Viikko

Hyvinkäällä otetaan uusivuosi vastaan italialaisen oopperan tahdissa

Hyvinkään Orkesterin intendentti Charlotta Kivistö iloitsee, että Hyvinkään Orkesterin uudenvuodenkonserttien solistiksi saatiin tenori Christian Juslin. – Hyvinkään Orkesterilla ei ole ollut tenoria yksin solistina miesmuistiin.

Veli-Pekka Väisänen

Hyvinkään Orkesterin intendentti Charlotta Kivistö ei voisi kuvitella uudenvuoden viettoa ilman klassista musiikkia. Hyvinkään Orkesterin tuleva uudenvuodenkonsertti on järjestyksessään jo 27.

– Orkesterin uudenvuodenkonsertit ovat odotettuja ja kysyttyjä. 2000-luvulta lähtien ne ovat olleet aina myös loppuunmyytyjä.

Seitsemän vuotta sitten rinnalle otettiinkin toinen konsertti, joka järjestetään jo aatonaattona. Kivistön mukaan sekin on otettu vastaan hyvin. Konsertit ovat isoja, joten olisi ollut turhan raskasta järjestää aattona kahta konserttia peräkkäin. Monella saattaa olla aattona myös muuta ohjelmaa, joten siinä mielessä aatonaatonkonsertti palvelee hyvin.

Tänä vuonna Hyvinkääsalissa soi vuodenvaihteessa italialainen ooppera – tuttuun tapaan siis hyvin perinteistä klassista musiikkia.

– Emme ole halunneet lähteä viihdelinjalle, joskin ”hittejä” löytyy tästäkin konsertista. Mukana on paljon herkkuja, etenkin tenorilaulun ystäville. Olen todella iloinen, että olemme saaneet solistiksi Christian Juslinin. Hyvinkään Orkesterilla ei ole ollut tenoria yksin solistina miesmuistiin.

Ahvenanmaalla syntynyt Christian Juslin on opiskellut laulua muun muassa Jorma Hynnisen johdolla. Oopperadebyyttinsä hän teki Tukholmassa vuonna 2000 Alfredon roolissa Verdin La Traviata -oopperassa. Hän on esittänyt myös Macduffin roolin Macbethissä sekä Cavaradossin roolin Toscassa.

Uudenvuodenkonsertin ohjelmistossa on televisiosta ja elokuvista tuttuja säveliä italialaisen oopperan kulta-ajalta. Joukossa on niin Verdiä kuin Puccinia.

– Italialainen musiikki on temperamenttista, maukasta ja tunteita herättävää. Italia on oopperamaana vertaansa vailla. Ohjelmistosta löytyy myös yllätyksiä, mutta niitä en paljasta, Kivistö tuumaa.

Hyvinkään Orkesterin uudenvuodenkonsertti enteilee myös tulevaa, sillä orkesterin kevätkauden teemana on italialainen musiikki.

Kivistö kertoo odottelevansa kovasti maaliskuussa järjestettävää konserttia, jossa kuullaan italialaista nykymusiikkia. Se on Suomessa vähemmän tunnettua. Innoissaan hän on myös tulevasta barokkimusiikkikonsertista, joka järjestetään Hyvinkääsalin lisäksi Riihimäellä.

– Venetsialainen barokkimusiikki sopii täydellisesti Suomen lasimuseoon.

Hyvinkään Orkesterin uudenvuodenkonsertit

Hyvinkään Orkesteri järjestää tuttuun tapaan kaksi konserttia Hyvinkääsalissa (Kauppatori 1, Hyvinkää) uudenvuoden kunniaksi. Uudenvuodenaatonaatonkonsertti järjestetään la 30.12. klo 18 ja uudenvuodenaatonkonsertti su 31.12. klo 18. Aaton konsertissa hintaan liittyy kuohujuoma. Liput ovat 15­–31 euroa www.lippu.fi. Orkesteria johtaa Tuomas Pirilä ja solistina toimii tenori Christian Juslin. Ohjelmistossa on italialaista oopperaa.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat