Liikenne

Mobiilimaksaminen laajenee – nyt kelpaa bussissa kolmessa kaupungissa

Hyvinkää yksi pioneeripaikkakunnasta.

Kuvituskuva

Joukkoliikenteessä voi nyt maksaa bussiliput ensimmäistä kertaa Suomessa myös mobiilisovelluksella Turussa, Oulussa ja Hyvinkäällä.

Tämän mahdollistaa MobilePayn ja iQ Paymentsin aloittama yhteistyö. Maksutavalla liput veloittuvat suoraan maksukortilta matkapuhelinlaskun sijaan.

Turun Föli, Oulun joukkoliikenne ja Hyvinkään joukkoliikenteen Paikkuri -sovellukset mahdollistavat matkan maksamisen mobiilisti – maksusuorituksen saa tehtyä mobiilisovelluksessa yhdellä pyyhkäisyllä.

– Monissa aikaisemmissa sovelluksissa kännykkäliput ovat veloittuneet puhelinlaskulta maksukortin sijaan. Tämä on aiheuttanut hankaluuksia esimerkiksi työsuhdeliittymän omistajille, jotka eivät ole voineet näitä lippuja tilata. Me haluamme tarjota mahdollisuuksia maksaa matkustamisesta helpommin ja joustavammin, MobilePay myynti- ja kumppanuustiimin johtaja Anniina Heinonen toteaa.

Samaan aikaan kuin käteisen käyttö vähenee, kaupungistumisen vauhti kiihtyy ja liikkuminen palveluna on yksi älykkään kaupunkisuunnittelun tulevista valtavirroista. Tähän kehitykseen MobilePay ja mobiilimaksamisen start up -yhtiö iQ Payments ovat hypänneet mukaan.

– Tämän vuoksi yhteistyömme MobilePayn kanssa on merkittävää. Näemme, että tulevaisuudessa palvelumme kautta julkisen liikenteen eri vaihtoehtojen, taksien, vuokra-autojen, city-pyörien, kimppakyytien ja tapahtumien liput voi maksaa ennen näkemättömän helposti – yhdellä maksutavalla, iQ Paymentsin toimitusjohtaja Tuomo Parjanen toteaa.

Ensimmäisissä mukanaolevissa kaupungeissa ollaan innoissaan uuden maksutavan tuomista mahdollisuuksista. Mobiililippujen suosio Turussa ja Oulussa on kova: kaupungeissa on myyty yhteensä noin 250 000 mobiililippua huhtikuun alun jälkeen ja myyntimäärät kasvavat kuukausittain 15 prosenttia.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen Fölin kyytiin on päässyt jo yli kahden vuoden ajan modernilla mobiililipulla, jonka on Fölin käyttöön toimittanut turkulainen iQ Payments Oy. Lipun on voinut maksaa alusta alkaen pankki- tai luottokortilla, puhelinlaskulla tai kotiin tulevalla laskulla.

Lipun käyttäjäksi on rekisteröitynyt yli 25 000 käyttäjää, ja tällä hetkellä palvelun kautta ostetaan kuukausittain reilusti yli 10 000 matkalippua.

– Käyttömäärät ovat kasvaneet koko ajan, mikä kertoo mobiililipun ostamisen ja käyttämisen kätevyydestä. Mobiililipun kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli alusta alkaen vaihtoehtoisten maksutapojen tarjoaminen asiakkaille, ja MobilePayn ottaminen käyttöön jatkaa tätä linjaa. Sen myötä mobiililipun käyttö tulee varmaan lisääntymään entisestään, sanoo Fölin kehityspäällikkö Seppo Kemppainen.

– Samalla valmistelemme tuotevalikoiman laajentamista niin, että kerta- ja matkailutuotteiden lisäksi kännykkään voi ostaa myös kuukausilipun. Tällä tavalla toimintaamme kehittämällä vastaamme asiakkailta tulleisiin toivomuksiin, Kemppainen sanoo.

Oulun joukkoliikenteessä matkustajamäärät ovat vahvassa kasvussa. Vuoden 2016 syyskuun loppuun mennessä matkustajia on ollut yli 14 % enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna. Oulu on tunnetusti vahva teknologiakaupunki, ja uusien mm. IT-sovellusten käyttöönotto sujuu rohkeasti, eikä älypuhelimella käytettävä mobiilisovellus tee poikkeusta.

– Mobiilisovelluksen runsasta käyttöä selittää osittain myös kaupungin nuorekas ikärakenne ja runsas opiskelijoiden määrä. Oulun joukkoliikenteelle on tärkeää tyytyväiset matkustajat ja asiakkaat, heille uusien maksutapojen ja vaihtoehtojen tarjoaminen on tärkeää ja älypuhelinsovelluksilla mahdollista. Emme siten epäröineet, kun viimeksi päätimme lisätä MobilePay-mahdollisuuden maksutapoihin mukaan, Oulun kaupungin logistiikkapäällikkö Hannu Honkanen toteaa.

Kuinka MobilePay toimii joukkoliikenteessä?

1) Avaa joukkoliikenteen mobiilisovellus ja valitse haluamasi bussilippu.

2) Valitse maksutavaksi MobilePay ja siirry maksamaan.

3) MobilePay-mobiilimaksusovellus avautuu automaattisesti, kun maksu on vahvistettu.

4) Maksun jälkeen sinut palautetaan joukkoliikenteen mobiilisovellukseen, jossa mobiililippu odottaa ja voit aloittaa matkasi näyttämällä lipun kuljettajalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

HSL: Mobiililippu halpenee elokuussa, tekstiviestilippu kallistuu3.5.2016 11.55
Kimppakyyteihin mobiilisovellus – ”Jopa 80 prosenttia edullisempaa kuin kulku julkisilla”24.1.2015 14.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat