Viikko

Riihimäki tarjoaa tukiryhmiä vauvojen ja taaperoiden vanhemmille

Riihimäellä käynnistyy kevään mittaan useita tukiryhmiä vanhemmille. Sosiaaliohjaaja Miia Hämäläinen ja psykologi Laura Kujalan mukaan ryhmien tavoitteena on helpottaa arkea lapsiperheissä. – Ryhmissä voi jakaa omat ilonsa ja surunsa ja saada tukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta.

Mia Lagström

Riihimäellä käynnistyy kevään mittaan useita tukiryhmiä vanhemmille. Vahvuutta vanhemmuuteen -vauvaperheryhmien ja taaperoiden vanhemmille suunnattujen Lapsi mielessä -ryhmien tavoitteena on tarjota tukea vanhemmille haastavassa elämänvaiheessa.

– Ryhmien tarkoituksena on antaa voimia arkeen, tarjota vanhemmille tukea ja ehkäistä ongelmien kasaantumista ja kasvamista liian suureksi. Kun lapset ja vanhemmat ymmärtävät toisiaan paremmin, saadaan perheen asiat sujumaan hyvin alusta alkaen, psykologi Laura Kujala ja sosiaaliohjaaja Miia Hämäläinen Riihimäen kaupungin perhepalveluista kertovat.

Ryhmien tapaamisissa vanhemmat pääsevät tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin sekä keskustelemaan lapsuuteen ja vanhemmuuteen liittyvistä kysymyksistä.

– Tapaamissa on erilaisia lapsen kasvuun, kehitykseen ja käyttäytymiseen liittyviä teemoja, miten esimerkiksi eri kehitysvaiheet vaikuttavat lapsen käyttäytymiseen, miten kertoa lapselle omista odotuksistaan tai miten oma käyttäytyminen, tunnetilat tai stressi voivat vaikuttaa lapseen, Hämäläinen kertoo.

Kujalan ja Hämäläisen mukaan maailma ei ole muuttunut. Pienten lasten vanhemmilla on ollut aina haastavaa. Tänä päivänä ongelmana on se, että moni vanhemmista saattaa jäädä yksin. Hämmennystä voi lisätä myös erilaisten kasvatustapojen runsaus. Ei tarvitse avata kuin netti. Kujalan mukaan ryhmissä ei tarjota kuitenkaan sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa.

– Ryhmien rikkaus on siinä, että ryhmissä tapaa erilaisia vanhempia, joiden kanssa voi jakaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan, niin iloja kuin suruja. Vanhempia on erilaisia. Osalla kaikki sujuu, osa kaipaa enemmän tukea, että tekee varmasti vanhempana kaiken oikein.

Ryhmät ovat ilmaisia ja avoimia kaikille riihimäkeläisille vanhemmille. Vauvaryhmiin lapsi otetaan mukaan, taaperoiden ryhmissä järjestetään osassa lapsenhoito ryhmän tapaamisen ajaksi. Tukiryhmät ovat Riihimäen kaupungin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteistyötä.

Tukiryhmiä vanhemmille

Riihimäen kaupunki järjestää maksuttomia ja kaikille riihimäkeläisille vanhemmille avoimia tukiryhmiä.

Vahvuutta vanhemmuuteen -vauvaperheryhmät on suunnattu vauvojen vanhemmille, Lapsi mielessä -ryhmät taaperoiden vanhemmille ja Teini mielessä -ryhmä teinien vanhemmille.

Ryhmiä käynnistyy pitkin kevättä. Ensimmäiset ryhmät käynnistyvät tammikuun lopussa.

Lisätietoja ryhmistä voi kysyä omalta neuvolan terveydenhoitajalta, päiväkodeista tai lapsiperheiden keskitetystä palveluohjauksesta p. 019 758 4242.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat