Paikallisurheilu

Diskos nousi Suomi-sarjan alkusarjaan

AAMUPOSTI | Sunnuntaina Diskos oli Peltosaaren Nikkareita vastaan selvä ykkönen Jyväskylässä maalein 5–0. Näin Hämeen II divisioonan voittanut joukkue nousi Suomi-sarjan alkusarjaan ensi kaudeksi. Lauantaina Nikkarit oli hurmannut kotiyleisön 6–4-voitollaan.

Ensimmäinen erä oli numerollisesti tiukka. Tomi Martikainen vastasi Diskoksen avausmaalista.

Toisessa erässä Petteri Ikonen teki 2–0. Nikkareillekin tarjottiin tilaisuuksia ylivoimalla, mutta Oskari Käyhkö oli maalissa ohittamaton.

Päätöserässä Samu Martinmäen ylivoimaosumassa alkoi olla jo ratkaisun makua. Vielä samalla minuutilla Antti Lääperi iski 4–0.

Lopussa Nikkarit sortui pariin jäähyyn, ja Martinmäen tykki puhui uudelleen voiton sinetiksi.

– Uskoa oli vielä 2–0-tilanteessa, mutta vastustaja oli tosi hyvällä liikkeellä. Emme pystyneet siihen vastaamaan ja avaamaan omaa peliä sekä haastamaan heidän puolustustaan, Nikkari-luotsi Timo Tukiainen totesi, mutta muisti kiittää omiaan:

– Kokonaisuutena olen kyllä ylpeä joukkueestamme. On se aika nippu sotureita, kun näihinkin peleihin asti pääsi.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ TAI TILAAJILLE ILMAISESTA NÄKÖISLEHDESTÄ

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat