Viikkouutiset

Ystävä on läsnä ja kuuntelee tarvittaessa

Suomen Punaisen Ristin Hyvinkään osasto hakee uusia ystäviä.

Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa mukana olevat vierailevat Hyvinkään Prisman aulassa kerran kuukaudessa kertomassa ystävätoiminnasta. Paikalla voivat piipahtaa niin ystäviksi haluavat kuin ystävää kaipaavat. Kuva on ystävänpäivätapahtumasta.

Mia Lagström

Ystävän vierailu piristää päivää kummasti. On kiva, kun pääsee rupattelemaan ja jakamaan omia ajatuksiaan.

– Jokainen ihminen tarvitsee kuuntelijan, Hyvinkään Punaisen Ristin osaston ystävätoiminnan toinen koordinaattoreista Birgit Kaistinen sanoo.

Suomen Punainen Risti on järjestänyt jo pitkään ystävätoimintaa. Ystävätoiminnassa vapaaehtoiset ystävät vierailevat ystävää ja kuuntelijaa kaipaavan luona.

Ystävää kaipaava on useimmiten kotonaan tai palvelutalossa asuva eri-ikäinen ihminen tai laitoksessa asuva muistisairas.

– Ystävätoiminnassa on mukana kaikenikäisiä alle 30-vuotiaista yli 80-vuotiaisiin, Kaistinen kertoo.

Ystäviltä ei vaadita kuin avoimuutta ja intoa tutustua uusiin ihmisiin.

Oman elämän tulisi olla reilassa, että jaksaa ja on voimia tukea lähimmäistä.

Kaistisen mukaan ystävätoiminta antaa paljon. Mikä onkaan sen mukavampaa, kun kokea olevansa hyödyksi.

– Ystävätoiminta antaa merkitystä elämälle. On avartavaa tutustua uusiin ihmisiin. Monella ikäihmisellä on sana hallussa. Tässä kuulee paljon erilaisia elämäntarinoita ja tutustuu hyvin erilaisiin ihmisiin. Ystävätoimintaa järjestetään myös maahanmuuttajille, jos haluaa mukaan tukemaan maahanmuuttajien kotoutumista.

Kaikki ystävätoimintaan mukaan lähtevät koulutetaan tehtävään.

Vapaaehtoiseksi ystäväksi alkavat sekä ystävää tarvitsevat myös haastatellaan, jotta oikeanlaiset ihmiset löytävät toisensa.

Ystävätoiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset saavat ystäviä myös muista vapaaehtoisista. He tapaavat toisiaan kerran kuukaudessa.

Ystävillä on vaitiolovelvollisuus, mutta yhteisissä tapaamisissa voi kysyä neuvoa, jos joku asia askarruttaa omaa mieltä.

– Tehtävässä on omat haasteensa, sillä ikäihmiset saattavat olla melko huonossa kunnossa. Jos ongelmia tulee, tartumme niihin nopeasti, ettei vapaaehtoisen tarvitse kantaa liian suurta vastuuta, Kaistinen korostaa.

Ystävää käydään tapaamassa kaksi kertaa kuukaudessa. Ystävän kanssa voi käydä vaikka asioilla kaupoissa, ulkoilemassa tai kahvilassa.

Mikään kotiapulainen tai siivoaja ystävä ei ole. Tärkeintä on, että on läsnä ja kuuntelee.

Ystävätoimintaa

Suomen Punaisen Ristin Hyvinkään osasto järjestää Ystävätoiminnan kurssin Järjestökeskus Onnensillassa (Siltakatu 6, Hyvinkää) keskiviikkona 28.2. klo 16.30–20.30. Kurssi on Punaisen Ristin jäsenille ilmainen, muille 20 euroa. Ilmoittautumiset kurssille [email protected]. Lisää tietoa ystävätoiminnasta voi kysyä numerosta 045 104 4774. Monikulttuurisuustoiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä [email protected].

Myös Suomen Punaisen Ristin Riihimäen osasto järjestää ystävätoimintaa. Ystävävälityksen päivystysaika on maanantaisin klo 14–19, puh. 050 464 2080.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat