Viikkouutiset

Mitäpä jos alkaisit rohkeasti juttusille naapurisi kanssa? Koti Hyvinkäällä -hanke etsii vapaaehtoisia

Maahanmuuttajat oppivat suomen kielen vain puhumalla, siksi heidän kanssaan olisi hyvä uskaltautua juttusille.

Miina Pyylehto ja Marja Rusanen toivovat, että hyvinkääläiset lähtisivät mukaan vapaaehtoistoimintaan maahanmuuttajien kotouttamiseksi. – Erityisesti kaipaamme suomalaisten miesten maahanmuuttajamiehille järjestämää toimintaa.

Mia Lagström

Vuoden alusta maahanmuuttajille suunnatut palvelut yhdistettiin Hyvinkäällä. Samalla Hyvinkään kaupungin tiloihin Renttoon perustettiin Kotouttamispalvelut Mosaiikki.

– Tänne voi tulla minkälaisten kysymysten ja ongelmien kanssa tahansa ja me pyrimme neuvomaan ja löytämään vastauksen, maahanmuuttajatyön koordinaattori Miina Pyylehto ja asiakasohjaaja Marja Rusanen kertovat.

Autettavien joukossa on niin pakolaisia kuin muita maahanmuuttajia. Hyvinkäällä asuvien joukossa on peräti 78 eri kansalaisuutta.

– Eniten on virolaisia, venäläisiä, afgaaneja ja thaimaalaisia, Pyylehto kertoo.

Ensimmäiset vuodet uudessa maassa ovat maahanmuuttajille tärkeitä, siksi alkuvaiheen kotouttaminen on varsin tärkeä tehtävä. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole vieraan aina helppo selviytyä. Useimmiten kysymykset liittyvät arkiseen elämään.

– Asumisesta kysytään paljon. Asukkaiden velvollisuudet ja taloyhtiöiden järjestyssäännöt saattavat herättää ihmetystä. Olemme neuvoneet muun muassa, miten tilataan huoltomies, miten huomioidaan paloturvallisuus.

Toinen kysytty asia on suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä.

– Millä luukulla hoidetaan mitäkin asioita. Kelan papereiden täyttäminen ei ole helppoa.

Suomeen muuttaneita ihmetyttää myös suomalaisten sulkeutuneisuus.

– Monesti ihmetellään sitä, miksi naapuri ei tervehdi. He kertovat itse tervehtivänsä, mutta eivät saa koskaan vastausta.

Pyylehdon mukaan jokainen meistä voi olla auttamassa maahanmuuttajien kotouttamisessa. Tärkeintä on mennä rohkeasti juttelemaan heidän kanssaan – ja suomen kielellä. Suomen kielen oppiminen on maahanmuuttajalle ensi arvoisen tärkeää ja sen oppii vain puhumalla.

– Me suomalaiset puhumme mielellämme ulkomaalaisten kanssa englantia. Heidän kannaltaan olisi kuitenkin parempi, että he joutuisivat käyttämään suomea, Pyylehto neuvoo.

Hyvinkäällä on käynnistymässä Koti Hyvinkäällä -hanke, johon pyritään saamaan mukaan mahdollisimman paljon vapaaehtoisia. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan vapaa-ajan aktiviteetteja, joissa suomalaiset ja maahanmuuttajat toimivat yhdessä.

– Erityisesti kaipaamme suomalaisten miesten maahanmuuttajamiehille järjestämää toimintaa. Vapaaehtoisia tarvitaan myös auttamaan maahanmuuttajalapsia koululäksyjen teossa.

Avoimet ovet Mosaiikissa

Kotouttamispalvelut Mosaiikissa (Suutarinkatu 2 D, 2. kerros) järjestetään avoimet ovet perjantaina 9.3. klo 12–14.

Paikalla on kotouttamispalveluiden henkilökuntaa kertomassa maahanmuuttajille suunnatuista palveluista.

Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelut ovat avoinna ma-ti klo 12–15, ke klo 9–12, to–pe klo 12–15.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat