Paikalliset

Lautakunnan puheenjohtaja: somekeskustelu ja päättäjien kotihoidosta saamat tiedot ristiriidassa – menee vierailulle kotihoitoon

Sauvo Jylhä

HYVINKÄÄ | Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Anette Helén (sd.) vierailee Hyvinkään kotihoidossa, mahdollisesti jo ensi viikolla. Käynnin tarkoituksena on tavata työntekijöitä kotihoidon toimistolla, Helén sanoo.

– Yritän saada tilanteesta kokonaiskuvaa. Lautakunnan jäsenille on tullut useita viestejä kotihoidon tilanteesta. Ay-ihmisenä olen tietysti kiinnostunut työntekijöiden hyvinvoinnista.

Helénin mukaan viime vuoden puolella tehdystä valtuustoaloitteestakin voi päätellä, että kotihoidon tilanne mietityttää nyt "kaikkia päättäjiä".

Jaakko Rainion (kok.) joulukuussa valtuustossa esittämässä aloitteessa penätään selvitystä kotihoidon tilanteesta ja siitä, onko kotihoidossa tällä hetkellä tarpeeksi työntekijöitä työmäärään nähden.

Aloitteen allekirjoitti 40 valtuuston kaikkiaan 51 valtuutetusta. Kyseinen selvitys on sosiaali- ja terveysjohtaja Olli-Pekka Alapiessan mukaan nyt valmisteilla.

Helénin mukaan on selvää, että muutaman vuoden takaiset kotihoitoon tehdyt säästöt näkyvät nyt.

– Kyllä se yli puolen miljoonan euron leikkaus näkyy, ja hoidettavia ei kuitenkaan ole aiempaa vähemmän. Eli kiirettä on.

Helén sanoo ihmettelevänsä, kuinka suuri ristiriita vallitsee kotihoidosta käytävän julkisen keskustelun sekä virkamiesjohdolta päättäjille tulevan tilasto- ja muun tiedon välillä.

– Esimerkiksi lautakunnassa kotihoidosta saamiemme esitysten tiedot eivät kohtaa sen viestin kanssa, joka sosiaalisesta mediasta tulee.

Päättäjät ovat paljolti virkamiehiltä saatavan tiedon varassa, hän sanoo. Helén on sosiaalisessa mediassa pyytänyt suoria yhteydenottoja kotihoidon työntekijöiltä, asiakkailta ja näiden omaisilta.

Vain muutama on ottanut yhteyttä, hän sanoo. Siksi hän haluaa nyt käydä keskustelemassa kotihoidon työntekijöiden kanssa.

Viime viikolla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Kokko (kok.) kritisoi päättäjien virkamiehiltä saamaa vaillinnaista tietoa palveluasumisen jonoista. Jonojen purku helpottaa osin myös kotihoidon työmäärää.

Kokon mukaan päättäjät saivat viime syksynä puutteellisia tietoja, kun palveluasumisen jonojen purkuun annettiin tälle vuodelle 370 000 euron lisämääräraha. Sillä saadaan noin 15 palveluasumispaikkaa.

– Saimme tietoa, että 15 lisäpaikkaa riittää, Kokko kommentoi aiemmin.

Nyt jonoon on kuitenkin tullut kymmenittäin uusia ihmisiä. Kaupunginhallituksen mukaan pitää siksi kiireesti selvittää Sahanmäen vasta suljetun palvelukeskuksen uudelleen avaamista.

– Jos olisimme tienneet tämän, koko Sahanmäen asukkaiden muutto Metsäkaltevaan olisi voitu välttää ja kaupunki olisi voinut hakea sieltä Attendolta lisäpaikkoja juuri tähän jononpurkuun, Kokko kommentoi aiemmin.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Alapiessa sanoi viime viikolla pitävänsä kaupunginhallituksen päätöstä ylireagointina.

Lue myös: Kotihoitaja kertoo: On tavallista, että hoitaja merkitsee käyntinsä tarkoituksella väärin – Aamuposti sai "juoksulistoja" nähtäväkseen

Kotihoidon esimies: "Meiltä vaaditaan tiettyä suoritustasoa"

Hyvä, että Anette Helén tulee käymään, sanoo kotihoidon esimies Katja Viljakainen. Hän ei ole itse ollut paikalla lautakunnan kokouksissa.

– Kotihoitoa seurataan tarkasti lautakunnissa ja muissa, mutta on mielenkiintoista, että minulle ei ole tullut lautakunnan jäseniltä asiasta ensimmäistäkään puhelua, Viljakainen sanoo ja muistuttaa, että paras tietämys kotihoidon arjesta on kenttätyössä, jota myös kotihoidon esimiehet aika ajoin tekevät.

Kotihoidossa työskentelee nyt noin 100 henkilöä, joista valtaosa on vakituisia. Asiakkaiden määrä vaihtelee 380:sta hieman yli 400:aan.

Säästöt eivät voi olla näkymättä, Viljakainen sanoo. Työn kuormittavuus nousi esiin esimerkiksi avin tarkastukseen liittyvän henkilöstökyselyn tuloksissa.

– Lautakunta on asettanut kotihoitoon aika korkeat vaatimukset: asiakkaan luona vietetty aika pitää olla 60 prosenttia työajasta. Meiltä vaaditaan tiettyä suoritustasoa, eikä se anna paljon pelivaraa työn kuormittavuuden vähentämiseen.

– On ihmisiä, jotka tarvitsevat tuettua asumista. Mutta valtaosa ikäihmisistä haluaa asua kotona, ja palvelut pitää tuottaa kotiin entistä laadukkaammin ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Kehittäminen vaatii resursseja, ja toki siinä on ristiriita, että kehittämistä pitää tehdä samalla, kun kotihoidosta on säästetty.

Nettikeskusteluista välittyvää kuvaa kotihoidosta Viljakainen ei tunnista. Hänen mukaansa suurin osa työntekijöistä viihtyy hyvin, ja kotihoitoon halutaan töihin.

– Työssä jaksamista seurataan ja henkilöstöä tuetaan eri keinoin, muun muassa varhaisella puuttumisella. Työssä jaksamisen seurantaan on tänä keväänä tulossa myös uusi analysointityökalu.

Lisää kotihoidon tilanteesta lauantain Aamupostissa.

Säästöjä ja lisärahoja

Kotihoidosta on edellisen valtuuston päätöksellä 2016–2017 säästetty 635 000 euroa. Se on tehty mobiiliohjelmilla ja toiminnan tehostamisella.

Viime lokakuussa valtuusto muutti vuoden 2017 talousarviota siirtämällä 200 000 euroa terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävistä palveluista (johon myös kotihoito kuuluu) perhe- ja sosiaalipalveluihin.

Tälle vuodelle valtuusto hyväksyi 370 000 euron lisämäärärahan palveluasumisen jonon purkuun ja siten myös kotihoidon tilanteen helpottamiseen, mutta jono on taas kasvanut. Nyt selvitetään vasta suljetun Sahanmäen palvelukeskuksen avaamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vanhusten jono yllätti, juuri tyhjentynyt Sahanmäki avataan taas? Kaupunginhallituksen puheenjohtaja: "Koko muutto olisi voitu välttää" – "Ylireagointia", sanoo sote-johtaja23.1.2018 16.07
Kolumni: Kotiinsa lukittuja muistisairaita ja itkeviä hoitajia – kotihoitaja kertoo, miksi jätti työnsä: "En osannut etukäteen arvata, kuinka kaukana ihmisyys siitä työstä on"16.1.2018 09.57
Vanhuksia auttavat vapaaehtoiset vetoavat päättäjiin: kotona asuvat ovat yhä huonokuntoisempia – "Kyse on heitteillejätöstä"22.12.2017 21.00
Hyvinkää-lisä, terveyskeskusmaksut, kotihoitajia – valtuutetut esittivät ensi vuoden budjettiin lisäyksiä liki 2 miljoonalla13.11.2017 19.33
Avi: Kotihoidon työn kuormitus selvitettävä – antaa Hyvinkäälle aikaa vuoden loppuun3.11.2017 21.00
Vain väkiluku huolettaa Hyvinkään kaupunginjohtajaa – vanhusten palveluasumisen lisärahoihin on varaa, sanovat kirstunvartijat ensi vuoden talousarviosta31.10.2017 16.50
Kotihoidosta voi yhä säästää, päätti Hyvinkään valtuusto – sote-johtaja: "Ei mitään erityistä olla ottamassa pois"24.10.2017 13.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat