Viihde

Leffa-arvio: Talo meren rannalla

Robert Guédiguianin uutuus Talo meren rannalla sijoittuu Marseillesin maisemiin kuten suuri osa ohjaajan aiemmastakin tuotannosta.

_

Ranskalaisohjaaja Robert Guédiguian (s. 1953) ei pidä meteliä itsestään. Hänen elokuvansa, joita on kertynyt jo parisenkymmentä, eivät nekään kerjäämällä kerjää huomiota. Guédiguian tekee hillittyjä, humaaneja draamoja piittaamatta taiteen trendeistä ja turhista uudistumisen vaatimuksista. Hänen taiteensa tapahtuu salamavalojen ulkopuolella, ja siksi se myös tulee kestämään aikaa.

Guédiguianin yhteydessä tavataan puhua Aki Kaurismäestä ja Ken Loachista, ja miksipä ei.

Kaikkien kolmen tekijän tuotantoa leimaa kunniallisuuden teemat ja surumielisyys kadonneesta solidaarisuudesta, mikä ei liene vain tekijöidensä romanttisuutta vaan myös universaali sukupolvikokemus.

Ajan kulku, ja kaipuu menneeseen, on osaltaan aiheena myös Guédiguianin uudessa draamassa Talon meren rannalla. Guédiguian on löytänyt päähenkilöidensä ydintunteelle hienon metaforan: kuusikymppinen pääkolmikko, kaksi veljestä ja sisko, huutelevat toistensa nimiä meren rannalla kaarisillan alla. Nimet kaikuvat kuin spiraaleina, etääntyvät merimaisemaan, hauraina kuin himmenevät muistot.

Guédiguian on sijoittanut elokuvansa lapsuusmaisemiinsa Marseillesiin. Samaan merelliseen ympäristöön sijoittui työläisperheen ahdinkoa kuvannut Kilimanjaron lumet, joka lienee Guédiguianin tunnetuin 2000-luvun teos.

Näyttelijöinä nähdään Guédiguianin vakiokaartia, etunenässä Jean-Pierre Darroussin, joka näytteli Kaurismäen Le Havressa moraalinsa lain edelle laittavaa komissaaria. Daroussinin, Ariane Ascariden ja Gerard Meylanin esittämät sisarukset palaavat lapsuudenkotiinsa merenrantakylään, pittoreskiin kivitaloon, isänsä sairauskohtauksen jälkeen. Noina kiireettöminä päivinä he kurkottavat kohti toisiaan etäisyyden takaa ja tekevät tiliä elämänvalintojensa kanssa.

Varhaiseläkkeelle pakotettu, itseään paljon nuorempaan naiseen (Anais Demoustier) haksahtanut Joseph (Darroussin) painiskelee omanarvontuntonsa kanssa. Vaikka Guédiguian kuvaa Josephin ja hänen puolisonsa suhdetta vain muutamien hetkien verran eron kynnyksellä, suhteesta piirtyy pienin elein kaunis, melankolinen tarina.

Yhtä vähäeleisesti ja voimakkaasti Guédiguian maalaa Angelen (Ascaride) mielenmaiseman, jota varjostaa viiltävä tragedia: hänen kolmevuotiaan tyttärensä hukkumisonnettomuus. Näyttelijänä menestynyt Angele löytää uutta energiaa nuorehkosta kalastajamiehestä, joka siteeraa taiteen klassikoita, mikä on hitusen banaalia.

Kolmas sisar, ravintoloitsija Armand (Meylan), on ainoana jäänyt kotikylään ravintolaa pitämään. Hänellä on elokuvassa tarkkailijan rooli.

Guédiguianin tunnusmerkit – jäljittelemättömän lämpö, tarkoin punnittu dialogi ja inhimillisyys – tekevät näennäisen perinteisestä draamasta vivahteikkaan ja yllättävänkin. Yhteiskunnalliset muutokset, luokkaerot, perhesuhdetilanteet tulevat poimituiksi ytimekkäinä havaintoina, kunnioittaen katsojan päättelykykyä ja kaikkea sitä, mikä jää tarinan ja kuvan ulkopuolelle.

Tyhjentyvässä, köyhtyneessä kylässä elämä vetelee viimeisiään, mikä dramatisoituu vanhan naapuripariskunnan kohtalossa. Tässä tarinassa vanhuus on kaikin puolin melankolinen kokemus.

Viimeisessä näytöksessä Guédiguian ottaa mukaan Välimeren pakolaiskriisin, kiihkottomasti, toteavasti, tekemättä siitä mitään kaurismäkeläistä moralistista sankaritarinaa. Siksi se niin koskettaakin, realismillaan. Vaatimattomuus kaunistaa, ainakin jos kyse on Guédiguianin kerronnasta.

Jarno Lindemark

****

Talo meren rannalla

Ohjaus: Robert Guédiguian.

Käsikirjoitus: Robert Guédiguian, Serge Valletti.

Kuvaus: Pierre Milon.

Pääosissa: Jean-Pierre Darroussin, Ariane Ascaride, Gerard Meylan.

Tyylilaji: Draama.

K7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat