Paikalliset

Kadonneen orin jäljillä – Heponiityn ratsastuskouluun syntyneen varsan isästä ei ole tietoa, emä saapui Puolasta talvella

Neljän päivän ikäinen varsa luottaa jo omistajaansa Riitta Holopaiseen. Varsan ensimmäiset hampaat kasvavat jo.

Katariina Taleva

HYVINKÄÄ | Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Heponiityn ratsastuskouluun syntyi varsa. Varsan emä on koulun poni Laku, joka tuli Suomeen talvella. Raskaus selvisi omistajille maaliskuussa. Isästä kenelläkään ei ole tietoa, ratsastuskoulussa isäksi epäillään aasia.

– Naureskelimme jo etukäteen, että mikäköhän sieltä tulee, kommentoivat ratsastuskoulun omistajat Riitta Holopainen ja Sanna Jahnukainen.

Ratsastuskoulun omistajilla on aika vahva epäilys, että varsa ei ole poni vaan muuli. Myös monet harrastajat ovat kommentoineet koululle, että se näyttää aivan muulilta.

– Viimeistään silloin kuin pikkuinen alkaa ääntelemään, tiedämme onko kyseessä muuli. Muulit ääntelevät hyvin tunnusmaisesti, kertoo Jahnukainen.

Tähän mennessä muutaman päivän ikäinen varsa on ollut hyvin hiljainen. Viimeistään syksyn aikana muut tunnusomaiset piirteet tulevat esiin, ja asia selviää.

Yksi koulun oppilaista oli ehdottanut Jahnukaiselle, että varsa pitäisi ilmoittaa Kadonneen jäljillä-ohjelmaan. Ohjelmassa yleensä etsitään vain ihmisiä.

Kieli poskessa Jahnukainen täytti hakemuksen tv-ohjelman kuvauksiin, ja nyt odotellaan miten pyyntöön suhtaudutaan.

– Laitoin hakemukseen niin todenmukaisia tietoja kuin osasin. Olettavasti pari tapasi toisensa viime kesäkuun alussa Puolassa, tarkempaa tietoa ei ole ja että isä saattaa myös olla aasi, hän kertoo nauraen.

Aika mahdotonta isän löytyminen kuitenkin olisi, mutta ainakin ohjelman tuottajien huumoria koitellaan.

Pikkuisesta on jo esitetty ostopyyntöjä omistajille, mutta Holopainen ja Jahnukainen ovat jo tehneet suunnitelmia pienokaisen varalle.

– Oli se sitten muuli tai poni, niin kyllähän täällä meillä pidetään ja koulutetaan, omistajat sanovat.

Varsan emä, Laku, on väritykseltään valkoinen, mustilla täplillä. Tunnusomainen väri on siirtynyt pikkuisellekin, osa varsan värityksestä on kokonaan mustaa ja osa täplikästä kuten äidilläkin. Persoonallinen väri voi olla hyödyksi myös tulevaisuudessa.

– Mikäli varsa pysyy noin kauniina ja erikoisena ,niin sitä voisi ratsastuksen lisäksi lähteä tekemään esimerkiksi keikkoja markkinoille, Jahnukainen miettii.

Ehdota nimeä varsalle ja päädy kummiksi!

Hyvinkään ratsastuskeskuksen sivuilla (hyvinkaanratsastuskeskus.fi) voi ehdottaa nimeä pienokaiselle 21.6 asti.

Nimiehdotukset käydään heinäkuussa läpi ja lauantaina 11.8 ratsastuskoululla pidetään nimiäiset.

Valitun nimen ehdottajasta tulee varsan kummi.

Nimiehdotuksia on tullut jo alle viikon aikana melkein 50.

Jahnukainen kertoo, että varsa tarvitsee pian myös sihteerin ja media-assistentin, sillä viestejä ja kuvapyyntöjä tulvii.

Lisää aiheesta

Korumies Arvi ja Catamarco kolmansia Riihimäellä – korujen myynnillä oma hevonen22.5.2018 21.10
Kuumolan Hirnahdus kutsuu Hyyppärään lauantaina – luvassa ainakin hevosvarustekirppis ja kepparikisat24.5.2018 16.15
Ylipainosta tuli suuri ongelma hevosillekin – "Se on elintasosairaus ja myrkkyä eläimelle"13.5.2018 18.28
Janakkalalaisen ravihevonen teki vahvinta jälkeä Forssassa – loppilaisen Costa Blanca kiiruhti kolmanneksi19.12.2017 16.00
Eläinlääkärit ostivat Hyvinkään hevossairaalan8.1.2018 19.25
Miksi hevonen pillastui ja kuoli kesken partiolaiskisan? - Lopella tiukat jälkiselvittelyt12.2.2018 20.15
Hyvinkääläinen talli järjesti talkoilla talviriehan - Urho-hevonen nautti niin, että ryhtikin parani25.2.2018 21.50

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat