Pääkaupunkiseutu (Suomi)

Etusivulla nyt

  1. Laulu raikaa jälleen Lulun karaokebaarissa elokuussa – Grande Finale on trilogiaksi kasvaneen näytelmäsarjan viimeinen osa
  2. Kansallispukuja tuuletetaan Hyvinkäällä ja Riihimäellä
  3. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  4. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  5. Eloturnauksessa mukana yli 1 700 junioria – HyPSille irtosi kaksi mestaruutta, RiPSille kolme
  6. Saksan nopein nainen oli unohtanut vuoden kilpailutauon aikana melkein kaiken
  7. Tahko voitokas tyttöjen Superissa – Reetta Lehtinen ykköspalkittu
  8. Ilves lainaa toimettomia NHL-miehiä, nyt Tampereelle palaa Liigan paras maalivahti
  9. Harris, Rice, Warren vai joku muu? Bidenin kinkkinen valinta on viivästynyt
  10. Falcons pelaa lohkovoitosta – päättää runkosarjapelinsä kärkikamppailuun
  11. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  12. Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa, HSL suunnittelee asiaa
  13. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi
  14. Libanon hallitus julisti Beirutiin kahden viikon poikkeustilan – räjähdyksessä yli sata kuollutta, tuhansia loukkaantuneita ja satoja tuhansia kodittomia
  15. Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juuri nyt: Hyvinkään hammashoitolan henkilökuntaa altistunut koronavirukselle – vastaanottoaikoja joudutaan perumaan
  2. Hyvinkään koronavirusaltistus tapahtui keskushammashoitolassa, testitulokset valmistuvat keskiviikkona ja torstaina – "Potilaat eivät ole onneksi altistuneet"
  3. Moottoripyörä väisti autoa ja ajoi ulos tieltä Hausjärvellä – Molempia kuljettajia epäillään rikoksesta
  4. Kanta-Hämeessä kolme uutta koronatartuntaa viikossa – Tartuntalukujen kasvu ollut vähäistä
  5. Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen
  6. Kuljettaja ajoi hirviaidan läpi ulos tieltä Lopella
  7. Ammoniumnitraattia käyttävät niin maatalous, rakennusteollisuus kuin kapinallisryhmätkin – Beirutin kemikaalimäärän varastointi olisi Suomessa "yksiselitteisesti kiellettyä"
  8. Thaimaalaistytön pitkä piina päättyi Riihimäellä – oleskelulupa tuli!
  9. Näköislehdessä tänään: Riikka Suominen ärsyyntyi avioliiton ulkopuolisen seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  10. Suomalaista retrodesignia lähetetään Hyvinkäältä Japaniin asti
  11. Näköislehdessä tänään: Konkurssi jätti Seppo Juurikolle valtavat velat mutta periksi hän ei antanut – "Olisin juonut itseni kuoliaaksi"
  12. Arvaatko, kuinka paljon rahaa saa yhdestä tukkipuusta?
  13. Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä
  14. Mommilan kyläpuodilla yhteislauluilta – laulualueena poikkeuksellisesti Retro-kioskin piha
  15. Gumball 500€ -autot starttasivat Hyvinkäältä – Katso kuvat hurjista virityksistä!

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.