Viihde

Anna Puu sai fanisoiton Vesa-Matti Loirilta

Marraskuun harmaudessa Anna Puun punertavat hiukset herättävät huomiota. Puulla on kuitenkin maltillinen suhde julkisuuteen. Minua ei esimerkiksi häiritse, että ihmiset voivat seurata tulotietojani netistä, hän sanoo.

Sony Music

Monet eturivin suomalaisartistit ovat viime vuosina osoittaneet kunnioitustaan vanhemmille kollegoilleen ujuttamalla biiseihinsä viittauksia heihin.

Tähän tribuuttirintamaan yhtyy nyt myös Anna Puu, jonka uudella levyllä oleva Nuori Loiri viittaa koko kansan tuntemaan musiikkimaailman tervaskantoon Vesa-Matti Loiriin.

Punk-henkinen biisi ei kerro varsinaisesti Veskusta itsestään, mutta se on silti ehtinyt saada jo siunauksen korkeammalta mahdolliselta taholta.

– Vesa-Matti Loiri soitti minulle eräänä iltana kuultuaan biisiin, Anna Puu kertoo.

Hän ei halua paljastaa puhelun tarkempaa sisältöä, mutta sanoo, että se tuntui hänestä niin absurdilta, että hän hihitteli koko ajan.

Nuori Loiri -biisi toimii Puun mielestä etenkin live-esityksenä. Hän toivoo, että saisi joskus Loirin keikalleen mukaan.

– Uskon, että hän suostuisi. Ehkä ensi kesänä festareilla, Puu pohtii.

 

Äitiys on päivän polttava asia ja hyvin luonnollinen puheenaihe.”

Puun uusin Antaudun-levy on artistin kolmas. Se tekeminen vaati Puun mukaan heittäytymistä aivan toisella tavoin kuin aiemmat kiekot.

 

Kolmasosa kappaleista ovat Puun ja Samae Koskisen kynäilemiä. Kolme pientä sanaa -sinkku on ollut viime aikoina Suomen soitetuin radiokappale. Hittipotentiaalia löytyy myös Nuori Loiri -biisistä.

Puu on ollut viime aikoina runsaasti julkisuudessa äitiytensä takia. Tällä kertaa ei puhuta kuitenkaan liikaa äitiydestä. Se on vaikeaa, myöntää kaksivuotiaan tyttären äiti itsekin.

– Se on niin iso osa elämää tällä hetkellä, päivän polttava asia ja hyvin luonnollinen puheenaihe, Puu miettii.

Palataan siksi Loiriin – keikka Veskun kanssa voi hyvinkin toteutua. Puu nimittäin vaikuttaa ihmiseltä, joka saa asioita tapahtumaan niin halutessaan.

Tällainen luonteenpiirre on tavallaan edellytys toimitusjohtajalta, jollainen Puustakin on nyt tullut.

Polkaistessaan musiikkiuransa käyntiin neljä vuotta sitten Anna Puun kauppakorkeakoulutausta oli paljon esillä. Nyt valmis kauppatieteiden maisteri hoitaa artistiuraansa oman yrityksensä kautta.

 

Oma liikeideani on se, ettei ole liikeideaa.”

 

Näkeekö toimitusjohtaja uhkana sen, että tällä hetkellä moni ravintola ja kapakka sulkee oviaan?

– Tämä trendi on ollut huomattavissa viimeiset kolme vuotta. Monilla paikoilla ei ole varaa tilata esiintyjiä, Puu kertoo matkoistaan maakunnissa.

– Se ei tietysti ole koskaan huono, jos suomalaiset juovat vähemmän. Luulen kuitenkin, että nyt juominen on siirtynyt jonnekin muualle, hän pohtii.

Puun mukaan ravintoloissakin pitäisi nyt pystyä käyttämään luovuutta ja mielikuvitusta yhä enemmän ja miettiä, kuinka ihmiset saataisiin tulemaan kuppiloihin.

– Hyvä liikeidea on tänä päivänä aa jo oo. Mutta ei minulta kyllä lähde suuria ideoita Suomen kansantalouden pelastamiseksi. Ei ainakaan tänään, Puu nauraa.

Mikä sitten on Anna Puun oma liikeidea?

– Näin artistina se, ettei ole liikeideaa, tekee vain mahdollisimman hyvää musaa! Jos alkaa tekemään strategioita ja määrittelemään omaa imagoa, niin se on menetetty peli.

Anna Puu

1982 Anna Puustjärvi syntyy Outokummussa.

2008 valmistuu Kauppatieteiden maisteriksi.

2008 sijoittuu toiseksi Idols-ohjelmassa.

2008 tekee levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.

2009 ensimmäinen single ”C’est la vie” julkaistaan.

2009 albumi ”Anna Puu” julkaistaan ja se myy lähes 80 000 kappaletta.

2010 voittaa Vuoden naissolisti- ja Vuoden tulokas -Emma-palkinnot.

2010 Sahara-albumi julkaistaan. Se myy platinaa.

2010 tulee äidiksi.

2012 Kolmas levy ”Antaudun” ja single ”Kolme pientä sanaa”.

Keikkapoimintoja

9.11. Hyvinkää, Amarillo

10.11. Helsinki, Tavastia

18.11. Tampere, Kidsrock

25.11. Turku, Kidsrock

1.12. Helsinki, Virgin Oil

2.12. Helsinki, Kidsrock

5.12. Tampere, Amarillo Ilves

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat