Puheenaihe

Vuoden hauskin käännösmoka! VR pahoitteli lapsityövoiman pysäyttävän junat "Päsilään"

Kuvituskuva.

ESM arkisto

VR:n lähijunien kulku muuttuu kesällä Helsingin ratapihalla tehtävien ratatöiden takia.

Liikennevirasto ja VR ovat tiedottaneet viime viikkoina muutoksista useaan otteeseen ja kiitettävällä tavalla. 

Maanantaina tiedottajille sattui kuitenkin kömmähdys, joka on riemastuttanut ihmisiä sosiaalisessa mediassa.

Kirkkonummelainen kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.) jakoi Twitterissä kuvan lähijunan infotaulusta, jossa ratatöiden sijaan puhuttiin "lapsityöstä" ja Pasilan ruotsinkielinen nimi Böle oli kääntynyt erikoiseen Bäle-muotoon.

– Lapsityövoima on sekoittanut rantaradan liikenteen, Adlercreutz ilkamoi sävyisästi VR:lle.

Twiitti keräsi satoja tykkäyksiä ja toista sataa kommenttia.

Myös VR:n asiakaspalvelusta otettiin osaa keskusteluun ja luvattiin, että käännösvirheet korjataan.

Rataremontin takia useat lähijunat eivät jatka matkaa Helsinkiin, vaan päätepysäkki on Pasila.

Poikkeukset alkavat 24. kesäkuuta ja jatkuvat 5. elokuuta asti.

Esimerkiksi I, P, N ja K-junien muutokset alkavat sunnuntaina 24. kesäkuuta ja päättyvät tiistaina 17. heinäkuuta. 

Lue lisää junaliikenteen muutoksista täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat