Hyvinvointi

Tutkija: Suurin harhakuvitelma on, että äitiydessä voisi onnistua täydellisesti

NÄKÖKULMA Vaikka pullantuoksuista äitimyyttiä uskalletaan jo rikkoa, äitiyteen liittyy edelleen valtavasti erilaisia ja ristikkäisiä hyvän äitiyden ja hyvän naiseuden odotuksia.

Kristiina Bergin mukaan ristikkäisten, moneen suuntaan vetävien odotusten keskellä valintojaan tekevä äiti on aina vaarassa epäonnistua jostain näkökulmasta.

Johanna Erjonsalo

Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä työskentelevän valtiotieteiden tohtori Kristiina Bergin mukaan nykyajan äitiyttä kuvaa äidin omien valintojen ja ehtojen kautta toteutettava mahdollisimman hyvän äitiyden tavoittelu ja tietynlainen suorittaminen.

Ajassamme elää Bergin mukaan valtavasti erilaisia ja ristikkäisiä hyvän äitiyden ja hyvän naiseuden odotuksia.

– Ristikkäisten, moneen suuntaan vetävien odotusten keskellä valintojaan tekevä äiti on aina vaarassa epäonnistua jostain näkökulmasta.

– Ehkä suurin harhakuvitelma on se, että äitiydessä voisi täydellisesti onnistua. Jo pelkkä valinta äidiksi ryhtymisestä voi aiheuttaa syyllisyyttä, jos äitiys ei tunnukaan sopivan muuhun naisen elämän kokonaisuuteen.

Nykyään äidit luovat odotuksia ja paineita toisilleen myös omissa sosiaalisen median keskusteluissaan.”

Bergin mukaan puhe äitiydestä on tyypillisimmällään aina puhetta hyvästä ja pahasta, oikeasta tai väärästä.

Käsitteellisellä tasolla äitiyteen liittyvät tietyt yhteiskunnalliset, kulttuurissa hyväksytyt normit ja vaatimukset.

– Ne ovat yhtä aikaa ikiaikaisia hyvän äitiyden normeja ja uusia ideoita ja oppeja, joita tuotetaan jatkuvasti esimerkiksi eri alojen ammatillisissa keskusteluissa, poliittisissa keskusteluissa ja mediakeskusteluissa.

– Nykyään äidit luovat odotuksia ja paineita toisilleen myös omissa sosiaalisen median keskusteluissaan, Berg sanoo.

Bergin käsitys on, että nykyajan äidit pyrkivät olemaan trendikkäitä ja haluavat myös äitiydessä tuoda esille omaa persoonaa ja yksilöllisyyttä.

– Nykyajassa perinteiset hyvän äitiyden normit eivät enää päde ja äitiyttä on hyväksyttyä toteuttaa monella tavalla. Pullantuoksuista äitimyyttiä halutaan ja uskalletaan rikkoa, Kristiina Berg sanoo.

Bergin mukaan suorituskeskeisessä ja yksilöllisyyttä korostavassa ajassamme elää monia uudempia, idealisoituja olettamuksia, joista yksi äitiyttä vahingoittava on se, että hyvän äidin tulisi selvitä ja osata aina yksin, ilman ulkopuolista apua.

Myös äitien synnytyksen jälkeinen masennus syntyy osittain niistä tunteista, ettei vastaa odotuksia, ettei riitä.”

Idealisoitujen oletusten ja arkikokemusten vastaamattomuus voivat johtaa epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteisiin.

– Mielestäni yksi nykyäitiyttä koskeva vahva odotus on myös tarjolla olevaan asiantuntijatietoon vastaaminen. Mahdollisimman hyvän äitiyden tavoittelu voi johtaa äitiyden suorittamiseen ja äidin uupumiseen psyykkisesti ja fyysisesti, sanoo Berg.

Myös äitien synnytyksen jälkeinen masennus syntyy osittain niistä tunteista, ettei vastaa odotuksia, ettei riitä.

Lue myös: Näin median luoma äitikuva eroaa arkitodellisuudesta

Tunnetko itsesi äitinä aina välillä riittämättömäksi?

Jos, millaisissa tilanteissa näin käy?

Kyllä
88% (82 ääntä)
En
12% (11 ääntä)
Ääniä yhteensä: 93

Kristiina Berg

valtiotieteiden tohtori

väitellyt tohtoriksi äitiyden kulttuurisista odotuksista

Lisää aiheesta: 

”Median äitikuva on ristiriidassa useimpien äitien arkitodellisuuden kanssa”3.5.2015 19.00
Professori: Täydellisyyden tavoittelussa on menty liian pitkälle15.4.2013 19.31
Psykologi: Vanhempien tehtävä on opettaa lapselle itsekuria6.10.2014 22.00
Psykologi: Osa vanhemmista toteuttaa lasten kautta omia harrastushaaveitaan11.8.2014 20.00
Missä vaiheessa lapsen ylipainosta pitäisi olla huolissaan? – Asiantuntija vastaa29.4.2015 06.00
Asiantuntija: "Hankalia ihmisiä ei tarvitse loputtomasti sietää"17.4.2015 05.30
Mitä sinkkunainen menettää tai perheellinen voittaa?13.3.2011 21.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Hyvinvointi

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat