Viikkouutiset

Riihimäelle on avattu uusi koirakoulutushalli – nimi on "Dog Inspiration Arena"

Arenalla koulutetaan niin kotikoiria kuin kilpauralle tähtääviä palveluskoiria.

Riihimäelle on avattu uusi lämmitetty koirakoulutushalli. Dog Inspiration Arenan perustaja ja omistaja Mia Skogster (oik.) kouluttaa kansainväliselle kilpauralle tähtääviä palveluskoiria. Jenni Ojala järjestää Arenalla peruspentukursseja, arkitottelevaisuuskursseja ja aktivointikursseja kaikille koirille.

Mia Lagström

Riihimäelle on avattu uusi koirakoulutushalli ”Dog Inspiration Arena”, jossa järjestetään koirakoulutuksia niin kotikoirille kuin kansainväliselle kilpauralle tähtääville palveluskoirille.

Yrityksen perustaja Mia Skogster on yksi maailman menestyneimmistä palveluskoirien kouluttajista.

Hän on voittanut palveluskoirien kansainvälisessä suojeluskokeessa IPO:ssa kaksi maailmanmestaruutta, kaksi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia.

Nykyisin hän kiertää kouluttamassa palveluskoiria ympäri maailman aina Kiinaa myöten.

Saadaanko mistä tahansa koirasta MM-tason mestari?

– Ihan kaikista ei MM-voittajia tule. Menestys vaatii myös luontaista lahjakkuutta. Mutta ihan jokainen koira voidaan kouluttaa niin, että siitä tulee hyvin käyttäytyvä ja tottelevainen, Skogster painottaa.

Koiria on tänä päivänä ihmisillä paljon. Valitettavan paljon on myös ongelmakoiria.

Skogsterin ja koirakouluttaja Jenni Ojalan mukaan ongelmien taustalla on, että ihmiset valitsevat väärän koiran.

– Pitäisi tunnistaa omat kykynsä ja rajansa. Hankalimpia tapauksia ovat kotikoiriksi hankitut metsästyslinjaiset koirat. Koirarotuja on paljon, joten miksi valita se kaikkein haastavin, Skogster sanoo.

Koirien luonteessa ja temperamentissa on paljon eroja myös koirarotujen sisällä.

Valintaa tehdessä kannattaa luottaa kasvattajan ammattitaitoon.

Koiran koulutus tulee Skogsterin ja Ojalan mukaan aloittaa välittömästi, kun pentu saapuu kotiin.

– Edelleen ihmisillä on se kumma käsitys, että koiran kouluttamisen saa aloittaa vasta vuoden ikäisenä. Pentuna koira ei ole kiinnostunut ympäristöstään. Sen kaikki huomio kohdistuu omistajaansa. Tällöin sitä on helppo opettaa, Ojala sanoo.

Iso osa koulutusta on koiran omistajan kouluttaminen. Äänensävyt ja kehonkieli ovat tärkeitä asioita.

On opittava kommunikoimaan koiran kanssa oikein. Oli koira sitten arka tai dominoiva, se hyötyy vahvasta ohjaajasta.

Kun koira kuuntelee ja tottelee omistajaansa, on arki huomattavasti helpompaa. Tämä on koirallekin parempi.

Koiralla ei ole hyvä olo, jos se joutuu tekemään päätökset omistajansa puolesta. Siitä saattaa tulla stressaantunut ja epävarma.

Hyvin käyttäytyvä ja tottelevainen koira on siinäkin mielessä paremmassa asemassa, että se on helppo ottaa mukaan joka paikkaan.

Se pääsee toteuttamaan itseään ja olemaan tärkeä osa perheen elämää.

Dog Inspiration Arena

Dog Inspiration Arenalla (Hermannintie 12, Riihimäki) käynnistyvät pentuperuskurssit alle 12-viikkoisille, arkitottelevaisuuskurssit yli vuoden ikäisille sekä aktivointikurssit kaiken ikäisille koirille.

Lisäksi järjestetään Toko-pentukursseja ja Toko-kursseja kilpauralle tähtääville palveluskoirille.

Kilpauralle tähtääville koirille on myös yksityisvalmennuksia.

Lisää tietoa kursseista www.jenniojala.wordpress.com sekä www.facebook.com/doginspirationarena.

Arenan kotisivut www.dog-inspiration-arena.com.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikkouutiset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat