Viikko

Entinen tangokuningas keikkailee ahkerasti – "Tanssilavoilla saa laulaa hienoa musiikkia"

Ahkerasti levyttänyt vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen keskittyy nyt keikkailuun.

Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivaiselle tangojen laulaminen on luontaista, mutta miehen ohjelmistoon kuuluu paljon muutakin. – Tykkään laulaa suuria kansainvälisiä viihdekappaleita. Tärkeintä musiikissa on hieno melodia ja hyvät sanat.

Pasi Liesimaa

Vuoden 2014 tangokuningas Teemu Roivainen saapuu pääsiäismaanantaina ilahduttamaan tanssijoita Ruusulinnaan.

Roivainen tekee orkesterinsa kanssa vuodessa reilut 150 tanssikeikkaa. Päälle tulevat vielä konserttisaliesiintymiset, joten keikkakiireitä riittää.

– Tanssikeikat olivat luonteva jatke tangokuninkuudelle. Tanssilavoilla saa laulaa hienoa ja monipuolista musiikkia hienon orkesterin tahdissa. Tanssikeikoilla pääsee myös läheisiin kosketuksiin yleisön kanssa.

Roivainen on julkaissut musiikkia ahkerasti. Kolmessa ja puolessa vuodessa on ilmestynyt peräti neljä albumia. Tällä hetkellä Roivainen aikookin keskittyä keikkailuun.

– Pitää höllätä vähän tahtia ja pitää välillä vapaapäiviäkin.

Ensimmäisen albuminsa Roivainen julkaisi vuonna 2014 yhdessä Saara Aallon kanssa. Tonight-duettoalbumi sisälsi kansainvälisiä, isolle orkesterille sopivia hittejä.

– Olemme tunteneet Saaran kanssa toisemme musiikkilukion ensimmäiseltä luokalta saakka ja olemme esiintynet paljon yhdessä.

Roivainen on julkaissut myös albumillisen tangoja sekä joululevyn. Miehen viimeisin levy ilmestyi marraskuussa 2017.

– Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehty levy sisälsi suomalaisia klassikkoja ja ikivihreitä.

–  Teimme levylle myös kuusi uutta kappaletta ystäväni Leevi Laurin kanssa. Kappaleet sävellettiin kunnioittaen vanhoja mestarisäveltäjiä ja heidän perinnettään.

Musiikki ja laulaminen merkitsevät Roivaiselle paljon.

– Laulaminen on fyysinen kokemus, josta syntyy hieno tunne. Laulaessa pääsee tekemisiin erilaisten tunteiden kanssa ja on osa suurempaa kokonaisuutta. Parhaimmillaan se on taianomaista.

Teemu Roivainen Ruusulinnassa

Teemu Roivainen & Energia Ruusulinnassa (Aspinniituntie, Nurmijärvi) pääsiäismaanantaina 2.4. klo 17 - 22. Liput 16 euroa.

Teemu Roivainen on vuoden 2014 tangokuningas. Hän on julkaissut albumit Tonight yhdessä Saara Aallon kanssa (2015), Sydämesi tyhjä huone (2015), Pohjolan joulu (2016) ja Vanha Liekki (2017).

Roivainen on ollut mukana monilla konserttikiertueilla, kuten Jamppa Tuominen – Aamu toi ilta vei -konsertit, Muuttuvat laulut – George Ots -konsertit sekä Siks´ oon mä suruinen -konsertit.

Huhtikuussa Roivainen lähtee kiertueelle Diandran kanssa. Sydämeni osuman sai -konserttikiertueen ensi-ilta on Turun konserttitalossa 16.4. klo 19.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat