Paikalliset

Jon Landlord laittoi Pave Maijasen klassikkokappaleen uusiksi – mukana myös Tangokuningas

Jari Salonen alias Jon Landlord keikkailee sekä dj:nä että laulajana.

Pia Hyle

Aamuposti | Hikiällä asuva Jon Landlord, oikealta nimeltään Jari Salonen on julkaissut uutta musiikkia. Landlord tuli tunnetuksi 1990-luvun suosikkiyhtye 2. Maanantain perustajajäsenenä. Yhtye muistetaan parhaiten Mixet tahdo olla mun kaa -hitistään.

Landlord julkaisi juhannuksen alla uuden version Pave Maijasen vuoden 1987 klassikkokappaleesta Elämän nälkä.

– Elämän nälkä on todellinen voimabiisi, joka ei jätä ketään kylmäksi! Uusi versio on muotoutunut Henri Lepän käsissä erittäin danceksi, kertoo Landlord tiedotteessa.

Kappaleella vierailee vuoden 2000 Tangokuningas Antti Raiski.

– Raiski laulaa säkeistöt ja minä olen laulanut kertosäkeistöt hänen kanssaan, kertoo Landlord.

Landlord on viime vuosina julkaissut useita uusintaversioita 1970–80-lukujen hittikappaleista. Viime vuonna hän levytti Dingon Sinä ja minä -kappaleen yhdessä Tauskin kanssa.

Landlord toimi 2. Maanantai -yhtyeen sanoittajana. Hän on kirjoittanut sanoituksia myös lukuisille suomalaisartisteille, kuten Katri Helenalle, Janne Hurmeelle ja CatCat-duolle.

Musiikin teon lisäksi Landlord työskentelee dj:nä. Yli 30 vuotta Suomea kiertänyt Dj Landlord soittaa ainoastaan 1970–80-luvun vinyylilevyjä.

– Se, että nyt teen biisejä ei tarkoita, että olen heittäytymässä laulajaksi. Kierrän edelleen vinyylidiscon kanssa, koska se on todella hauskaa ja suosio on ollut suuri, Landlord kertoo.

Keikkoja on tiedossa laulajanakin. Landlord esiintyy Summerdancessa Peräseinäjoella 11. elokuuta sekä lavakauden päättäjäisissä Sokos Hotel Tornissa Tampereella 16. syyskuuta. Hän suunnittelee esiintyvänsä myös ensi vuonna.

Lisäksi Jon Landord juontaa Vinyylidisco -nimistä radio-ohjelmaa, joka pyörii Radio Musassa, Radio Saimaassa, Radio Sandelssissa ja myös Espanjassa Radio Finlandiassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat