Viikko

Karri Luhtala julkaisee kesällä kaksi albumia

Knehtilä Jazziin muusikko lupailee perinteisiä jazzstandardeja ja uusia tuulia.

Jazzmuusikko Karri Luhtala on rauhoittanut viime vuosina keikkakalenteriaan. – Nyt on aika laittaa keikoilla esitettyä musiikkia talteen levyille.

www.karriluhtala.com

Jazzmuusikko Karri Luhtala kertoo saapuneensa juuri laivalla Suomeen.

– Ajoin tänne autolla Italiasta. On aika kaiken antanut olo, mies kuvailee neljän päivän reissuaan.

Luhtala on reissannut jo vuosia Suomen ja Italian välillä. Hänen ”Il Mondo Di Karri” -konserttinsa ovat Suomessa jo legendaarisia. Vuosien saatossa hän on tuonut Suomeen useita kymmeniä ulkomaalaisia jazzmuusikoita ja esiintynyt kymmenien eri kokoonpanojen kanssa eri puolilla Suomea. Luhtalan mukaan viimeisen muutaman vuoden aikana hän on tosin vähentänyt keikkojen määrää ja keskittynyt vain muutamiin päätapahtumiin.

Syy keikkojen vähentämiseen on, että nyt on aika levyttää vuosien saatossa esitettyjä kappaleita. Tänä kesänä Luhtalalta on tulossa kaksi levyä. Il Mondo Di Karri -nimen alla julkaistava ”Equilibria” on ikään kuin kokoelmalevy, jossa soittaa eri kokoonpanoja, joiden kanssa Luhtala on keikkoja Suomessa tehnyt.

– Mukana on minun lisäkseni 14 roomalaista muusikkoa. Levy julkaistaneen elokuussa.

Levyn nimi on latinaa ja tarkoittaa tasapainoa.

– Olen tasapainoillut koko aikuisikäni kahden maan ja kulttuurin välissä, hän kuvailee.

Kari Anttila & Karri Luhtala Organ Brothersin ”More”-albumilla soittaa Antilan ja Luhtalan lisäksi rumpali Tuomas Timonen.

– Julkaisemme More-albumin joko Pori Jazzin yhteydessä heinäkuussa tai Uudessakaupungissa järjestettävässä Lyhtyjen yö -tapahtumassa elokuun alussa.

Tulevana viikonloppuna Luhtala esiintyy Palopurossa Knehtilän tilalla. Mukana keikalla ovat rumpali Tuomas Timonen sekä kontrabasisti Vesa Ojaniemi. Solistiksi saapuu Chiara Izzi New Yorkista.

– Tutustuin Chiaraan Italiassa, jossa opiskelimme samassa konservatoriossa. Hän on loistava laulaja, joka on voittanut arvostetun Montreux Jazz Festivaalin laulukilpailun vuonna 2011.

Illan aikana tullaan kuulemaan todennäköisesti amerikkalaisia ja italialaisia jazzstandardeja.

– Jazzmaailmassa, jossa muusikot kokoontuvat yhteen yleensä eri puolilta maailmaa, päätetään ohjelmisto vasta tavatessa. Chiara on ollut jo pidemmän aikaa New Yorkissa, joten hän tuo varmasti mukanaan uusia tuulia.

Knehtilä Jazz

Karri Luhtala & Il Mondo Di Karri feat. Chiara Izzi Knehtilän Luomutilalla (Haapasaarentie 75, Hyvinkää) la 21.7. klo 20–22.

Ilmainen bussikuljetus tilalle lähtee Linjalasta klo 19. Kuljetus takaisin kaupunkiin klo 22.30.

Liput 15 e ennakkoon puh. 040 561 9797/Minna tai s-posti [email protected]. Lippuja on rajoitettu erä. Tilaisuudessa on saatavissa italialaistyyppistä tarjoilua erikseen hinnoiteltuna.

Karri Luhtala esiintyy saman kokoonpanon kera myös Janakkalan Keltaisessa Talossa (Hakoistentie 373) sunnuntaina 22.7. klo 19. Liput 15 euroa [email protected].

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat