Viikko

Suurin osa hukkumisista olisi vältettävissä

Vesisankarit-tapahtuma järjestetään Riihimäen maauimalassa lauantaina.

Mia Lagström

Aurinkoisten kesäpäivien kynnyksellä on hyvä muistuttaa ihmisiä vesiturvallisuudesta. Riihimäen maauimalassa järjestetään uimalan avajaispäivänä maksuton Vesisankarit-tapahtuma, joka on osa Koululiikuntaliiton ja Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton valtakunnallista tapahtumaa.

Vaikka tapahtuman kohderyhmänä ovat ala-asteikäiset lapset, saavat aikuisetkin tärkeää tietoa. Tapahtumassa on mukana useita eri toimijoita kertomassa vedessä liikkumisesta ja vesiturvallisuudesta. Paikan päällä pääsee myös kokeilemaan erilaisia juttuja. Uimalasta löytyy muun muassa temppurata ja uintiharjoittelurasteja. Uimalan liikuntalaitosesimies Marko Perälä on mukana Viisaasti vesillä -näytöksissä, joissa annetaan toimintaohjeita, miten pelastaa itsensä tai ystävänsä. Perälän mukaan tärkeintä vaaran hetkellä on säilyttää rauhallisuutensa

– Ensimmäisenä on syytä huutaa apua, jotta muiden huomio kiinnittyy.

Tämän jälkeen kannattaa heittää veteen joku kelluva esine. Se voi olla pallo tai puolentoista litran tyhjä limupullo.

– Ihminen on lähellä veden tiheyttä, joten puolentoista litran pullo riittää kannattelemaan aikuista miestäkin veden pinnalla, Perälä neuvoo ja vinkkaa, että yksi halvimmista pelastusvälineistä mökkirannan laiturilla on narun päähän sidottu viiden litran muovikanisteri, jonka pohjalla on hieman vettä painoksi.

– Se vastaa täysin pelastusrengasta.

Paras keino selviytyä vesillä on luonnollisesti hyvä uimataito. Perälä toivoo, että vanhemmat kävisivät lastensa kanssa usein uimassa. Koulussa saa vinkkejä uimiseen, mutta varsinaisen uimataidon oppii vain uimalla. Hän muistuttaa myös valppaiden silmien merkityksestä niin uimarannalla, mökkirannalla kuin maauimalassa.

– Etteivät lapset pääse liian kauas rannasta lelujensa kanssa. Suurin syy lasten hukkumisonnettomuuksiin ja vähältä piti tilanteisiin, ovat ilmalla täytettävät vesilelut ja kellukkeet. Jos toinen ilmatäytteisistä käsivarsikellukkeista rikkoontuu, painavat ne lapsen keuhkot veteen. Tällaisten lelujen ja kellukkeiden kanssa vanhempien on syytä olla hyvin lähellä.

Vaikka uimarannalla ja maauimalassa on paikalla ammattitaitoista henkilökuntaa ja pelastajia, ei ruuhkapäivinä pysty seuraamaan millään kaikkia.

– Jos lapsella on heikko uintitaito, on heitä valvottava koko ajan.

Hukkumiseen ei tarvita suurta vesimäärää ja lapsia on hukkunut Suomessa jopa mataliin piha-altaisiin.

– Vaikka lapsi osaisi uida, voi hän touhutessaan lyödä päänsä. Tajuton ihminen kääntyy aina hengitystiet veteen päin. Tämä on syytä aikuistenkin muistaa, kun lähdetään mökillä kokeilemaan verkkoja ja mieleen tulee, ettei lyhyellä ja tutulla matkalla mitään pelastusliivejä tarvita. Jos veteen tipahtaessa lyö päänsä veneen reunaan, ei uintitaito auta.

Suomessa hukkuu vuosittain 140–200 ihmistä. Suurin osa hukkumiskuolemista olisi vältettävissä huolehtimalla asioista.

Vesisankarit

Koko perheen Vesisankarit-tapahtuma Riihimäen maauimalassa (Salpausseläntie 16) lauantaina 3.6. klo 10–17.

Tapahtumassa harjoitellaan vesillä liikkumisen taitoja hauskoilla ja toiminnallisilla rastipisteillä ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella.

Mukana tapahtumassa ovat myös Riihimäen Uimaseura, Urheilusukeltajat ja VPK.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lauantaina 3.6. aukeaa myös Sveitsin maauimala.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat