Viihde

Leffa-arvio: Outo huumori rikkoo Kyrsyän kiehtovaa tunnelmaa

Kyrsylän kylän väkeä. Jännitystä ja kauhua sisältävä elokuva käsittelee myös naisten oikeuksia, ihmisen suhdetta luontoon ja nuorten aikuisten työttömyyttä.

© 2017 Bright Fame Pictures. All Rights Reserved.

Roope Oleniuksen ohjaama ja käsikirjoittama Kyrsyä-elokuva taiteilee jossain kauhun ja mysteerin välimaastossa. Se on eräänlainen suomalaiskansallinen vastine vuoden 1973 kauhuklassikolle The Wicker Man.

Kummassakin ihminen joutuu oudon yhteisön keskelle, ei pääse pois ja lopulta tajuaa, mikä hänen merkityksensä tässä kaikessa on. Toki viitteitä on niin Rosemaryn painajaisesta ja Teksasin moottorisahamurhaajista kuin myös kotimaisesta Kuutamosonaatista.

Kyrsyä on vahvasti Kyyrölöiden sukukuntaa, eikä sillä ole mitään tekemistä samannimisen sulkavalaisen kylän kanssa.

Mikko Peltosen kuvaus on tyylikästä ja suomalainen luonto on sopivan mystisellä tavalla kuvaan taltioitu. Kyrsyän kuvat ovat pitkiä sekä hitaita ja määrittävät myös elokuvan rytmiä.

Tuomo Marttisen suunnittelema minimalistinen äänimaisema on myös laatutyötä.

Aineksia Kyrsyässä olisi tuntiin, mutta nyt se venytetään 87 minuuttiin. Elokuvassa puhutaan hitaasti, välillä kuin puoliunessa. Tämä on selkeä ohjaajan ratkaisu; tyylilajissa pysytään koko elokuvan ajan. Verkkainen tempo vaan tahtoo uuvuttaa katsojan.

Nuorella tytöllä on parisuhde finaalissa, opiskelut eivät maita ja töitä ei löydy. Niinpä hän päättää lähteä maaseudun rauhaan, jonnekin Kyrsyälle. Bussin päätepysäkiltä saa vielä kävellä kymmenen kilometriä, koska autoja ei kylässä ole.

Kylän tunnelma on raukea ja ihmiset kuin lumottuja, kätkien jotain selittämätöntä taakseen.

Käsikirjoitus yrittää porautua naisen asemaan yhteiskunnassa ja naiseuteen liittyviin odotuksiin. Naisen tehtävä on pitää koti kunnossa ja synnyttää lapsia miehisen ylivallan alla. Asiat eivät kuitenkaan kehity sen enempää ja ratkaisut jäävät leijumaan ilmaan.

Kunnioitettavalla tavalla Olenius saa elokuvaansa varsin kiehtovan ja selittämättömän atmosfäärin, jota hyvä kuvaus vahvasti tukee.

Valitettavasti Kummeli-tyyppinen huumori rikkoo tunnelmaa. Kuvaan tulee Mauno, oikea Pölhö-Kustaa helvetistä. Maunolla oli lapsena jo niin paljon voimaa, että päätettiin valjastaa hänet sähköteollisuuden tuotantoon, sanotaan. Herkkua, hän huutaa, sännätessään nuorten neitojen hameiden alle. Valitettavasti Mauno vie hölmöilyllään mukanaan elokuvan hyvin kehittyneen tunnelman.

Elokuvan finaali lässähtää pitkään jaaritteluun, eikä saavuta katsojan mielessä täyttymystä. Käsikirjoitus olisi kannattanut kirjoittaa vielä kerran uusiksi.

Kyrsyä on omilla jaloillaan seisova persoonallinen yritys kotimaisen indie-kauhun suuntaan, ja siinä on omat ansionsa. Seuraavan elokuvan suunnittelussa kannattaisi panostaa huomattavasti enemmän tarinan hiomiseen. Muilta osin lahjakkuutta näkyy löytyvän.

Olli-Matti Oinonen

**

Kyrsyä–Tuftland

Ohjaus ja käsikirjoitus: Roope Olenius.

Pääosissa: Veera W. Vilo, Saara Elina, Miikka J. Anttila.

Tyylilaji: Jännitys, kauhu.

K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat