Kenttäpiispa: Meillä on syytä onnitella toinen toisiamme siitä, että saamme elää itsenäisessä Suomessa

Hyvinkään musiikkiopisto vastasi itsenäisyyspäivän vastanoton musiikista Hyvinkääsalissa. Tässä vuorossa Antti Hakkaraisen Mikrokonsertto No. 1 pianolle ja orkesterille.

Pekka Salminen

Aila Allinen on itse tehnyt Sakkola-Rautun kansallispukunsa.

Pekka Salminen

Pihla Juolan voimisteluesitys korkeuksissa. Säestäjänä Ian Välimaa.

Pekka Salminen

Kirkkoherra Ilkka Järvinen lähetti seppeleet Hyvinkään kirkosta Puolimatkan hautausmaata kohti.

Pekka Salminen

Seppeleenlaskutilaisuus Puolimatkan hautausmaalla.

Pekka Salminen

Kunniavartio Puolimatkan hautausmaalla.

Pekka Salminen

Nuorten taitavat musiikki- ja ilma-akrobatiaesitykset kruunasivat itsenäisyyspäivän juhlan.

AAMUPOSTI | Hyvinkään kaupunki ja Suomi saivat arvoisensa päätöksen satavuotisjuhlavuodelleen, kun Hyvinkääsali täyttyi keskiviikkoiltapäivänä itsenäisyyspäivän vastaanottolle osallistuneista kaupunkilaisista.

Tilaisuuden ohjelma oli vaikuttavan juhlallinen sisältäen useita musiikkiopiston ja Hakasirkuksen esityksiä.

– Meillä on syytä juhlia monin verroin, totesi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irma Pahlman tervetuliaissanoissaan.

Pahlman kertoi kaupunginvaltuuston katsovan kolmeen suuntaan: Hyvinkään sataan vuoteen, nyky-Hyvinkääseen ja tulevaisuuteen, mutta pääpainon kaikessa päätöksenteossa olevan tulevaisuudessa.

– Tarvitsemme tahtoa koko Suomen kääntämiseksi positiiviselle uralle.

Meillä on syytä juhlia monin verroin.

– Meillä on syytä onnitella toinen toisiamme siitä, että saamme elää itsenäisessä Suomessa, sanoi puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö juhlapuheessaan.

Hän piti koulutusta yhtenä Suomen menestystekijöistä ja ilmaisikin huolensa tämän voimavaran rappeutumisesta.

– Nykyäänkin pitäisi osata arvostaa kouluissa jaettua tietoa.

Lukiolaisten kirjoituskilpailun kärkisijoille sijoittunut Saana Parkkonen Hyvinkään yhteiskoulun lukiosta luki kilpailutyönsä nimeltä Aseiden takana.

– Meidän tulee huolehtia, ettei konflikteja tarvitse ratkaista sotimalla.

81-vuotiasAila Allinen oli saapunut juhlaan itse tekemässään Sakkola-Rautun kansallispuvussa.

– Olen kotoisin Suistamolta, mutta sieltä ei ole olemassa omaa pukua.

Allisen päässä oli pukuun kuuluva ortodoksinaisen päähine, ja puvun rintaa koristi hänen 38-vuotiaana sodassa kuolleen isänsä sururisti.

– Perheen vanhimmalla tyttärellä on oikeus pitää sitä äidin jälkeen.

Erityisluokanopettajana työskennellyt Allinen kertoi ilahtuneensa kenttäpiispan puheen huomioista nykyajan koulunkäynnistä ja olevansa pitkälti samaa mieltä.

– Juhla oli kohottava ja esitykset olivat hienoja, hän kehui.

Tilaisuuden ohjelma

Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta Tervetulosanat: kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irma Pahlman Tauno Pylkkäsen Pastoraali ja tanssitrapetsiesitys Juhlapuhe: kenttäpiispa Pekka Särkiö Timo Alakotilan Kvartetti Ventus Magis Zephyrus Nuoren puhe: Saana Parkkonen Jean Sibeliuksen Romanssi ja ilmavoimisteluesitys Antti Hakkaraisen Mikrokonsertto No. 1 Maamme-laulu Tilaisuuden juonsi Miia Lahti

Written by:

Pia Hyle

Ota yhteyttä