Viikko

Jouluaaton hartaudet ja yömessut suosituimpia

Aikaiseen joulukirkkoon tulee lähinnä iäkkäämpi väki. Yömessuissa käyvät nuoremmat.

Riihimäen seurakunnan kirkkoherran Sirpa Viherän mukaan ihmiset kaipaavat jouluna perinteitä. – Joulun sanomassa on jotain ikiaikaista, joka vetoaa.

Mia Lagström

Yömessuja, jouluaaton hartauksia ja joulukirkkoja – mihin kannattaa tulla mukaan, jos haluaa perinteiseen joulukirkkoon?

– Riihimäellä perinteistä joulukirkkoa vastaavat joulupäivän aamuna kello 7 alkava jumalanpalvelus, joka on nimettykin Wanhan ajan joulukirkoksi. Varsin perinteinen on myös joulupäivänä kello 10 alkava joulukirkko, Riihimäen seurakunnan kirkkoherra Sirpa Viherä kertoo.

Hyvinkäällä perinteinen joulukirkko järjestetään joulupäivänä Vanhassa kirkossa kello 7 ja Kytäjän kirkossa kello 9.

– Aiemmin joulukirkko järjestettiin Vanhassa kirkossa kahdesti, mutta väkimäärän vähetessä jätimme toisen tilaisuuden pois, Hyvinkään seurakunnan kappalainen Kosti Kallio kertoo.

Viherän mukaan kaikissa joulunajan tapahtumissa on sama joulun sanoma, ainoastaan muoto eroaa. Jouluaaton hartaudet ovat muodoltaan vapaampia. Joulukirkot noudattavat perinteistä jumalanpalveluskaavaa, joka on ollut sama jo vuosisatoja. Jumalanpalveluksesta löytyy synnintunnustus, uskontunnustus, esirukous sekä tietenkin saarna. Saarnat vaihtelevat papista riippuen. Viherän mukaan kovin kokeelliseksi ei joulusaarnan kanssa kannata ryhtyä.

– Jouluna ihmiset haluavat kuulla samat asiat samoin sanankääntein. Joulun sanomassa on jotain ikiaikaista, joka vetoaa. Vaikka maailma muuttuu, on siinä myös jotain pysyvää.

Kallion mukaan joulukirkkoa ei ole ilman Luukkaan jouluevankeliumia. Kallion mukaan ehdottomasti ”must” on myös virsi 21 ”Enkeli taivaan”.

– Se kuuluu jouluun.

Riihimäellä suosituimpia ovat Kappelikirkon jouluaattohartaudet. Niitä järjestetään aattona tunnin välein.

– Myös Keskuskirkon yömessu on suosittu, vaikka ihan samoihin väkimääriin ei siellä päästä. Yömessuissa käy yleensä nuorempi väki. Siinä vaiheessa jouluruoka on syöty ja lahjat jaettu, joten ihmisillä on aikaa. Jouluaamun joulukirkossa näkee iäkkäämpiä ihmisiä.

Yömessut ovat suosittuja nuoremman väen keskuudessa myös Hyvinkäällä.

– Yömessu järjestetään myös aatonaattona Paavolan seurakuntakodissa klo 22. Messuihin on tänä päivänä tulijoita enemmän kuin jouluaamun joulukirkkoihin, Kallio kertoo.

Aatonaaton yömessu järjestetään myös Riihimäen Keskuskirkossa klo 22.

Hyvinkää

Hyvinkäällä 24.12. messu Hyvinkään kirkossa klo 10, jouluaaton hartauksia Rauhannummen kappelissa klo 14, Kytäjän kirkossa klo 14 ja klo 15.30, Vanhassa kirkossa klo 17 ja Puolimatkan sankarihaudoilla klo 18. Jouluyön messu Hyvinkään kirkossa klo 23.

Joulupäivänä 25.12. joulukirkko Vanhassa kirkossa klo 7, Kytäjän kirkossa klo 9 ja Hyvinkään kirkossa klo 10. Perhekirkko Vehkoja srk-keskuksessa klo 11.

Riihimäki

Riihimäellä 24.12. messu Keskuskirkossa klo 10, jouluaaton hartauksia Kappelikirkossa tunnin välein klo 12–16, jouluaaton hartaus Varuskuntakirkossa klo 17, jouluyön messu Keskuskirkossa klo 22.

25.12. Wanhan ajan joulukirkko klo 7 ja joulukirkko klo 10 Keskuskirkossa.

Lopen kirkossa 24.12. aattohartaudet klo 14.30 ja klo 16. 25.12. jouluaamun messu klo 8.

Hausjärvellä 24.12. perhemessu Oitin srk-talossa klo 14, aattohartaudet sankarihaudoilla klo 16, Ryttylän kirkossa klo 16 ja Hausjärven kirkossa klo 16.45 sekä jouluyön messu Hausjärven kirkossa klo 23.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat