Paikalliset

Rockfest voi tuoda Hyvinkäälle jopa 100 000 vierasta – kaupunki paljastaa jo hieman, miten festari näkyy keskustassa

Kuva viime vuoden Rockfestistä, joka Hyvinkäällä kasvaa nelipäiväiseksi jättitapahtumaksi.

Rockfest

HYVINKÄÄ | Hyvinkää saattaa ensi kesänä kerätä ennätysmäärän vieraita, sillä lentokentällä 6.–9.6. järjestettävä Rockfest voi tuoda kaupunkiin yhteensä jopa 100 000 festarikävijää.
– Laskemme, että jos 40 000 tulee päivässä, niin hyvä, sanoo kaupungin tapahtumakoordinaattori Outi Raatikainen.

Perjantaina kaupungin väki tapaa Rockfestin järjestäjiä ja esittelee ideoitaan muun muassa oheistapahtumista. Jo nyt on varmaa, että kirjastoaukiolle rakennetaan festarien ajaksi esiintymislava, jolla paikallisetkin bändit voivat päästä soittamaan.

Shuttlebussit kulkevat asemalta lentokentälle, mutta kaupungin toiveissa on, että mahdollisimman moni vieras kävelisi reitin, tutustuisi tapahtumakaupunkiin ja toki jättäisi matkan varrella tänne myös rahaa.

Esimerkiksi kivijalkakauppiaat voisivat levittäytyä näkyville. Lisäksi suunnitteilla on pääkadun varrelle useampia pisteitä, joissa olisi vessoja, roskiksia ja palveluja – jossakin kohtaa myös ruokaa ja anniskelualue Red Carpet -teemalla, Raatikainen kertoo. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Kovin tarkkoja lukuja emme paljasta" – Rockfestin lipunmyynti alkanut hyvin, "semisuuria" kiinnityksiä vielä tulossa10.1.2018 09.00
Shokkirokin ikoni Marilyn Manson Hyvinkään Rockfestiin – myös uusia kotimaisia nimiä julkaistiin13.11.2017 09.22
Nyt se on varmaa: Ozzy Osbourne viimeistä kertaa Suomeen Hyvinkään Rockfestiin kesäkuussa7.11.2017 09.26
Rockfestin ensimmäisiä esiintyjiä julki – lavalle nousee myös Judas Priest 1.11.2017 09.13
Kymmenien tuhansien kävijöiden Rockfest kesäkuussa Hyvinkään lentokentällä – stadionluokan esiintyjän nimi julkaistaan ensimmäisenä16.10.2017 13.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat