Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.

9.3.2011 - 17.24

Koulusta, oppimisesta ja opettamisesa

Olen nyt toiminut englannin opettajana SINI Harghushay Primary Schoolissa pari kuukautta. Monta kertaa olen aikonut kirjoittaa koulusta ja opettamisesta täällä, mutta aina se on jäänyt ponnettomaksi yritykseksi. Minua on vaivannut tunne, etten ole valmis sanomaan mitään, kertomaan valkoisen naisen näkökulmaa asiaan, josta en oikeasti tiedä vielä mitään. Nyt kahden kuukauden jälkeen aion vihdoin ainakin yrittää. Asiaa tosin näytti kertyneen tässä ajassa pitkästi eli kiireiset blogin lukijat voivat hypätä suoraan muihin juttuihin tai katsoa pelkät kuvat :)

Harghushayn koulu on käytännössä kokonaan suomalaisen Sinituotteen rakennuttama koulu ja sellaisena onnekas. Tansaniassa kyläläisten kuuluu itse rakentaa koulu, minkä jälkeen valtio palkkaa sinne opettajat, joita varten on oltava myös asuntoja, ja tämän vuoksi koulujen taso on pitkälti riippuvainen paikallisten varallisuudesta ja aktiivisuudesta. Vaikka alueemme on köyhää maaseutua, Harghushayn koululla rakennukset ovat sponsoroinnin ansiosta hyvässä kunnossa, opettajille on riittävästi asuntoja, koululla on runsaasti oppikirjoja käytössään, vesi juoksee hanasta ja kaiken kaikkiaan moni asia on täkäläisittäin hienolla tolalla. Tälle kulmakunnalle asti tosin ei tule sähköjä, mikä hankaloittaa elämää jonkin verran.



Harghushayn koululla puitteet ovat täkäläisittäin hyvät, mutta minua ja työpariani Anjaa suretti se, ettei luokkien seinillä ole mitään materiaalia. Ystävänpäivänä teimme oppilaiden kanssa englanninkielisiä kortteja ja ripustimme ne luokkaan kaikkien iloksi, silläkin uhalla että meidän pyykkipoikamme olivat kuulemma vaarassa tulle varastetuiksi kun jätimme ne sillä tavoin tarjolle.

Suuret luokat, pitkät päivät

Tansaniassa koululuokat ovat suuria, usein suorastaan järkyttävän suuria. Ihanteellisena ja tavoiteltavana luokkakokona täällä pidetään n. 45 oppilaan ryhmää, mutta 70 tai 80 oppilasta ei ole tavaton määrä ja joskus luokassa voi olla yli satakin oppilasta. Yleensä kaikkein suurimmat luokat jaetaan niin, että osa opiskelee aamu- ja osa iltapäivällä, mutta meidän ei ole tarvinnut ainakaan vielä sitä tehdä. Meidän koulussamme on nyt vajaat 400 oppilasta ja opettajien määrä nousi juuri aiemmasta seitsemästä yhdeksään. Oppilasmäärät useimmilla luokilla ovat täkäläisittäin kohtuulliset.

Minun lienee kuitenkin turha sanoa, että suomalainen ajattelutapa opettajasta oppimisen ohjaajana ennemmin kuin tiedon jakajana joutuu aivan uuteen valoon, kun kuusikymmentä silmäparia tuijottaa sinua vakavina ja sinulla on käytettävissä 40 minuuttia asiasi opettamiseen, ei enempää. Kaksoistunteja tai välitunteja ei ole.



Kolmosluokkamme on tänä vuonna hyvin suuri, kuvassa vain murto-osa oppilaista.

Oppilaiden koulupäivä alkaa jo seitsemältä, jolloin aloitetaan siivous, pihatyöt ja kokoonnutaan eräänlaiseen yhteiseen aamunavaukseen. Oppitunnit alkavat kahdeksalta ja sen jälkeen päivää rytmittävät aamupäivän ”teetauko” ja iltapäivän puolitoistatuntinen lounastauko. Iltapäivällä klo 15.20–16.30 on taas ulkotöitä ja toisinaan pelaamista tai muuta ulkoaktiviteettia. 

Päivät ovat siis pitkiä; klo 7.00–16.30. Lisäksi monilla oppilailla on pitkät koulumatkat, pisimmillään kuusi kilometriä suuntaansa, siitäkin huolimatta että tämän koulun rakentaminen on lyhentänyt useimpien matkoja. Lähellä asuvat oppilaat voivat käydä lounaalla kotona, mutta kaukana asuvat ovat koko päivän ilman ruokaa eivätkä kaikki kuulemma saa edes aamiaista kotona. Tämän vuoksi olen yrittänyt täällä omalta osaltani edistää kouluruokailun järjestämistä ja keittiön rakentamista, toivottavasti toteutuvat joku päivä. Onneksi edes kauimpana asuvat oppilaat on vapautettu iltapäivän pihatöistä ja he pääsevät kotiin tuntien päätyttyä.


Pihatyöt ovat erottamaton osa koulupäivää. 

Koulussa käytetään koulupukuja, joskin monien puku on nähnyt jo parhaat päivänsä eli yhdeltä on purkautunut puolet neuleen hihasta ja toisen valkoinen paita on lähinnä ruskea. Kuri on tiukka kaiken muun suhteen, paitsi paikalle ilmaantumisen osalta. Myöhästymisestä tai poissaoloista voidaan rangaista, mutta jos jonkun perheen lapsi ei kerta kaikkiaan tule kouluun, koska vanhemmat ovat komentaneet hänet paimentamaan karjaa, vaihtoehtoja puuttua asiaan on rajallisesti.

Hallinnosta ja opettajan työstä

Tansaniassa opettaja ei itse valitse työpaikkaansa, vaan valtio sijoittaa opettajat kouluihin. Opettajien työ on hyvin säänneltyä, kansallista opetussuunnitelmaa odotetaan noudatettavan tunnollisesti, paperitöitä on paljon, tuntisuunnitelmat kirjoitetaan käsittämättömän yksityiskohtaisesti (joskaan ei välttämättä käytännön tunteja vastaten) ja tehtävien tarkistamista on paljon, mitä työtä kunkin opettajan opettamien aineiden ja oppilaiden lukumäärän runsaus ei helpota. Kaiken kaikkiaan aikaa kuluu turhan paljon aivan muuhun kuin itse opettamiseen tai sen valmisteluun. Ainakin ala-asteilla käy myös tarkastajia usein ja tarkastus on enemmän määrällinen kuin varsinaisesti laadullinen: tuntisuunnitelmien määrä lasketaan, sisältöä usein ei.

District counsil on lähin varsinainen viranomainen koulu- ja kyläkomiteoiden jälkeen. Täällä opettaja on auktoriteetti ja yhteisönsä arvostettu jäsen, mutta district counsilin edessä hänen on oltava nöyrä. Se määrää viime kädessä kaikesta, jopa siitä saako opettaja edes vapaa-ajallaan poistua oman alueen rajojen ulkopuolelle. Tämä on lähinnä muodollisuus, mutta siitä pidetään tiukasti kiinni.

Se mistä ei pidetä erityisen tiukasti kiinni on se, että jokaisella tunnilla olisi aina opettaja paikalla. Jos opettaja on sairaana, sijaisjärjestelmää ei ole, vaan muut paikkaavat sen verran kuin ehtivät. Ja jos opettaja ei syystä tai toisesta ehdi pitämään tuntia, esim. rehtorilla sattuu olemaan matkapäivä, hän vain jättää tunnin välistä eikä siitä ilmoiteta oppilaille erikseen. Periaatteessa ei näin, mutta käytännössä kyllä. Ja lapset istuvat kärsivällisesti luokassa, tuli opettaja tai ei. Vaikka istuminen välillä vaihtuukin yleiseen hälinään, Suomessa moista ei voisi edes kuvitella.



Oppilaat äänestävät kädennostoäänestykellä prefektejä, eräänlaisia oppilaiden johtajia, jotka mm. valvovat järjestystä. Samalla opittiin hieman demokratian ja äänestämisen perusperiaatteita.

Opettamisesta ja oppimisesta

Itse olen täällä ollessani keskittynyt ensisijaisesti seitsemännen eli ala-asteen viimeisen luokan ja iltapäivien vapaaehtoisen extra-englannin ryhmän opettamiseen. Lisäksi pidän jonkin verran tunteja, kun luokan oma opettaja on poissa, mutta yleensä näissä tapauksissa en noudata virallista tuntisuunnitelmaa, vaan improvisoin omaa ohjelmaa ja kokeilen erilaisia opetusmenetelmiä oman mieleni mukaan.

Ainakin meidän koulussamme suurin osa opettajista tekee vilpittömästi parhaansa saadakseen oppilaat oppimaan, ovat innostuneita työstään ja näkevät vaivaa keksiäkseen vaatimattomissakin oloissa erilaisia tapoja ja materiaaleja opettamiseen. Suomalaisittain ajatellen vanhakantainen koulukulttuuri ja liitutaulun ja kopioimisen ympärille keskittyvä opettaminen tekevät kuitenkin työstä haasteellista ja ainakin minulla oli alkuun melkoisesti sopeutumista tähän maailmaan.


Ensimmäisen luokan oppilas opettelee kirjoittamaan numeroita hiekkaan. Myös pieniä liitutauluja käytetään samaan tarkoitukseen.
   
Kun opettaja tulee luokkaan, oppilaat nousevat seisomaan, tervehtivät ja istuvat luvan saatuaan. Vastatessa tulee myös nousta seisomaan. Suurin osa oppilaista on hyvin ujoja luokassa, ja vastaukset tulevat usein niin hiljaa että niitä ei aina meinaa kuulla. Eräs ilon aiheitani onkin ollut se, että kahden kuukauden kannustuksella meidän extra-enkuntunneilla käy nykyään useinkin sellainen pieni puheensorina ryhmätöiden äärellä ja oppilaat ovat rohkaistuneet kommunikoinnissaan ja ainakin yrittävät puhua englantia minulle.



Olemme järjestämässä extra-ryhmämme oppilaille tietokilpailusuunnistusta. Menetelmä oli alkuun oppilaille hyvin hämmentävä, mutta aukenihan se lopulta ja sitten olikin tosi kiva opiskella englantia!

Toinen ilon aiheeni on opettamieni oppilaiden keskuudessa tapahtunut suhtautumisen muutos tehtävissä neuvomiseen. Täällä perinteisesti opettaja antaa tehtävät taululle, esim. täydennettäviä lauseita, ja poistuu luokasta lopputunnin ajaksi. Anja erityisesti puhui tämän ajankäyttöajattelun muuttamisen puolesta ja minä itse olen sitkeästi pysynyt luokassa, aina kun tehtäviä tehdään. Sen sijaan että korjaisin lopuksi väärät vastaukset, yritän opastaa ja ohjata niitä, jotka eivät selvästikään ole ymmärtäneet asiaa.

Aluksi tämä aiheutti hämmennystä ja vihkoja piiloteltiin katseeltani, mutta nyt niitä on alettu suorastaan tyrkyttää. Tosin opettajat ovat kai edelleen sitä mieltä, että tällä tavoin vääristän sitä osaamisesta saatavaa kuvaa, joka tehtävien perusteella muodostuu - nythän oppilaita on autettu. Eikä heitä kokeissakaan saa auttaa, joten miksi nyt, kun harjoittelevat sitä varten? Huokaus. Onneksi osa opettajista on alkanut ymmärtää jutun juonen ja ohjaamisen hyödyn, mutta eri asia on alkavatko itse toteuttaa sitä käytännössä, kun luokkakootkin ovat mitä ovat.

Englannin osaamisesta

Useimmat oppilaat inhoavat erityisesti englantia ja matematiikkaa ja ovat huonoja niissä, joten englannin opettaminen swahilia osaamatta on taannut haasteellisen työn, joskin palkitsevan. Erityinen haaste on se, että tällä alueella heimokielet ovat vahvoja ja suurin osa lapsista ei puhu swahilia aloittaessaan koulun. Joten ensin opetellaan swahilia ja sen rinnalla samalla jo englantia ja muita aineita, oli yhteistä kieltä tai ei. Swahili on maan yleinen käyttökieli, joten sen useimmat oppivat nopeasti ja hyvin, mutta englantia useimmat puhuvat ja ymmärtävät kovin huonosti. Myös opettajien kielitaidossa on paljon parantamisen varaa.

Hämmentävää tämä heikko englannin osaaminen on erityisesti siksi, että seitsenvuotisen pakollisen peruskoulun jälkeen Tansaniassa kaikki koulutus annetaan pelkästään englanniksi, joten minua ihmetyttää suuresti kuinka oppilaat suorittavat opintonsa ja A) ymmärtävät oppimansa, mutta B) eivät välttämättä osaa kunnolla englantia. Singen yläasteella tietotekniikkaa opettaessani törmäsin muutamaan ensimmäisetn vuoden opiskelijaan, jotka eivät osanneet kirjoittaa edes yhden rivin sähköpostia englanniksi ja muillakin virheitä oli paljon. Ja nämä samat oppilaat opiskelevat englanniksi. Enpä kadehdi heidän urakkaansa.



Singe-yläasteen opiskelijat tekemässä tuttavuutta tietokoneiden kanssa. Yläasteesta alkaen kaikki opetus Tansaniassa tapahtuu englanniksi.

Eräs kielen opettamisen kummallisuus on sekin, että jo ala-asteella englantia opetetaan vain englanniksi. Kaikki kirjat ovat pelkästään englanniksi, swahiliksi käännettyjä sanastoja tai materiaaleja ei ole. Minä olenkin kerettiläisesti kirjoituttanut oppilailla sanastoja muistiin, mutta koska tämä ei ole virallisesti sallittua, emme voi tehdä sitä englannin vihkoon vai jollekin muulle paperille. Olen myös tehnyt kuvitettuja kaksikielisiä materiaaleja sanastojen oppimiseen ja tällä hetkellä haaveilen, että pystyisin Suomeen palattuani toteuttamaan pienimuotoisen swhaili-englanti kuva-sanakirja -projektin. Voi olla että se jää haaveeksi, mutta jos rahoitus löytyy, niin minun näkemykseni mukaan tälle olisi todellista tarvetta.

Tässä hieman infoa ja ajatuksia tansanialaisesta peruskoulusta ja kiitos kaikille, jotka jaksoivat lukea loppuun asti. Ensi kerralla lupaan palata taas napakampiin teksteihin! Kirjoituksessani nousivat ehkä esiin enemmän ne asiat, jotka ovat olleet erilaisia tai vaikeita minulle eli sävy on ehkä hieman turhankin kriittinen. Tosiasia kuitenkin on, että täällä on hienot tilat, tunnolliset oppilaat, hyvä opettajat, tahtoa kehittää ja kehittyä ja hyvä henki ja ympäristö kaiken kaikkiaan. Olen viihtynyt hyvin ja nyt kun olen jo asettunut tänne, voin sanoa että tunnen ylpeyttä meidän koulustamme. Tämä on hyvä koulu!


Se mitä Harghushay on miunlle opettanut, on että hyvästä pitää iloita silloinkin kun se on näennäisesti pientä tai itsestäänselvää: ikkunalasit luokkahuoneissa, hyvä liitutaulu, riittävästi opettajia - tai ehkä ilmapallo.

Tansanian taivaan alla

Matkablogi vapaaehtoistyöstä: Mirja Niskala on kolme kuukautta opettamassa ja oppimassa Tansanian syrjäseudulla.