Paikalliset

Työtön ei saa edes viestiä "Ei kiitos" – tuoko aktiivimalli lisää töitä? Sosiaalityöntekijä: Kyllä, Kelaan ja meille

Työnantajat palkitsevat aktiivisuudesta hiljaisuudella, kertovat työnhakijat. Työttömyysturvan aktiivimalli vain huonontaa työttömien tilannetta, sanoo 26-vuotias Tiina Mäkinen.

– Parhaimmillaan olen tehnyt monta työhakemusta päivässä. En ole saanut juuri mistään edes sitä vastausta, että et ole tullut valituksi, kertoo hyvinkääläinen Tiina Mäkinen.

Ari Peltonen

AAMUPOSTI | – Terveisiä on hallitukselle, mutta en kyllä tiedä, kuinka painokelpoisia ne ovat.

Hyvinkääläinen Vesa Rissanen kommentoi vuoden alussa voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia Hyvinkään kierrätyskeskus Kikestä. Rissanen on toistaiseksi turvassa työttömyysturvan leikkaukselta, sillä hän osallistuu Kikessä kuntouttavaan työtoimintaan. Mutta ymmärrystä kiistellylle mallille ei Rissaselta tule.

– Aktiivimallilla alennetaan jo olematonta työmarkkinatukea. Ei ole oikea ratkaisu lyödä lyötyä – sillä ei työllisyys parane, hän sanoo.

Aktiivimallin mukaan työttömän pitää aktivoitua joko löytämällä lyhytaikaista palkkatyötä, saamalla tuloja yrittäjänä tai kouluttautumalla. Jos tarkat kriteerit eivät kolmessa kuukaudessa täyty, työttömyysetuus pienenee seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi 4,65 prosenttia.

47-vuotias Rissanen sai lopputilin vuonna 2009. Sen jälkeen palkkatyötä on kertynyt yhden neljän kuukauden pätkän verran: metallimies oli maalitehtaalla valmistamassa jauhemaalia.

Hän on hakenut kahdesti koulutukseen, mutta ei ole päässyt. Hän on hakenut alan töitä ja ”vähän vierestäkin”, mutta:

– Näillä kymmenyksillä alkaa jo olla ikärasismia. Kaikista paikoista ei tule hakemukseen edes vastausta, Rissanen sanoo.

Sama havainto on 26-vuotiaalla Tiina Mäkisellä.

– Parhaimmillaan olen tehnyt monta työhakemusta päivässä. En ole saanut juuri mistään edes sitä vastausta, että et ole tullut valituksi, hän kertoo.

Me olemme se sorrettu kansanosa.

Mäkinen valmistui vuonna 2015 tarjoilijaksi ja kahvilatyöntekijäksi. Keikkatöitä hän on tehnyt palvelutiskillä ja tehtaalla. Lisäksi hän oli puoli vuotta kouluavustajana palkkatuella. Unelmatyöpaikka olisi vakituinen ja mieluiten kohtuullisen lähellä.

Työllistymishaluja naisella on, mutta aktiivimalliin hän ei usko.

– Ei se ole mikään ratkaisu. Se vain huonontaa työttömien tilannetta ja masentaa entisestään. Jos ei olisi avomiestä, niin en nykyrahallakaan pärjäisi. Jos siitä vielä nipistettäisiin, niin olisin varmaan jossain sillan alla, hän hymähtää.

Hän osallistuu Rissasen tavoin kuntouttavaan työtoimintaan. Kikessä Mäkinen on päässyt toivetyöhönsä asiakaspalveluun. Nyt hän miettii merkonomiopintojensa suorittamista loppuun.

Kumpikaan työnhakijoista ei ole valmis luovuttamaan työnhaun suhteen. Vesa Rissanen muotoilee lopulta terveiset hallitukselle:

– Päättäjät voisivat asettua eriarvoistetun ihmisen asemaan ja ymmärtää, kuinka turvaton ihminen on, kun asiat ovat tällä mallilla. Me olemme se sorrettu kansanosa.

Lue myös: Töitä ei riitä, ja hyvinkääläinen Riina haluaisi kouluun – mutta se ei niin vain käykään: "Saan paremman toimeentulon makaamalla kotisohvalla"

Tuoko aktiivimalli lisää töitä? Sosiaalityöntekijä: Kyllä – Kelaan ja meille

Aktiivimallin suurin ongelma on alueellisissa eroissa, sanoo vuodesta 2009 työttömänä ollut Vesa Rissanen: ihmiset ovat eri puolilla Suomea eriarvoisessa asemassa.

Samaa pelkää Uudenmaan te-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen. Hänen mukaansa Uudellamaalla tilanne on hyvä verrattuna vaikkapa Pohjois-Suomeen: vaikka Uusimaakaan ei ole säästynyt pitkäaikaistyöttömyydeltä, avoimia työpaikkoja ja palvelutarjontaa on aivan eri tavalla kuin pohjoisempana, Ukkonen muistuttaa.

– Vaihtoehtoja on. Katsoin, että pelkästään tammikuussa Uudellamaalla alkaa 10–15 erilaista valmennusta. Alkuvuosi näyttää, pitääkö niitä hankkia aktiivimallin takia lisää.

Jos on pian ruuhkaa CV kuntoon -kursseilla, kiirettä voi tulla Kelaankin, joka työttömyyskassojen ohella arvioi työttömien aktivoitumista.

– Ei ole selvää, kuinka nopeasti Kela pystyy käsittelemään kaikki työttömien tekemät aktivointi-ilmoitukset. Yhden laskelman mukaan Kelan selvitettäväksi tulisi 17 miljoonaa ilmoitusta vuodessa, sanoo Hyvinkään aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Minna-Maria Solanterä.

Vaarana on, että toimeentulotukikustannukset kasvavat, hän sanoo.

– Aktiivimallilla saavutettavat säästöt ovat sitten plus miinus nolla. Malli lisää töitä Kelassa ja meillä. Se on työaikaa, jonka voisimme käyttää paljon hyödyllisemminkin. Ei tässä ole norminpurkutalkoista tietoakaan.

Hän ei säästä sanojaan mallia kritisoidessaan. Adresseineen jo kansanliikkeen vastaansa saanut uudistus on Solanterän mielestä paitsi turha myös epätasa-arvoinen.

– Vaikka työtön olisi aktiivinen ja hakisi paikkoja, työnantaja päättää, kenet palkkaa. En osaa sanoa, kuinka moni yritys ottaa ihmisen 18 tunniksi kolmessa kuukaudessa töihin. Ihminenhän pitää ensin opettaa siihen työtehtävään. Ja mihin alle kouluikäiset lapset laitetaan tällaisiksi pätkiksi, kun ei ole enää subjektiivista päivähoitoakaan? hän kysyy.

Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään pitkäaikaistyöttömille palveluja, kuten kuntouttavaa työtoimintaa. Hyvinkäällä paikkoja on nytkin auki sata.

Te-toimistot puolestaan ostavat työllistymistä parantavia koulutuksia yksityisiltä yrityksiltä. Solanterä ennustaa alalle uusia yrittäjiä.

– Jos te-hallinto ei pysty kaikkea koulutusta takaamaan, yksityiset koulutuksia järjestävät firmat varmasti haistavat markkinaraon ja aktivoituvat. Ehkäpä Mehiläinen laajentaa toimintaansa.

Aktiivimalli

Työttömän on tarkastelujakson eli noin kolmen kuukauden aikana täytettävä ns. aktiivisuusedellytys, jotta työttömyysetuutta maksetaan täysimääräisenä myös tarkastelujakson jälkeen.

Vaihtoehtoina on tehdä 18 tuntia palkkatyötä tai ansaita yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23 prosenttia yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (vuonna 2018: 241 euroa) tai osallistua viisi päivää te-toimiston työllistymistä edistävään palveluun tai muuhun rekrytointia tukevaan toimintaan, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta.

Jos aktiivisuusedellytys ei täyty, työttömyysetuus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia.

Lisää aiheesta

Töitä ei riitä, ja hyvinkääläinen Riina haluaisi kouluun – mutta se ei niin vain käykään: "Saan paremman toimeentulon makaamalla kotisohvalla"5.1.2018 16.12
Ministeri jatkaa aktiivimallin ja muuttamisen puolustamista – "Ei ole reilua, että ihminen jää työttömäksi kotiseudulleen"3.1.2018 05.00
Tähtitieteilijä-Matias on työskennellyt 7 vuotta pysäköinninvalvojana – näin hän ajattelee kohutusta aktiivimallista29.12.2017 12.30
Puolet pitää aktiivimallin tukileikkuria oikeana toimena – "Kertoo siitä ajatuksesta, mikä on lainsäädännössä hyvin selvä"29.12.2017 05.00
Kansalaisaloite työttömien aktiivimallin kumoamiseksi kerää allekirjoituksia hurjaa tahtia – 50 000 nimen raja pian rikki28.12.2017 15.01
Ex-ministeri huolestui työttömien aktiivimallista – TE-pomo: "Ei ole ymmärretty, miten arkielämä kulkee"19.12.2017 08.00
Liitto uhkaa Juha Sipilää jo poliittisella lakolla – "Täysin kohtuutonta leimata työttömät"19.12.2017 15.50
Ex-työministeri kritisoi: Aktiivimalli viemässä toimeentuloluukulle20.9.2017 19.00
Hyvinkää liittyi ”työnhaun Tinderiin” – työnhakija voi esitellä taitojaan anonyymisti7.12.2016 14.11

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat