Paikalliset

Kuinka monta lumiukkoa mahtuu Perttulaan? – Monta, uskoo Hyvinkään Latu, joka kutsuu kaikki ukkotalkoisiin lauantaina

Timo Tuomainen näyttää: muottiin tiivistetystä lumesta saa aihioita, joista voi sahalla muovailla haluamansa näköisen lumiukon tai vaikka lumilinnan osan.

Elise Saarikko

HYVINKÄÄ | Hyvinkään Latu kutsuu innokkaita lumiukkojen tai -akkojen rakentajia mukaan Perttulan kentälle, lähinnä Sveitsiä olevalle aukiolle ensi lauantaina, 24.2.

Kyseessä on valtakunnallinen tapahtuma Suomen Ladun 80 toimintavuoden kunniaksi.

– Varsinainen tapahtuma on lauantaina kello 12-14, mutta lumiukkoja voi käydä rakentamassa myös ennen tai jälkeen tapahtuman, sanoo Hyvinkään Ladun puheenjohtaja Timo Tuomainen.

Tarkoitus on saada pystytettyä Perttulaan mahdollisimman monta lumiukkoa tai -akkaa.

– Eteläisen Suomen talvet ovat tulleet nyt epävakaisiksi. Hiihtotapahtumien järjestäminen muuttuu haasteellisemmaksi vuosi vuodelta. Siksi pitää kehittää muita tapoja kannustaa ihmisiä ulkoilemaan, Tuomainen sanoo.

Lumiukkojen tekeminen porukalla on hyvä esimerkki vaihtoehtoisesta talviulkoilusta

– Lasten hiihtokouluakaan ei ole muutamaan vuoteen pystytty lumen vähäisyyden takia järjestämään. Onneksi syksyllä on voitu järjestää Usmiin yöretki lapsille.

Lumiukkoja voi onneksi tehdä vähästäkin lumesta. Ei tarvita edes nuoskakeliä, sillä pakkaslumesta saa muottiin tiivistämällä hyvää lumiukkoainesta.

– Kannattaa ottaa mukaan pahvilaatikoita tai muotiksi sopivia vanhoja muoviämpäreitä. Ja porkkanoita neniksi ja silmiksi hiiliä tai muuta sopivaa.

Myös vanhat kaulahuivit ja hatunreuhkat sopivat koristamaan "lumihenkilöitä".

– Korjaamme ne kyllä pois, eivät ne jää liian pitkäksi aikaa kentälle, Tuomainen lupaa.

Hän näyttää, miten pahviseen lumiukkomuottiin kasataan kevyttä pakkaslunta ja tiivistetään kunnolla.

Auttamassa on 3,5-vuotias Venni Rautjoki, josta on hauska seisoa muotissa ja polkea lunta kovaksi.

Välillä Tuomainen nostaa muottia, jotta lumielementtiin saadaan korkeutta.

– Valmista elementtiä voi isohampaisella sahalla muotoilla haluamallaan tavalla.

Pihalla on aiemmin tehty, jo sateenkin kestänyt elementti. Se on edelleen ihmeen kova.

Muottiin tiivistetty lumi kestää jopa paremmin sään vaihteluita kuin nuoskalumipallo. Muotin yläreunan voi teipata kosteuden kestäväksi.

Lumiukot ovat nyt mukana myös Luonto-Liiton ja Suomen ympäristökeskuksen Talviseurannassa.

Lumiukkohavaintoja voi talvilomareissuilla lähettää verkkoon osoitteeseen www.talviseuranta.fi.

Riihimäellä lumiukkoja rakennellaan 2.3. Riihilatun kuutamoillassa, raviradalla kello 18-21.

Juttua päivitetty 19.2. klo 12.05: Lisätty tieto Riihiladun kuutamoillasta.

Lumiukoista kuvakisa

Hyvinkään Latu kutsuu rakentamaan lumiukkoja Perttulan kentälle lauantaina 24.2. kello 12-14.

Valtakunnallinen lumiukkotempaus pidetään Suomen Ladun 80-vuotisjuhlan kunniaksi.

Pakkasella lumiukkojen rakenteluun käytetään pahvisia muotteja, muovisia saaveja tai ämpäreitä.

Ota mukaan oma lapio sekä ainekset silmiin ja neniin.

Kaulaliinoilla ja hatuilla saa vielä lisäilmettä lumiukkoihin ja -akkoihin.

Suomen Ladulla on kuvakisa #UlkonaKuinLumiukko 11.3. asti.

Lisätietoa osoitteesta www.suomenlatu.fi/lumiukko.

Riihimäellä Suomen Ladun lumiuikkotempaus on 2.3. kuutamoillassa, raviradalla Oravankadulla kello 18-21. FB: Riihilatu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tekeillä oikea lumiukkojen joukko-osasto – Suomen Ladun haastetempaus näkyy Turengissa8.2.2018 21.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat