Viihde

Leffa-arvio: Elämän illassa

ELOKUVA Lucky on onnistunut kuvaus vanhenemisesta ja kuoleman hyväksymisestä.

David Lynch ja Harry Dean Stanton elokuvassa Lucky. Lynch tekee elokuvassa vasta uransa neljännen roolin pitkässä elokuvassa, joka ei ole hänen itsensä ohjaama.

(c) 2017 Magnolia Pictures

Viime vuonna 91-vuotiaana kuollut Harry Dean Stanton teki pitkän uran tv:n ja elokuvan parissa.

Televisiossa hänet nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1954 ja valkokankaalla pari vuotta myöhemmin. Siitä eteenpäin miehen roolien saldoksi on laskettu 204, joista suurin osa sivurooleja.

Stanton teki töitä viimeiseen saakka, ja on jopa sanottu, että hänen näyttäytymisensä sivuroolissa tai satunnaisena ohikulkijana toi elokuvalle lisäarvoa.

Stanton vältti kaikenlaista keinotekoisuutta. Jopa hänen sopimuksessaan luki, ettei häntä saanut meikata eikä hiuksiin koskea.

Lucky on tämän veteraanin kolmanneksi viimeinen elokuva. Tämän jälkeen hän näyttäytyi vielä viidessä Twin Peaksin jaksossa ja teki sheriffin roolin Frank Sinatran ja Ava Gardnerin välisestä rakkaustarinasta kertovassa elokuvassa Frank ja Ava.

Todennäköisesti Stanton poistui tästä maailmasta hymyillen, alistuen kohtaloonsa. Lucky-elokuva kertoo juuri siitä; vanhenemisesta ja kuoleman hyväksymisestä, joka vähän pelottaakin. Päivän täyttävät arkirutiinit: mustaa kahvia, tupakka, jooga, sanaristikot, tv-visailut ja parit Bloody Maryt kantakapakassa.

Vaikka Lucky on fiktiota, on se kuin suoraan Stantonin elämästä, sillä kaikki nuo edellä mainitut harrasteet kuuluivat vahvasti hänen elämäänsä. Kaikki tuntevat pienessä kyläpahasessa jossain Joshua Treen laidalla Luckyn ja ovat tottuneet hänen uppiniskaiseen äksyilyynsä. Kaikki kuitenkin tavalla tai toisella rakastavat häntä.

Eräänä aamuna kesken joogan Lucky kaatuu luiselle perseelleen ja huolestuu: mikä minun on? Lääkäri sanoo, ettei Luckya mikään muu vaivaa kuin vanhuus. Sinulla on hyvät geenit, olet sitkeä paskiainen ottaen huomioon, että vedät tupakkaa askin päivässä. Kannattaisi kuitenkin varautua.

Tämä saa Luckyn pohtimaan elämäänsä.

Elokuvan toiminnallisimmat kohtaukset ovat Luckyn kaatuminen ja naapurissa asuvan Howardin (David Lynch) maakilpikonnan katoaminen. Elokuvassa ei nyyhkitä alleviivaavassa sentimentaalisuudessa, vaan pohditaan elämää ja sen rajallisuutta hyvinkin ironisessa ja sympaattisessa hengessä.

Ohjaaja John Carroll Lynch tunnetaan lähinnä näyttelijänä muun muassa Fargosta, Gran Torinosta ja American Horror Storysta. Lucky on hänen debyyttinsä ohjaajana, eikä se ole huono ollenkaan.

Tyylissä on nähtävissä Jim Jarmusch -tyyppistä yksinkertaista pelkistämistä, jossa tähdätään olennaiseen.

Sivurooleihin on valittu erinomainen henkilögalleria erilaisia persoonallisuuksia, kuten mestariohjaaja David Lynch (ei sukua Luckyn ohjaajalle), 1960-luvun tähti James Darren, Tom Skerritt, Beth Grant ja paljon sivurooleja näytellyt Barry Shabaka Henley.

Lynchin puheenvuoro kilpikonnansa tärkeydestä on filosofisessa hervottomuudessaan aivan loistava.

Lucky on mestaroitu täysin Harry Dean Stantonin hurmaavan rentun olemukselle, josta paljastuu herkkyyttä, viisautta ja kauneutta. Kun hän katsoo suoraan kameraan ja hymyilee meille katsojille, se tulee perille saakka, suoraan katsojan sydämeen. Hänessä on jotain samaa kuin Buster Keatonissa.

Lucky on hieno, hyvin henkinen ja filosofinen.

Olli-Matti Oinonen

*****

Lucky

Ohjaus: John Carroll Lynch.

Tyylilaji: Draama, komedia.

S.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat