Viikkouutiset

Tennisleirillä lapset pääsevät pelaamisen makuun – aiempaa tenniskokemusta ei tarvitse

”Pelaamista voi alkuun helpottaa monella tavalla.”

Anna Muhosen mukaan tennis voi olla vain mukava harrastus muiden joukossa. – Toki toivomme, että seura saa kilpapelaajia, mutta tennistä voi harrastaa myös omaksi iloksi ja kuntoilumielessä.

Mia Lagström

Hyvinkään Urheilupuistossa harjoitellaan tennissyöttöjä.

– Olemme tänään harjoitelleet jonkin verran myös pelaamista, sillä huomenna on pelipäivä, Anna Muhonen Hyvinkään Tennisseurasta kertoo.

Hyvinkään Tennisseura järjestää viiden päivän mittaisia päiväleirejä 5–12-vuotiaille lapsille läpi kesän. Osallistujat jaetaan tasoryhmiin. Aiempaa tenniskokemusta ei tarvitse olla. Leirillä tutustutaan lajiin, mailaan ja palloon sekä käydään kaikki peruslyönnit läpi.

– Kokeilemme rysty-, kämmen-, isku- ja lentolyöntejä sekä tietenkin syöttöjä.

Leirillä pyritään myös mahdollisimman pian pääsemään pelin makuun. Onhan pelaaminen lasten mielestä tenniksessä kaikkein kivointa.

Tennis vaatii hyvää silmän ja käden koordinaatiota, ja jokainen vähänkään tennistä kokeillut tietää, kuinka vaikeaa on alkuun pitää pallo liikkeessä. Muhosen mukaan pelaamista voi helpottaa monella tavalla.

Peliä voidaan helpottaa myös pallovalinnoilla.

– Ensikertalaisen ei tarvitse lyödä palloa heti verkon yli. Voidaan pelata verkon samalla puolella ja pyrkiä pitämään vain pallo pelialueen sisällä. Voidaan myös sopia, että pallon saa pysäyttää ennen kuin sen lyö takaisin vastustajalle. Peliä voidaan helpottaa myös pallovalinnoilla. Voidaan pelata isoilla, pehmeillä ja sitä kautta hitailla palloilla.

Muhosen mukaan on tärkeää, että lapset harrastavat ja kokeilevat mahdollisimman monia eri liikuntalajeja. Monet lajeista tukevat toisiaan ja kroppa kehittyy tasaisemmin. Tenniksessä hyvää on, että se kehittää motorisia taitoja ja koordinaatiokykyä.

– Tärkeää on myös se, että lapsi oppii toimimaan ryhmässä. Lasten kanssa pelataankin paljon joukkuepelejä, ei vain yksi vastaan yksi pelejä.

Muhosen mukaan tennistä voi harrastaa vain omaksi iloksi ja kuntoilumielessä.

– Toki toivomme, että seuramme saa hyviä kilpapelaajia, mutta kilpaileminen ei ole missään nimessä välttämättömyys.

Tilaa kesän leireillä vielä on, varsinkin loma-aikaan heinäkuussa. Leiriläiset kokoontuvat kolmen tunnin ajan joko aamupäivisin tai iltapäivisin. Ohjelmassa on kaksi tuntia tenniksen harjoittelua, puoli tuntia pelaamista sekä puolen tunnin evästauko. Tennisharjoitusten lisäksi ohjelmassa on myös muuta liikuntaa ja pelejä.

Tennisleirejä lapsille

Hyvinkään Tennisseura järjestää viikon mittaisia (ma–pe) tennisleirejä 5–12-vuotiaille Hyvinkään Urheilupuistossa 4.6.–3.8.

Leiriläiset kokoontuvat kolmen tunnin ajan joko klo 9–12 tai klo 12–15. Osallistujat jaetaan tasoryhmiin. Aiempaa tenniskokemusta ei tarvitse olla.

Tennismailan saa tarvittaessa lainaan.

Leirin hinta on 95 euroa. Lisää tietoa ja ilmoittautumiset hyts.fi.

Lisää aiheesta

Hyvinkään koululaistenniksessä mestarit selvillä – kesällä HyTS järjestää tennisleirejä28.4.2018 20.00
Cocksin kesäleiri taas tulossa heinä-elokuussa – myös ei-jäsenet voivat tulla mukaan29.5.2018 15.05
Prometheus-leirit nyt huippusuosittuja – 10 vuoden takainen ennätys kirkkaasti rikki29.5.2018 20.43

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat