Viikko

Megakaupungin lapsi muutti Hyvinkäälle Kyproksen kautta

Adeyemi Oguntuaese seuraa yhä Nigerian politiikkaa.

Kun tulin Suomeen, täällä oli liian kylmä. Nyt olen tottunut siihen. Pidän saunomisesta, Adeyemi Oguntuase sanoo. Mies seuraa synnyinmaansa politiikkaa ja toivoo, että korruptio siellä vähenisi.

-

Nigerian suurimman kaupungin Lagosin metropolialueella oli vuonna 2015 yli 21 miljoonaa asukasta. Lagos on merkittävä kaupan keskus, ja siellä on maan tärkein satama.

Tuossa megakaupungissa syntynyt Adeyemi Oguntuase muutti vuonna 2014 vähäväkiseen Suomeen.

– Kuusivuotisen peruskoulun ja yläasteen jälkeen opiskelin lagosilaisessa yliopistossa kansainvälisiä suhteita. Vuonna 2013 siirryin opiskelemaan samaa aihetta Pohjois-Kyproksen Lefkeen (European University of Lefke), hän kertoo opiskeluvaiheistaan.

Kyproksella ollessaan Adeyemi tutustui internetin välityksellä suomalaiseen Tanjaan. Vuonna 2013 tämä tuli kesälomallaan Kyprokselle. Tästä lähti Adeyemin ja Tanjan ystävyys.

– Vuonna 2014 menimme naimisiin Lagosissa, minkä jälkeen minä palasin Kyprokselle ja Tanja Suomeen. Saman vuoden lokakuussa tulin vaimoni luo Klaukkalaan. Opiskelin noin vuoden ajan suomen kieltä Helsingissä. Kesällä 2016 muutimme Hyvinkäälle. Meillä on tytär Frida, 2.

Adeyemin vanhemmat isä Sunday ja äiti Tami ovat eläkkeellä. He asuvat Lagosissa. Isä työskenteli valtion sähkölaitoksen paikallisjohtajana. Äiti piti ruokakauppaa.

Adeyemin veli Adewunmi ei ole naimisissa. Hän valmistaa työkseen huonekaluja.

Vanhemmalla siskolla Nikellä on kaksi poikaa ja tytär. Hän on myös ruokakaupan pitäjä. Toinen isosisko Bunmi on Lagosin osavaltion työntekijä.

– Seuraan CNN-televisiokanavan uutisia Nigeriasta. Vuonna 2015 presidentiksi valittu Muhammadu Buhari lupasi uudistuksia nigerialaisten hyväksi, mutta kaikki on mennyt pahempaan suuntaan, korruptio on lisääntynyt. Suomessa presidentti on yhdenvertainen kansalaisten kanssa. Nigeriassa ei näin ole. Buhari lisää omaisuuttaan öljyvarojen turvin.

Viime jouluna oli ongelmia, kun autoihin ei saatu polttoainetta kuten normaalisti. Ensi vuonna on uudet presidentinvaalit, jolloin monet odottavat saavansa paremman presidentin.

– Olen ollut Suomessa lähes neljä vuotta. Noin vuoden ajan olen työskennellyt Lassila & Tikanojan siivoojana ja työpaikkanani on ollut Myllyn Paras Oy. Tulevaisuudessa haluan opiskella lisää omaa alaani eli kansainvälisiä suhteita, Adeyemi jatkaa.

Tunnen Hyvinkäällä vain yhden yoruban kielen puhujan.

Kaksivuotiaan Frida-tyttärensä kanssa ollessaan hän käyttää äidinkieltään yorubaa. Vaimonsa kanssa Adeyemi puhuu englantia.

– Minä tunnen Hyvinkäällä vain yhden yoruban kielen puhujan. Riihimäellä heitä on useampia. Meillä on Hyvinkäällä afrikkalainen seurakunta. Käyn perheen kanssa myös Hyvinkään kirkossa ja Helsingin Hosanna Chapellissa (RCCG), jossa on iloinen meno lauluineen.

Nigeria

Nigeria on liittovaltio, jonka pinta-ala on 923 768 neliökilometriä. Asukkaita on 186 miljoonaa (2016). Nigeria on koko Afrikan väkirikkain maa, jonka väestö koostuu 250 etnisestä ja uskonnollisesta ryhmästä.

Virallinen kieli on englanti, mutta hausa, joruba, igbo ja fulani ovat suurimmat puhutut kielet. Suurimmat uskonnot ovat islam ja kristinusko.

Nigerian poliittisen vakauden on spekuloitu riippuvan suoraan öljyn hintatasosta, koska 2/3 valtion budjettituloista tulee öljyntuotannosta. Nigeria toimittaa noin 14 prosenttia Yhdysvaltain tarvitsemasta öljystä.

Maa on suurelta osin epäonnistunut korruption kitkemisessä valtion työntekijöiden ja byrokraattien keskuudesta. Ihmisoikeusaktivisteja ja korruption vastustajia on teloitettu, koska he ovat vaatineet öljytulojen käyttöä koko yhteiskunnan hyväksi.

Vuoden 2015 presidentinvaaleissa olivat ehdokkaina istuva presidentti, etelän kristitty Goodluck Jonathan ja pohjoisen muslimi, entinen asevoimien päällikkö Muhammadu Buhari. Terroristijärjestö Boko Haramin levottomuukisen takia vaaleja siirrettiin maaliskuun loppuun. Buhari voitti ja aloitti presidenttinä Johathanin kauden päätyttyä 29.5.2015.

Keski-Nigerian fulani-heimon paimentolaiset ovat hyökänneet 14 ylätasangon kylään, sytyttäneet 89 taloa tuleen ja tuhonneet karjan laitumia. Pääosin kristittyjen asuttamalta alueelta on löytynyt 75 ruumista. Hyökkääjät ovat vannoneet ajavansa kristityt pois kodeistaan.

Ensimmäinen hyökkäys tapahtui 24.1.2018. Seuraavat kaksi iskua olivat 4.2. Vastuussa olevat poliitikot eivät ole onnistuneet suojelemaan ihmisiä. He pelkäävät, että presidentti Buhari saattaa ryhtyä toimiin niitä poliitikkoja vastaan, jotka vastustavat fulaneja. Fulanit ovat presidentin sukulaisia.

Lähteet: Wikipedia, globalis.fi ja opendoors.fi

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat