Paikalliset

Sahanmäestä pyydetään tarjouksia

Palvelukeskuksen uudelleen avaamista ei pidetty kustannustehokkaana.

Kiinteistöpäällikkö Kari Juselius (oik.) ja tilapalvelupäällikkö Mikko Silvast vierailivat suljetussa Sahanmäen palvelukeskuksessa tammikuun lopulla.

Ari Peltonen

HYVINKÄÄ | Sahanmäen palvelukeskus aiotaan myydä. Hyvinkään kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupunginjohtaja Jyrki Mattilan esityksen, jonka mukaan sitovat ostotarjoukset pyydetään yksityisiltä, palveluasumista järjestäviltä toimijoilta. Mattilan mukaan mahdollinen myyntiesitys on tarkoitus saada kaupunginvaltuuston käsittelyyn jo huhti–toukokuussa.

– Tämä pannaan heti liikkeelle. Valtuusto tekee sitten päätöksen myymisestä tai myymättä jättämisestä, hän sanoo.

Sahanmäen uudelleen avaaminen kaupungin omana toimintana osoittautui liian kalliiksi.

– Laskelmien mukaan se ei ollut kustannustehokasta. Lisäksi siellä tarjottava laitoshoito ei ole tämän päivän vaatimusten mukaista. Nykyisin suositaan kodinomaista hoitoa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Kokko (kok.) kertoo.

Uusi omistaja voi joko aloittaa toiminnan Sahanmäen vanhoissa tiloissa, remontoida palvelukeskuksen tai rakentaa tontille täysin uuden, palveluasumiseen sopivan rakennuksen. Tiedossa on jo useampia ostajaehdokkaita (AP 12.2.), mutta nimiä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Mattilan mukaan Hyvinkään kaupungilla ei ole toistaiseksi suunnitelmia ostaa palveluasumista Sahanmäen tulevalta omistajalta, mutta mahdollista se on.

– Palveluasuntopaikkojen tarve kasvaa Hyvinkäällä väestön ikääntyessä. Juuri nyt ei ole mitään selkeää päätöstä, ostetaanko lisäpaikkoja jatkossa, hän toteaa.

Tulevaisuuden tekee sumeaksi sote-uudistus, joka siirtää sosiaali- ja terveystoimen järjestämisen kaupungilta maakuntayhtymälle. Siirron on tarkoitus toteutua vuoden 2020 alussa.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle 200 000 euron lisärahaa ei-hoidolliseen kotiapukokeiluun Hyvinkään kotihoidon asukkaille täksi vuodeksi.

– Tällä vastataan kotihoidon hätähuutoon, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Kokko (kok.) sanoo.

Kotihoidossa on Hyvinkäällä noin 400 henkilöä, joita noin 100 pääsisi kokeilun piiriin. Asiakkaat voisivat ostaa kotiapua palveluseteleillä. Ei-hoidollinen kotiapu voisi tarkoittaa esimerkiksi kaupassakäynnissä tai ruoanlaitossa avustamista.

– Saamme kotiavun kolmessa viikossa pystyyn, kun valtuusto hyväksyy määrärahan, Kokko arvioi.

Kokeilun käynnistyttyä tilannetta on tarkoitus seurata kolmen kuukauden ajan.

Talo tyhjillään

Sahanmäen palvelukeskuksen asukkaat siirrettiin Attendolle Metsäkaltevaan tammikuussa. Talon myynnistä tai remontoinnista ei ollut tuolloin vielä lopullista päätöstä.

Nyt palvelutalo on seisonut tyhjillään odottamassa päätöksiä jatkosta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi tälle vuodelle 370 000 euron lisämäärärahan, jolla saadaan toistakymmentä palveluasumispaikkaa yksityisiltä tuottajilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat