Puheenaihe

Betoniporsaat pysyvät ja myös yleisövessat suljetaan Temppeliaukion kirkossa – Yle: Helsingin kirkot varautuvat turvauhkiin

Temppeliaukion kirkon yleisö-wc:t on suljettu turvallisuussyistä. Myös kirkon eteen tuodut betoniporsaat aiotaan pitää paikoillaan.

Helsingin seurakunnat

Huippusuositun Temppeliaukion kirkon yleisövessat pidetään jatkossakin suljettuina turvallisuussyistä. Asiasta kertoo Yle.

Temppeliaukion kirkon palvelupäällikkö Eekku Aromaa selittää käytäntöä sillä, että ihmiset muodostivat ennen jonon ovelle, joka on myös hätäuloskäynti, ja varauloskäynnin on oltava aina vapaana.

– Pahimmillaan meillä voi olla ruuhka-aikoina tuhat ihmistä sisällä ja vessajonot tukkivat tuolloin uloskäynnin. Jos silloin sattuisi tulipalo, niin se voisi aiheuttaa suuriakin vahinkoja, Aromaa muistuttaa.

Viime vuoden kesäkuussa poliisi epäili, että Temppeliaukion kirkkoon Helsingissä olisi suunniteltu terroristista tekoa, mutta tämä epäily osoittautui myöhemmin vääräksi.

Kirkon eteen tuotiin kuitenkin betoniporsaat, jotta autoiskua alueelle ei voisi tehdä. Nämä esteet pysyvät rakennuksen edustalla myös jatkossa.

Samoin suurten laukkujen sekä matkalaukkujen tuominen kirkkoon yleisötunteina on nyt kielletty. Vieraita kirkossa voi käydä parhaina turistikuukausina jopa kymmenentuhatta ihmistä yhden päivän aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat