Perjantaina 25. maaliskuuta Hälytyskeskukseen tuli klo 20:02 ilmoitus, jossa kerrottiin, että ihminen on jäänyt junan alle Hyvinkään rautatieaseman pohjoispuolella. Hätäkeskus lähetti kolme poliisin partioyksikköä, Väkivaltarikosyksikön konstaapelin, sekä useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Kun ensimmäinen pelastuslaitoksen ambulanssi saapui paikalle noin 4 minuuttia hälytyksestä, ei uhrin hyväksi ollut tehtävissä mitään. Paikalle saapui VR:n raivauspäällikkö, joka tilasi raivausauton, ilmeisesti Riihimäeltä. Tunnin kuluessa oli ruumis saatu jo junan alta pois. Tapahtuma ei aiheuttanut merkittävää haittaa junaliikenteelle, sillä Helsinkiin menevät lähijunat menivät raiteen 4 kautta. Henkilö oli ilmeisesti hypännyt Lidl:n vieressä olevalta sillalta alas junan eteen, ja raahautunut junan alla useitakymmeniä metrejä.