Mikä harrastus sinä olet?
Kaikista urheilulajeista ja harrastuksista ylipäätään löytyy taustalta filosofia, lajin syvin olemus. Siinä missä suunnistus on tuntemattomaan maastoon sukeltamista, ryvettymistä ja siellä löytämistä, on golf toisenlainen laji. Laji, jossa kierretään toinen toistaan kauniimaksi rakennettuja ja hyvin ylläpidettyjä kenttiä suhteellisen tiukkaa etikettiä ja sääntöjä seuraten liikoja ryvettymättä ja siististi pukeutuen. Molempia yhdistää ulkoilu ja yksilösuoritus ja se, ettei lajia koskaan opi siten, ettei voisi oppia lisää. Silti ne ovat selvästi erilaiset.
Olen seurannut mielenkiinnolla miksi pari vuotta sitten syvästi rakastamani laji vesijuoksu on jäänyt viime aikoina vähemmälle ja nykyään zumban tanssi ja kuumat rytmit koukuttavat enemmän. Miten joskus kudoin villasukkia himoiten uusia lankoja ja värejä ja nyt samat puikot ovat saaneet levätä käsityökorissa jo useita vuosia. Yksi harrastus, mikä on pysynyt siitä lähtien kun sen opin, on lukeminen, kirjat ylipäätään. Harrastus on muuttunut korkeintaan siten, että nykyään kesken olevia kirjoja on useita yhtä aikaa ja hyllyssä muutama odottamassa oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Harrastukseni seuraa aikaa, on kaikkialla läsnä ja näyttää erilaisia maailmoja ja kulttuureita, joissa on ihanaa matkailla turvallisesti kotona.
Mitä sinä harrastat? Ovatko harrastuksesi vaihtuneet iän tai elämäntilanteiden muuttuessa?
Mitä sinun harrastuksesi kertoo sinusta? Olisiko jotakin uutta mitä sinun pitäisi kokeilla?
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!
Kirjoittaja on Taina Ojapalo, joka toimii psykosynteesivalmentajana normaalin päivätyönsä lisäksi.
Kotisivu: helinavintio.blogspot.com
Blogit
Uusimmat
- Hyvinkään ampumisista kulunut vuosi
- Larry Neilin haaveissa soi Lynyrd Skynyrd
- Paikallisosasto kuuli viimeisenä Höökin perussuomalaisuudesta 3
- Kahdeksikosta ainakin kuusi valmiina selvitykseen
- Villatehtaasta kamppailu-urheilukeskus
- Leffa-arvio: Hurmaavan kaunis Salainen valtakunta
- Ehdokas 1: Nosturintie 2 1
- Peltomaisema muuttui mullan käsittelyn vuoksi 1
Asuntomessut 2013 Hyvinkäällä
Uusimmat blogit ja kolumnit
Auto-Ilves | Ilmoitus
Kestotilaajan klubiedut
Aamupostin kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa lauantaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista.
Tässä voit tehdä itse ja jättää ilmoituksen myös minkä tahansa päivän Keski-Uusimaan luokiteltuihin ilmoituksiin. KIikkaa palveluun.
Päivän kysymys
Liity Aamupostin nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.









