Anna Brotkin

Sitoutumiskammoinen sukupolvi

Edessäni oli taannoin päätös projektiluonteisen työpaikan hakemisesta. Kuviossa oli vain yksi mutta: projektiin pitäisi sitoutua kymmeneksi kuukaudeksi.

Jäykistyin nähtyäni numerot. Sehän on melkein kokonainen vuosi! Eihän sellaiseen voi lähteä mukaan, sillä enhän minä tiedä mitä haluan vuoden päästä tehdä.

Kauhua aiheutti tietysti halu vapaaseen elämään. Haluan, että minulla on optio spontaaneihin hullutuksiin, muuttaa Norjaan tai lukkiutua maalle kirjoittamaan romaania.

Sanottuani nuo asiat ääneen alkoi kummasti hävettää. Miksen osaa sitoutua? Mikä minua vaivaa? Miksi haluan olla haahuileva opiskelija, kun hienoja töitäkin olisi tarjolla? Miksi en halua lyödä mitään lukkoon?

En ollut tajunnut olevani sitoutumiskammoinen ennen kuin tarjoutui tilaisuus sitoutua.

Asiaa tarkemmin ajateltuna huomasin samanlaista levotonta liikehdintää myös ympärilläni: samanlainen sitoutumiskammo tuntuu vainoavan lähes kokonaista ikäpolvea.

Ikäluokkani valmistuu pätkätöiden maailmaan, jossa seuraava vuosi on suuri kysymysmerkki ja jossa vakituinen työ on jotain, mistä kylillä liikkuu huhuja. Jonkun kaverin kaverin naapurilla on kuulemma sellainen.

Tuttavapiirissäni ei ole ollenkaan tavatonta olla pari kuukautta työttömänä, pari kuukautta töissä, pari kuukautta reissussa ja sitä rataa.

Vastikään ammattiin valmistuneella serkullani oli teoria valmiina: me emme osaa sitoutua, koska meidän ei anneta edes harjoitella. Meidän ei tarvitse, sillä elämme projektien maailmassa. Oikeastaan koko elämä on yksi suuri projekti, johon tarvitsee sitoutua vain hetkeksi kerrallaan.

Komppasin ajatusta, ja mieleeni tuli monia moderneja esimerkkejä, kuten tipaton tammikuu. Lyhyt päätös pitäytyä alkoholinkäytöstä ei ole mikään täysraittius ja kaukana AA:sta. Alkoholiongelmaista se ei pelasta.

Tai entäpä kahden kuukauden Atkinson-dieetti? Ei puhettakaan urheilusta ja terveellisistä elinikäisistä elämäntavoista, vaan pikakuuri elimistön puhdistamiseen. Sen jälkeen voi hyvällä mielellä mässyttää vähän lisää suklaakakkua.

Ehkä emme osaisi sitoutua vaikka meidät siihen pakotettaisiin. Järkiavioliitot päättyvät eropapereihin ja isojen pörssifirmojen toimitusjohtajat hyppäävät pois oravanpyörästä.

Hyvä niin, sillä päätöksiään on oltava lupa uudelleenarvioida. Sitoutuminenkaan ei tunnu niin pahalta kun tietää, että sopimuksen voi tiukan paikan tullen purkaa.

Anna Brotkin

Kirjoittaja osasi viime viikolla sitoutua 148 minuutin ajaksi Biutiful-elokuvan katsojaksi.

Anna Brotkin

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet