Viikkouutiset

Sveitsin maauimalan ovella kolkutellaan jo

Pian pääsee polskimaan ulos aurinkoon.

Katarina Norrena Hyvinkään liikuntapalveluista kehottaa malttamaan vielä hetken. Kohta pääsee polskimaan Sveitsin ulkouimalaan.

Mia Lagström

Pitkä hellejakso sai väen kolkuttelemaan Sveitsin ulkouimalan ovia.

– Kun nurmi on vihreänä ja vesi kimmeltää hyppyaltaassa, eivät ihmiset malttaisi odottaa ulkouimalan avautumista. Vielä pitää jaksaa hetki odottaa. Altaiden puhdistus on kesken, Katarina Norrena Hyvinkään liikuntapalveluista kertoo.

Norrena ymmärtää ihmisten innon. Uinti aamuauringon vienossa lämmössä linnunlaulun siivittämänä on hieno hetki.

– Ulkona tarkenee uida viileämmilläkin ilmoilla, sillä altaiden vesi on 26 asteiseksi lämmitettyä.

Sveitsin ulkouimalan avajaisia vietetään 26.–27.5. Lauantaina sadalle ensimmäiselle on luvassa ämpärit, joten jono valmiiksi, ovet avautuvat klo 10.30. Lauantaina ja sunnuntaina uimalan sisäaltaaseen tuodaan suosittu Wibit-rata, kelluva ilmatäytteinen temppurata. Rata sopii kaikille uimataitoisille, mutta pientä rohkeutta se vaatii.

Avajaisissa piha-altaisiin tuodaan SUP-lautoja ja ulkoaltaiden hyppytorni on avoinna. Lauantaina klo 13–15 annetaan tietoa vesipelastuksesta, joka on tärkeä aihe näin kesän kynnyksellä. Paikalla pääsee kokeilemaan myös erilaisia vesipelastusvälineitä.

Kesän tulo merkitsee muutoksia sisäuimalan aukioloaikoihin. Sisäaltaisiin pääsee arkisin uimaan klo 6.30–8 ja klo 15–20 ja viikonloppuisin 10.30–18. Saunat ovat käytössä myös arkisin koko päivän ajan. Avoinna läpi kesän on myös uimalan kuntosali. Vaatteet on vaihdettava ulkopukutiloissa, myös aamulla ja illalla. Sisällä olevat pukutilat ovat kiinni.

Uimalan rannekkeilla saa uida kesällä koko päivän ajan.

Uimalan rannekkeilla saa uida kesällä koko päivän ajan. Välillä voi käydä kotona syömässä. Seniori- ja erityisliikuntakorteilla pääsee sisään ilman aikarajaa.

Uimalan pihalta löytyy pieni leikkipuisto lapsille, beach volley -kenttä ja pingispöydät.

– Liikuntapalveluilta saa lainaan palloja ja vesijuoksuvöitä, Norrena vinkkaa.

Uimakoulun ryhmissä on joissain vielä tilaa. Yhteyttä voi ottaa Reima Kermaniin puh. 0400 531 024. Hyppykoulua ei tänä kesänä järjestetä. Uutena on Vesiliikkari-ryhmä, jossa suoritusmerkintöjen keräämisen sijaan harrastetaan ja kokeillaan eri vesiliikuntamuotoja.

Kesän aikana järjestetään kaikille sopivaa reipasta vesijumppaa arkisin ulkoaltaassa 4.6.–15.6. klo 8.30 ja nurmijumppaa 31.5., 7.6., 14.6., 2.8. ja 9.8. klo 14 - 15. Kuutamouinti 10.8. Klo 19–23.30 kruunaa kesäkauden.

Suuren suosion saavuttaneet Naisten uinnit jatkuvat elokuussa 12.8. klo 19–21.

– Naisten uinnin aikana uimalassa ei saa olla miehiä uimassa eikä työvuorossa. Näin uimalaan voivat tulla myös sellaiset, jotka eivät voi esiintyä uimapuvuissa miesten läsnä ollessa. Tapahtuma on erittäin suosittu maahanmuuttajien keskuudessa. Jonkin verran paikalla on myös kantaväestöä.

Syksyllä käynnistyvä uimalan laajennusosan rakentaminen on herättänyt monessa huolta. Norrenan mukaan uimalaa pidetään auki remontin aikana mahdollisuuksien mukaan normaalisti. Norrenan mukaan myös ihmisten huoli ”kylpylähinnoista” on turha.

– Joihinkin palveluihin saattaa olla jatkossa eri hinta, mutta kuntouimarit uivat samaan hintaan ainakin ensi kesään saakka.

Uimalan kesäkauden grand opening

Sveitsin ulkouimalan avajaisia vietetään 26.–27.5. Ovet avautuvat klo 10.30. Lauantaina sadalle ensimmäiselle on luvassa ämpärit. Lauantaina klo 13–15 paikalla jaetaan vesipelastustietoutta, halukkaat pääsevät kokeilemaan vesipelastusvälineitä. Avajaisissa pääsee temppuilemaan Wibit-radalla ja kokeilemaan SUP-lautoja. Myös ulkoaltaiden hyppytorni on avoinna.

Riihimäen maauimala on avoinna 18.6.–16.8. Uimahalli on suljettu 1.6.–2.9.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat