaa kiitosta myös hyvälle porukalle.

– Voisihan sitä tehdä kesällä vaikka mitä, mutta kiva täällä on olla kavereiden kanssa, Knuutinen sanoo.

Tällä kertaa kesäteatteria tehdään harvinaisen pienellä porukalla. Mukana on yksitoista näyttelijää. Sama näytelmä esitettiin Allinnan Montussa kymmenen vuotta sitten. Sovitus oli silloin erilainen. Karlstedtin mukaan ”Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi” -näytelmä vetoaa yleisöön. Se on tunnettu ja tykätty. Sitä on nuorten mukaan mukava myös esittää.

Näytelmässä Rauha Räppääjä nyrjäyttää nilkkansa ja kutsuu kodinhoitoavukseen Elvi-tädin – sairaalapiirin nopeimman marjojen pussittaja-pakastajan. Sitten alkaakin sattua ja tapahtua. Elvissä on jotain erikoista ja Risto alkaa epäillä, että tämä on rikollinen.

– Näytelmässä on paljon tilannekomiikkaa, Rauha Räppääjää esittävä Alli Paajanen lupaa.

Vaikka esitys on hauska, vakuuttavat näyttelijät, että pokka lavalla pitää. Harjoituskauden aikana esityksestä tulee rutiinia, eivätkä näytelmän hauskat käänteet enää jaksa naurattaa. Sen sijaan jos esityksessä sattuu joku kommellus, saattaa olla pokassa pitämistä. Hannosen mukaan aika harvoin mitään kommelluksia lavalla kuitenkaan sattuu.

– Jos jotain mokaillaan, niin yleensä harjoituksissa.

Sadekaan ei ole tänä kesänä pahemmin esityksiä haitannut. Ja jos sadetta tulee, ei sen anneta häiritä.

– Kansa on sitkeää ja varustautunut yleensä hyvin sadeviitoin, mikäli sadetta on luvattu, Paajanen sanoo.

Näytelmän esittäminen on jouduttu keskeyttämään vain kerran kovan ukkosen takia ja silloinkin harjoituksissa.

– Esiintyminen kovalla ukkosella olisi mikkien takia vaarallista, Hannonen selittää.

Risto Räppääjä Allinnan Montussa

Riihimäen Nuorisoteatteri esittää Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi Allinnan Montussa (Penttilänkatu 3, Riihimäki) la 28.7. klo 15, su 29.7. klo 15, ke 1.8. klo 18.30, to 2.8. klo 18.30, su 5.8. klo 15, ti 7.8. klo 18.30, ke 8.8. klo 18.30, to 9.8. klo 18.30, la 11.8. klo 15, su 12.8. klo 15, pe 17.8. klo 18.30 ja la 18.8. klo 15. Näytelmän on ohjannut Maria Oiva. Liput 17/14 euroa www.netticket.fi/rnt. Lisätiedot www.rnt.fi tai puh. 050 3007116.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat