Viikko

Kahvipannut porisevat aamusta iltaan Ryttylän Kansanlähetyspäivillä

Tänä kesänä vietetään lähetystyön 50-vuotisjuhlia.

Yksi Kansanlähetyspäivien suosion syistä on Ryttylän Kansanlähetysopiston idyllinen pihapiiri. – Tänne on helppo tulla ja alue sopii erityisesti lapsiperheille. Ei tarvitse pelätä liikennettä tai että lapset eksyvät, Kansanlähetyspäivien koordinaattori Janna Granholm ja lähetysjohtaja Mika Tuovinen sanovat.

Mia Lagström

Ryttylässä 6.­–8. heinäkuuta järjestettäville Kansanlähetyspäiville odotetaan väkeä sankoin joukoin.

– Viime vuonna mukana oli ennätysmäärä ihmisiä. Kaikkiaan viikonlopun aikana oli yli 10 000 kävijää, kansanlähetyspäivien koordinaattori Janna Granholm kertoo.

LähetysjohtajaMika Tuovisen mukaan Kansanlähetyspäivien suosiolle on useita syitä.

– Suomessa on vahva hengellisten kesäjuhlien perinne. Kansanlähetyspäivät koetaan tärkeiksi, sillä lähetystyö on olennainen osa kristinuskoa. Lähetystyössä kiteytyy Jumalan rakkaus ihmiseen. Sitä tehdään, jotta ihminen saisi anteeksi sen, mikä erottaa hänet Jumalasta.

Kansanlähetyspäivät ovat vahvasti yhteisöllinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia, elämän iloja ja suruja. Vakiokävijöiden lisäksi joukosta löytyy myös ensikertalaisia. Tuovisen mukaan hengellinen etsintä on ihmiselle luontaista.

– Elämään kaivataan hengellistä sisältöä, siksi paikalle tullaan myös mielenkiinnosta.

Kansanlähetyspäivien teemana on ”Minä olen teidän kanssanne”, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta, kun ensimmäiset lähetit lähetettiin maailmalle. Kansanlähetyspäivillä tavataan mm. lähettejä ja kuullaan heidän kuulumisiaan. Paikalle saapuu myös Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon presidentti Rei Nagata. Puheenvuorojen välissä on musiikkiesityksiä. Tapahtuma päättyy sunnuntaina klo 13 jumalanpalvelukseen sekä lähettien siunaamiseen. Iltaisin järjestetään perinteiset missioillat.

Riihimäen Scandicista kulkee bussikuljetuksia tunnin välein Riihimäen rautatieaseman kautta Ryttylään. Ryttylän suuntaan pääsee ilmaiseksi, paluu Riihimäelle maksaa viisi euroa. Koko viikonlopun voimassa oleva bussipassi maksaa kymmenen euroa. Lippuja myydään juhlatoimistossa tapahtumapaikalla, niitä ei voi ostaa bussista. Paikalla voi myös majoittautua teltassa tai asuntovaunussa.

Tänä vuonna juhlilla on panostettu myös ruokaan. Kotiruoan lisäksi myynnissä on mm. kiinalaista ja afganistanilaista ruokaa. Paikalta löytyy myös seitsemän kahviota.

– Kahvia aletaan keittää aamuvarhaisella ja pannut porisevat koko päivän, Granholm lupaa.

Kansanlähetyspäivät

Kansanlähetyspäivät järjestetään 6.–8.7. Ryttylässä (Opistotie 1). Avajaiset ovat pe klo 18 (ennakkoseminaari on jo to 5.7. klo 12 alkaen, hinta 50 e sisältää opetuksen ja ruokailun). Pysäköintimaksu 5 e/päivä tai 10 e/viikonloppu. Juhlapaikalla voi majoittautua teltassa (15 e /viikonloppu), asuntoautossa tai -vaunussa (25 e /yö tai 40 e /viikonloppu). Paikalla on useita ruokailupisteitä ja kahvioita. Rukousaamiainen (5 e) Puimalassa la ja su klo 7.30–8.45. Lisätietoja ja tapahtuman aikataulu kansanlahetyspaivat.fi.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat