Viikko

Vanhojentanssit lähestyvät - osa haluaa keskittyä opiskeluun ja jättää tanssit väliin

11 eri tanssin askeleet on otettu haltuun.

Oona Lähteenmäki, Mira Pitkänen, Emma Kivinen, Niko Löfberg ja Robert Kari valmistautuvat vanhojen päivään. Pitkänen kertoo jättävänsä tosin tanssit väliin. – Priorisoin ja keskityn tanssin sijaan muihin aineisiin.

Mia Lagström

Hyvinkään yhteiskoulun lukion ja Sveitsin lukion tokaluokkalaiset ovat harjoitelleet ahkerasti tanssin saloja marraskuun lopusta lähtien. Vanhojen tanssikurssilla on opittu niin valssin, tangon kuin foksin perusaskelkuviot. Kaikkiaan opeteltavia tansseja on 11. Opiskelijoiden mukaan liian vaikeaa askelkuvioiden opettelu ei ole.

– On kivaa, että liikuntatunneilla on välillä muutakin kuin juoksemista ja pallopelejä. Kivaa tässä on myös se, että pääsee näyttämään osaamisensa vanhemmille ja isovanhemmille, Niko Löfberg kertoo.

Eniten Löfbergin mieleen on ollut katrilli. Ryhmässä tanssiminen luo hyvää yhteishenkeä. Robert Karin suosikki on Virginia Reel.

– Se on suhteellisen nopeatempoinen ja hauska tanssi. Sen oppiminen helppoa, joten se on saattanut jäädä myös siksi mieleen.

Löfberg kertoo harjoitelleensa askeleita myös kotona.

– Olen sellainen ihminen, että virheet ärsyttävät. Haluan, että tanssi sujuu vanhojen päivänä mahdollisimman hyvin.

Emma Kivisen mukaan tärkeintä vanhojen tansseissa on kuitenkin hyvä fiilis.

– Aiemmilta vuosilta mieleen ovat jääneet ne tanssijat, jotka hymyilevät.

Myös liikunnanopettajat Reetta Rautio, Antti Kaplas ja Päivi Jämsä toivovat, etteivät oppilaat ottaisi vanhojen tansseista liikoja paineita.

– Pitää olla armollinen itselleen. Askelien unohtaminen ei ole vaarallista, Rautio korostaa.

Liikunnanopettajien mukaan tanssikurssia ei järjestetä lukioissa pelkistään yksiä tanssiaisia varten.

– Toivomme, että perustanssiaskeleet jäävät takaraivoon ja että tanssitaidosta on iloa loppuelämäksi, Kaplas sanoo.

Raution mukaan tanssitaito kuuluu yleissivistykseen. Tanssiaskelien hallinnan lisäksi opitaan tanssietikettiä ja sosiaalista vuorovaikutusta. Tanssi on myös erittäin hyvä liikuntamuoto.

Suurin osa oppilaista osallistuu kurssille ja tansseihin. Eivät kuitenkaan kaikki. Noin kymmenen prosenttia ikäluokasta jättää vanhojen tanssit väliin. Syynä saattaa olla ujous tai kiinnostuksen puute.

Mira Pitkänen kertoo omaksi syykseen priorisoinnin. Hän haluaa keskittyä tanssin opettelun sijaan kirjoitusten kannalta oleellisiin aineisiin.

– Katsomaan menen ehdottomasti.

Päivi Jämsän mukaan vuosittain joku perustelee poisjäämistään myös taloudellisilla syillä. Tanssiaispuvut, kampaukset ja meikit tulevat liian kalliiksi.

– Vielä 1970–1980-luvuilla vanhojen tansseihin pu keuduttiin oikeasti vanhoihin vaatteisiin. Mekot haettiin ullakolta.

Rautio ehdottaa, että mitä jos juhlapukeutumisesta luovuttaisiin kokonaan. Pukukoodina olisi pojille valkoinen paita ja mustat housut, tytöille yksinkertaiset kellohameet. Nuoret eivät tästä innostu.

– Se on se prinsessapäivä, Emma Kivinen ja Oona Lähteenmäki sanovat.

Vanhojentanssit

Hyvinkäällä Martinhallissa pe 16.2. klo 16.30 ja klo 18.30. 5 euron lippuja voi ostaa Hyvinkään yhteiskoulun lukion ja Sveitsin lukion kanslioista.

Riihimäen vanhojen tanssit Istuinkiven hallissa to 15.2. klo 18 ja 19.30.

Lopella vanhojen tanssit Elmolassa to klo 18.

Hausjärvellä yläkoulun liikuntasalissa to klo 18.30.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat