Paikalliset

Vammaisen taksi ei tullutkaan – kuljetuspalvelukeskuksen alku takkuilee pahasti Riihimäellä

Kuvituskuva. Kuva ei liity tapaukseen.

Arkisto/Toni Forssell

RIIHIMÄKI| – Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, harmittelee Riihimäen palvelupäällikkö Timo Turunen uuden kuljetuspalvelukeskuksen alkua.

Vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisia taksikyytejä ei ole tullut, tai tilaaja ei ole saanut yhteyttä keskukseen lainkaan.

Tilanne on erittäin hankala kyyteihin oikeutetuille, joista enemmistö on vammaisia. Monelle heistä taksi on ainoa mahdollinen liikenneväline.

Kanta-Häme kilpailutti kyseiset kyydit, ja valituksi tuli Tampereen Aluetaksi. Yrityksen mukaan kaaottisen tilanteen syynä ovat tietojärjestelmän ongelmat.

– Näyttäisi siltä, että tilanne on nyt parantunut, koska reklamaatiot ovat selvästi vähentyneet, hän totesi keskiviikkona.

Sopimuksen aloitus osui lisäksi taksilain uudistuksen ensimmäiseen päivään 1.7., mikä ruuhkautti keskuksen. Juuri uuden taksilain vuoksi kuljetuspalvelukeskustoimintaan lähdettiin, jotta sosiaalisten kyytien saanti ja niiden tarvitsema taksimäärä saataisiin turvattua. Kyseiset kyydit on tarkoitettu muun muassa asiointiin ja harrastuksissa käynteiihin. Lääkäri- ja kuntoutuskyytien kaltaiset matkat hoidetaan Kela-kyydeillä. 

Turusen mukaan tilannetta seurataan päivittäin.

Lisää aiheesta

Hämeen uusi kyytikeskus turvaa sote-kyydit – invalidijärjestöltä kuitenkin kritiikkiä 25.6.2018 18.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat