Viikko

Bülent Karahasan aloitti parturin työt 14-vuotiaana

Kosovolaisen jalkapallofanin suosikki on egyptiläinen Mohamed Salah.

Kosovolaissyntyinen parturi Bülent Karahasan leikkaa asiakkaaksi tulleen Jani Kokin hiuksia. – Suomalaisten hiukset ovat ohuempia kuin kosovolaisten hiukset, Bülent kertoo havainnostaan.

Seppo Ylönen

Viime vuoden marraskuun alussa Bülent Karahasan avasi Hyvinkäällä (Hämeenkatu 13–17) parturiliikkeen, jonka nimi on Parturi De Luxe. Hän oli jo kouluikäisenä kiinnostunut parturin ammatista kotikaupungissaan Kosovon Prizrenissä.

– Sanoin isälleni Sabanille, että haluaisin ruveta parturiksi. Olin 14-vuotias, kun pääsin erään tuttavan parturiin harjoittelijaksi. Aluksi siivosin, mutta ei mennyt kuin puolitoista vuotta, kun osasin leikata miesten hiuksia aika hyvin. Tutut kaverit tulivat ensin minun asiakkaiksi.

Haastatteluhetkellä tuolissa istuu Jani Kokki, joka tuli leikkauttamaan hiuksiaan, koska seuraavana päivänä hänen työpaikkansa rakennustarvikealan yritys Peri Suomi juhlisi 25 vuottaan.

– Olen tässä parturissa ensimmäistä kertaa ja olen tyytyväinen tulokseen. Todennäköisesti tulen tänne uudelleen, hän sanoo.

Kun Bülent Karahasan oli 23-vuotias, hän perusti Prizreniin oman parturiliikkeen, johon nuorempi veli Levent tuli myös työhön. Tämä jatkaa siinä edelleen.

Karahasanin perhe puhuu albanian kieltä. Veljen lisäksi myös vanhemmat asuvat Prizrenissä.

Isä Saban toimii serbian ja turkin kielten tulkkina. Äiti Naciye on tehnyt aikaisemmin siivoustyötä, mutta on nyt kotirouva.

Vuonna 2010 Bülent tapasi Prizrenin keskustan kahvilassa Meldan, joka oli tullut Hyvinkäältä lomalle kosovolaiseen kotikaupunkiinsa.

– Siitä alkoi seurustelumme. Kävin joulukuussa 2011 Hyvinkäällä tapaamassa Meldaa. Tulin asumaan Hyvinkäälle toukokuussa 2014. Meidän hääjuhla oli Prizrenissä kesällä 2015. Kävin vuoden kielikoulua Hyriassa ja olin kaksi kuukautta parturissa työharjoittelussa.

– Poikamme Aral syntyi maaliskuussa 2016. Olin tosi iloinen ja onnellinen. Kesällä 2016 isä ja äiti näkivät ensimmäisen lapsenlapsensa ensi kertaa Vantaan lentokentällä, kun tulivat meidän luoksemme. Nyt huhtikuussa olimme viikon matkalla Prizrenissä.

Bülentin vaimon Meldan perhe oli tullut Hyvinkäälle jo yli vuosikymmen sitten.

Melda kävi peruskoulun ja opiskeli sen jälkeen merkonomiksi. Hän oli työssä Terveyskeskuksen arkistossa, josta jäi äitiyslomalle. Syyskuussa perheeseen syntyy pikku prinsessa.

Bülent on jalkapallon pelaaja ja fani. Hän pelasi prizreniläisessä Getuar-joukkueessa.

– Suosikkipelaajani on egyptiläinen Mohamed Salah, joka pelaa Liverpoolissa ja myös jalkapallon MM-kisoissa Egyptin joukkueessa. Toivon, että Ranska tai Argentiina voittaa mestaruuden.

Rock ei ole Bülentin suosikkimusiikkia. Sen sijaan hän pitää pop-musiikista.

– Pidän räppäri Sean Paulin ja Jukka Pojan lauluista.

Kosovo

Kosovon tasavalta on osittain tunnustettu valtio Balkanilla, ja sen kansainvälinen asema on kiistanalainen. Kosovo julistautui 17. helmikuuta vuonna 2008 itsenäiseksi Serbiasta yksipuolisella julistuksella. Pohjoisessa ja idässä maan naapurina on Serbia, etelässä Makedonia, lännessä Albania ja luoteessa Montenegro.

Serbia ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä vaan pitää aluetta edelleen autonomisena maakuntanaan. Myöskään niin sanotut BRICS-maat (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) eivät halua tunnustaa Kosovoa itsenäiseksi ennen Serbiaa.

Itsenäisyyden on 15. helmikuuta 2018 mennessä tunnustanut 111 YK:n jäsenvaltiota sekä Taiwan, Maltan ritarikunta, Cookinsaaret ja Niue. Suomi tunnusti Kosovon itsenäiseksi valtioksi 7. maaliskuuta vuonna 2008.

Huhtikuussa 2013 Serbia ja Kosovo allekirjoittivat Brysselissä Euroopan Unionin neuvotteleman sopimuksen, jossa maat normalisoivat suhteensa. Sopimuksessa Kosovo sai oman puhelinnumerojen maatunnuksen. Samalla yhteistyö televiestinnässä ja energia-asioissa normalisoitui.

Kosovon pinta-ala on 10 908 neliökilometriä. Asukasmäärä on yli 1,9 miljoonaa (2017). Pääkaupungissa Pristinassa on 477 312 asukasta (2015).

Kosovon suurin etninen ryhmä on albaanit, joita on väestöstä noin 88 prosenttia. Suurin vähemmistöryhmä on serbit, joita on 7 prosenttia.

Pienempiä vähemmistöryhmiä ovat turkkilaiset, bosniakit ja romanit.

Kosovon albaaneja asuu asiantuntijoiden mukaan ulkomailla noin 700 000–850 000.

Lähde: Wikipedia

Lisää aiheesta

Muualta tulleet tutuiksi: Hasip Cicek tapasi Alanyassa Oonan ja muutti Suomeen30.5.2018 13.35
Muualta tulleet tutuiksi: Awet pitää pääsiäispaastoa14.3.2018 03.10
Muualta tulleet tutuiksi: Sirazis Salekin pitää autoista ja musiikista15.11.2017 03.15

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat